perjantai 3. heinäkuuta 2015

Miten paljon ilkeyttä mahtuu yhteen ihmiseen?


Missä on ruumis?

Olen saanut seurata muutaman kalajokisen yksityisen ja yrityksen toimintaa viimeisen vuoden ajan varsin läheltä. On selvää, että kaikki eivät tykkää kaikista eivätkä kaikki tule kaikkien kanssa toimeen, sillä siihen emme tarvitse mitään muita kulttuureja, että olemme asioista eri mieltä. Tämä on se kuuluisa ”hammastahna väärin puristettu” –teema, jossa ei ole oikeaa eikä väärää, on vain erilaisia toimintatapoja. Liitto kariutuu, jos ei löydetä yhteistä toimintatapaa.

Kaikki muistavat median lemmikin, työpaikkakiusaamiskohun Räty / Ahde. Ei koske meitä? Väärin. Koskee, tässä ja nyt, meidän keskellämme, aivan vieressämme, jokapäiväisessä elämässä. Eikä mitään ole tehtävissä, sillä pikkukaupungin monet suuret ja mahtavat kaiken itselleen omivat perikalajokiset suvut ovat kaikkien näiden monien tapausten takana.

Miksi kukaan ei sitten tee mitään? Siksi, että oma nahka säästyisi. Vaatii melkoista siviilirohkeutta toteuttaa viidettä käskyä ”Älä tapa.” Mitä se merkitseekään? Lutherin mukaan: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme aiheuta lähimmäisellemme mitään vahinkoa tai kärsimystä, vaan autamme ja tuemme häntä kaikissa elämän tarpeissa.”

Me olemme luterilaisia siksi, että viinaan menevä Martin Luther oli Ruotsin kuninkaan kaveri. Ei juuri kovin hääppöinen lähtökohta!  

Me suomalaiset vauhkoamme halla-aholaisittain maahanmuuttoa vastaan. ”Ne vie meidän …” Me olemme niin perin erinomaisia, että emme näe metsää puilta. Sydäntä kylmää, kun näen tiettyjen kalajokisten tekevän toisille ihmisille kiusaa niin paljon kuin ehtivät. Minullekin jätettiin kertomatta asioihin oleellisesti vaikuttavia seikkoja, jotta olisin hiljaa. Minulta jopa evättiin läsnäolo lainvastaisesti, jotta en näkisi selän takana kähmimistä. Oli helpompaa mennä piiloon kuin seisoa oman asiansa takana. Tätä tapahtui sekä politiikassa, järjestötoiminnassa että yritystoiminnassa. 

Kyllä, kyllä minua varoitettiin. Karjalaiset ja muut muualta muuttaneet sotkevat asioita. Eivät ymmärrä. Eivät osaa. Olisikohan vallan toisinpäin… sillä tosiasia on, että kun esimerkiksi tutkittiin karjalaisten, siis muualta tulleiden pärjäämistä Kanta-Suomessa pitkällä aikavälillä, todettiin, että he auttoivat keräämään keskimäärin enemmän vaurautta kuin aina paikkakunnalla asuneet.

Menkää itseenne! Toimintatavan pitäisi olla toisenlainen. Ei aikuisten miesten hiekkalaatikkoleikkejä, vaan keskustelua, sopimista ja sitten yhteistyötä. Ennen muuta: sopimuksista kiinni pitämistä. Yhteistyöllä saavutetaan aina enemmän kuin yksin, sillä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Oma kokemukseni suomalaisten toiminnasta ulkomailla ei juuri kehuja aiheuta; malli on varmaan peritty Koto-Suomesta. Hällä väliä, sopeutukoon tuo toinen, minä olen aina oikeassa, minä minä minä minä.

Ei kiitos. En voi osallistua väärinkäytösten suosimiseen, tapahtukoon minulle sitten sen takia mitä hirveää tahansa. Onneksi suurin osa kalajokisista on kunnon ihmisiä, mutta vahingon aikaansaamiseksi tarvitaan vain muutama.

Muista, että se älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti