tiistai 23. helmikuuta 2016

Opiskele saksaa. Saksa on tärkein kauppakumppanimme

Tästä olen puhunut ja kirjoittanut (tässäkin blogissani) kyllästymiseen asti, vaan viesti ei mene perille. Aivan kuten kolumnisti kirjoittaa: olen kuullut lukuisten suomalaisten huokaavan juuri noin: ”Voi, miksi en opetellut saksaa!”

Käänne tapahtui sinä vuonna, kun minä menin oppikouluun, vuonna 1962. Tuolloin oma vuosiluokkani oli ensimmäinen, joka valitsi kokonaisuudessaan pitkän englannin. Tuohon aikaan sentään saksa oli kielilinjalla myöhemmin pakollinen kieli. Nykyisin on vain joitain kursseja, sillä tuloksella, että kukaan ei oikeasti opi puhumaan ”harvinaisia kieliä”- siis muuta kuin englantia. 

Tilanteeseen vaikuttaa ilman muuta Yhdysvaltojen jumalointi. Miten paljon mahtaa vaikuttaa vanha viha Lapin sodan takia? Kävin tänään kansalliskirjastossa tutkimassa vanhoja dokumentteja. Miten tärkeä Saksa on meille ollut ja yhä on – nykysukupolvella ei taida olla siitä mitään käsitystä. 

 
”Ach, olisinpa opetellut saksaa”

Kommentti
Tiina Rajamäki, Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja.

Yksi asia yhdistää kaikkia Saksan-kaupasta jututtamiani yrittäjiä. Englantia hyvin puhuville suomalaisille on tullut jossain kohtaa Saksan-valloitusta seinä vastaan.

Viesti ei enää mennytkään perille englanniksi pienissä ja keskikokoisissa yrityksissä. Tai vaikka se olisi johdon kokoushuoneessa mennytkin, tuotantoportaassa tulee vaikeuksia.

Vielä parempi on, jos kielitaidon lisäksi pystyy palkkaamaan jonkun, joka tuntee myös Saksan kulttuuria. Moni on yllättynyt siitä, että maan bisneskulttuuri onkin oikeastaan hyvin erilainen kuin Suomen. 

Olen kuullut useiden saksalaisten ihmettelevän sitä, että suomalaiselta kumppanilta ei välttämättä saa hyvin onnistuneen tapaamisen jälkeen kuin erittäin ytimekkäitä ”ok”-sähköposteja. 

Sehän ei tarkoita, että suomalainen olisi jossain Keski-Suomessa tuotantolaitoksessaan murjottamassa: suomalaisen näkökulmasta kuulumisten vaihto kirjeenvaihdossa voi tuntua turhalta livertelyltä. 

Se saattaa kuitenkin olla kilpailutilanteessa ratkaiseva asia, kun saksalainen kumppani valitsee monen tavarantoimittajan väliltä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti