Anna Seghers: Seitsemäs risti
- Das siebte Kreuz (1932, 1942, 1944)

Ensimmäisen painoksen kansikuva (esite). © Foto H.-P.Haack

Saksankielisessä kirjallisuuspiirissä, jonka jäsen olen, ehdotettiin yhdeksi lukemistoksi Anna Seghersin romaania ”Seitsemäs risti”. Se on kertomus seitsemän vangin pakenemisesta keskitysleiriltä natsien ollessa vallassa. Kirja oli poimittu uudelleen luettavaksi monissa Saksan kirjallisuuspiireissä. Se kuului aikanaan DDR:n kouluissa pakkolukemistoon, mistä saattaa ymmärtää, mitä DDR:n hallinto ajatteli läntisestä maailmasta.

Vuonna 1938 Anna Seghers alkoi työstää romaaniaan maanpaossa Etelä-Ranskassa. Koska hän ei pystynyt saamaan tarkempia tietoja romaanin tapahtumapaikoista, hän käytti romaanissaan ympäristönä aluetta, jonka hän tunsi hyvin, koska oli kotoisin Mainzista. Hänen perustana käyttämä Osthofenin keskitysleiri sijaitsi jo tuolloin suljetulla tehdasalueella lähellä Wormsia.

Ensimmäinen luku ilmestyi moskovalaisessa Internationale Literatur -lehdessä jo vuonna 1939. Vuonna 1942 koko romaani julkaistiin englanniksi Yhdysvalloissa ja saksaksi se julkaistiin meksikolainen maanpaossa ollut kustantajan El Libro Libren ("Vapaa kirja") toimesta. Yhdysvalloissa julkaistiin myös sarjakuvaversio vuonna 1942. Koska koko kuvaversio on painettu useissa amerikkalaisissa sanomalehdissä, sen on täytynyt saavuttaa tuolloin jopa 20 miljoonaa lukijaa. Vuonna 1944 julkaistiin tarkistettu ja lyhennetty painos Euroopan sotaseuduille lähetetyille Yhdysvaltain sotilaille. Myöhemmin Anna Seghers jatkoi muissa teksteissään kertomusta joidenkin kirjan henkilöhahmojen elämästä.

Sisällöstä

Vuonna 1937 Georg Heisler pakeni Westhofenin keskitysleiriltä, joka sijaitsi Wormsin lähellä, kuuden muun vangin kanssa. Keskitysleirin komentaja Fahrenberg määräsi, että paenneet on tuotava takaisin seitsemän päivän kuluessa. Hän antoi leikata seitsemästä puusta latvat ja kiinnitti runkoihin olkapäiden korkeudelle poikkipalkin, jolloin syntyi seitsemän ristiä, yksi kullekin pakolaiselle. Kuusi paenneista jäi joko kiinni tai kuoli yrittäessään paeta, mutta seitsemäs risti jäi vapaaksi. Georg Heisler onnistui lopulta pakenemaan Hollannin suuntaan.

Jokainen seitsemästä pakenevasta edustaa yhtä yhteiskuntaluokkaa ammatteineen ja elämäntarinoineen. Kansallissosialismin edustajat, ennen kaikkea leirin komentaja Fahrenberg, kertovat poliittisista asenteista natsi-Saksassa. Kun otetaan mukaan sivuhenkilöt, syntyy läpileikkaus silloisesta yhteiskunnasta.

Kahdella ensimmäisellä ja viimeisellä sivulla nimetön vanki raportoi yksinomaan "me" -muodossa ja jälkikäteen katsoen, mitä tapahtumat ovat vangeille tehneet. Kirjan pääosassa kertoja kuvailee seitsemässä luvussa Heislerin seitsemän päivän pakoa, mikä oli mahdollista vain siksi, että Heisler ei kaikessa rohkeudessaankaan ollut individualisti kuten muut pakolaiset, vaan kommunistina saa tukea tovereiltaan täysin piilossa muulta yhteiskunnalta. Samoin myös hyvää tarkoittavat saksalaiset, jotka eivät ole poliittisesti järjestäytyneitä, auttavat häntä pakenemaan. Kaikessa kiireessä jokaisen heistä on kuitenkin pohdittava vaaroja, joita syntyisi heille itselleen ja heidän perheilleen, jos heidät paljastettaisiin, ja punnittava sitä ihmisyyttä, luottamusta, avuliaisuutta ja solidaarisuutta vasten. Gestapon pelottelemien ja uhkaamien ilmoittajien ja todistajien on myös päätettävä, kuinka paljon he sanoisivat tietävänsä ja missä määrin he luovuttaisivat oman itsensä epäoikeudenmukaiselle valtiolle.

Keskitysleirin vangeille, huolimatta kaikesta julmasta kohtelusta ja huolimatta siitä, että kuusi pakolaisista kuoli, komentajan ilmeinen epäonnistuminen on toivon merkki. Kirja päättyy lauseeseen vankien näkökulmasta: "Me kaikki tunsimme, kuinka syvälle ja kauheasti ulkoiset voimat voivat ulottua ihmisten sisimpään, mutta tunsimme myös, että syvällä sisällä oli jotain, joka oli vastustamatonta ja haavoittumatonta."

Juoni

Georg Heisler ja kuusi muuta keskitysleirin vankia (Wallau, Beutler, Pelzer, Belloni, Füllgrabe ja Aldinger) pakenevat työtehtävästä leirinsä ulkopuolella aikaisin aamulla sumuisena syyspäivänä hakattuaan vartijan. Etsimiseen käytetään koirayksiköitä ja valonheittimiä. Lyhyen ajan kuluttua Beutler ammutaan ja tuodaan takaisin, muut onnistuvat aluksi pakenemaan. Leirin komentaja Fahrenberg on eristänyt alueen ja vannoo, että hän saa vangituksi kaikki paenneet vangit seitsemän päivän kuluessa. Hän kaataa seitsemän plataania leirin keskusaukiolta ja jokaiseen runkoon naulataan poikkilauta. Kaikki leirin vangit kärsivät ankarista rangaistuksista. Gestapo ottaa pian tutkinnan haltuunsa, ja komentaja ja hänen avustajansa tulevat leirin hallintoon.

… Kertomatta juonta tarkemmin tuntuu aika uskomattomalta, miten tämä mies pääsee ongelmasta toisensa jälkeen.

Loppujen lopuksi kaikki muut paenneet joko jäivät kiinni tai kuolivat. Fahrenberg on sitonut vangitut nauloitettuihin plataanipuihin ja irroittanut jäljelle jääneistä puista naulat niin, että ne muistuttavat kuolemanristejä. Luutnantti Bunsen ja Scharfuhrer Zillich hakkaavat Wallaun kuoliaaksi. Seitsemän päivän päätyttyä Fahrenbergin ja hänen adjutanttinsa Zillichin on poistuttava leiristä; uuden johdon alaisuudessa kaikki seitsemän plataania välittömästi kaadetaan. Leirin vangeille komentajan vaihto merkitsee vain lievää julmuuksien vähentymistä, mutta se, että yksi heistä onnistui pakenemaan, tekee olosuhteista hieman helpompia sietää. Väitetään, että Fahrenberg on saattanut tehdä itsemurhan sen jälkeen, kun hänet syrjäytettiin.

Henkilöitä

Georg Heisler

Kommunisti Georg Heisler on romaanin keskeinen henkilö. Hän on ainoa seitsemästä, joka selviää pakenemalla Hollantiin. Nuoruudessaan hänet tunnettiin epävakaista ystävyyssuhteistaan.

Ernest Wallau

Entinen luottamusmies ja kansanedustaja Wallau on myös yksi seitsemästä pakolaisesta ja on Heislerin roolimalli ja henkinen apu. Jäätyään kiinni hän ei puhu, ja lopulta Bunsen ja Zillich tappavat hänet.

Füllgrabe

on varakas kauppias, joka lahjoitti kommunisteille rahaa ennen kuin hänet lähetettiin keskitysleirille. Kerrottiin, että hän pystyisi pakenemaan. Hän oli tuntenut Georg Heislerin aiemmin ja tapasi hänet paon aikana sattumalta Frankfurtissa, missä Füllgrabe yritti suostutella Heisleria luovuttamaan itsensä Gestapolle, mutta Heisler kieltäytyi. Lopulta Füllgrabe meni itse Gestapolle ja antoi itsensä ilmi.

Historiallinen asiayhteys

Anna Segherin kertoma Westhofenista perustuu Sachsenhausenin keskitysleirin vankien raportteihin. Nimi "Westhofen" (Länsipiha) viittaa keskitysleiriin Osthofenissa, (Itäpiha) Westhofenin naapurikaupungissa Alzey-Wormsin Rheinland-Pfalzin alueella. Osthofenin keskitysleiri oli kuitenkin purettu jo vuonna 1934. Mallina saattoi toimia Max Tschornickin todellinen pako Osthofenin keskitysleiriltä.

Seghers halusi romaanillaan osoittaa, että vangit pääsivät pakoon keskitysleiriltä samanmielisten ihmisten avulla, että Hitlerin Saksassa taisteltiin fasismia vastaan ja että kansallissosialistitkaan eivät olleet kaikkivaltiaita.

***

DDR:ssä romaania ”Seitsemäs risti” käsiteltiin pakollisena luettavana myös lukiossa saksan luokissa, varsinkin kun Anna Seghers oli Saksan kirjailijaliiton puheenjohtaja DDR:ssä vuosina 1952–1978. Kirja on saanut arvostusta myöhemmin monilla tahoilla Saksassa. Kirjasta tehtiin USA:ssa elokuva vuonna 1944.

***

”Silmänräpäyksen ajan Franz kysyi itseltään, eikö tuollainen onni korvaisi kaikkea. Hitunen tavallista onnea juuri nyt, tämän armottoman taistelun sijasta, jonka päämääränä on jonkin ihmiskunnan lopullinen onni, ihmiskunnan, johon hän, Franz, kenties ei enää silloin kuulukaan. No niin, nyt voimme paistaa omenat uunissamme, hän voisi sanoa. He viettäisivät marraskuussa häänsä huilujen ja torvien soidessa – ja Griesheimin yhdyskunnassa he viimeistelisivät itselleen parihuoneita. Kun hän aamuisin menisi työhönsä, hän tietäisi koko päivän, että Elli on illalla kotona häntä vastassa. Harmeja? Pakkoavustuksia? Propagandaa? Iltaisin, siistissä huoneessa, kaikki sellainen haiutuisi mielestä. Kun hän olisi työnsä ääressä kuten tässä nyt, kun hän puristaisi koneesta kappaleen toisensa jälkeen, hän kuitenkin aina muistaisi: illalla on Elli. Entä pakkoliputus? Entä merkkinapinlävessä? Saakoon Hitler, mikä Hitlerin on. Kunhan vain he – Ellistä ja hänestä on kaikki yhteinen hauskaa – saavat pitää rakkautensa ja joulukuusensa, sunnuntaipaistinsa ja eväsvoileipänsä, vastanaineille tulevat pikku etuisuudet, puutarhansa ja retkensä työtovereitten kanssa. ” – Tavallisen ihmisen toiveita!

Osthofenin keskitysleirin muistomerkki

Pian NSDAP:n valtaan tulon jälkeen entisen paperitehtaan rakennuksiin perustettiin Osthofenin keskitysleiri, jossa pidettiin vangittuina keväästä 1933 kesään 1934 natsihallinnon vastustajia, ennen kaikkea KPD:n, SPD:n ja ammattiyhdistystyöntekijöitä, mutta myös juutalaisia ja Jehovan todistajia, romaneja ja muitakin.

Esimerkki ensimmäisestä keskitysleiristä, joka perustettiin hyvin varhain silloisessa Hessenin kansanvaltiossa, tekee selväksi, mihin kansallissosialistit olivat pyrkineet Hitlerin hallituskauden alusta lähtien: vastustajien eliminointiin ja murhaan. Vaikka Osthofenin keskitysleirillä ei murhattu yhtään vankia sen olemassaolon 17 kuukauden aikana, vankeja kohdeltiin epäinhimillisesti ja pahoinpideltiin. Monia pidätetyistä vainottiin uudelleen leirin sulkemisen jälkeen, vietiin muihin vankikeskuksiin ja leireihin ja myöhemmin tapettiin.

Muistaminen ja varoittaminen ovat Kansalaiskasvatusviraston työn tavoitteet "NS-dokumentaatiokeskuksessa Osthofenin keskitysleirin muistopaikassa" ja entisen "SS-erikoisleirin/Hinzertin keskitysleirin" muistopaikassa. Muistomerkin tarkoituksena on pysyvä näyttely "Kansallissosialismi Rheinland-Pfalzissa". Siellä kerrotaan Osthofenin ja Hinzertin keskitysleirien historia jase antaa käsityksen vainosta ja vastarinnasta natsien aikakaudella.