Lontoosta tykännyt

Nuorena koululaisena sain osallistua kahteen kertaan kielikurssille Englannissa. Kumpikin kesti viitisen viikkoa, asuimme perheissä Englannin etelärannikolla, päivällä kävimme kurssilla ja vapaa-ajaksi oli järjestetty mielenkiintoista toimintaa. Teimme paljon retkiä erilaisiin historiallisiin kohteisiin. Lontoossa kävin kummankin kielikurssin aikana, ja kerran sitten myöhemminkin ihan omineni, laivalla Belgiasta, Keski-Eurooppaa reissatessani. 

 Maalaistyttö Gatwickin lentokentällä, 1969

 Hastings. Lesley Marchand, 1969

 Lontoo, 1969

Tänä syksynä Lontoo ei tuntunut juurikaan erilaiselta kuin tuolloin. Koin ja koen sen miellyttävänä turistikohteena. Olen nähnyt kuninkaanlinnan vahdinvaihdon ja kruununjalokivet, vahakabinetin julkkikset ja Sohon kadut ja kaupat. Museoissa olen aina viihtynyt pitkään ja piitlekseistä tykännyt. 

Olin toki lukenut pitkän englannin ja onhan kielitaito jo jotain senkin perusteella, jos uskaltaa suunsa avata. Se ei ollut ongelma, mutta hassulta tuntui, kun bussinkuljettaja kutsui ”kultasekseni” (my darling). Hassulta tuntui tuollooin myös, että kun olimme perheen kanssa tulleet aamukirkosta, menimme koko perhe oluelle paikalliseen kapakkaan. Kun menimme Westminster Abbey’in, muistan elävästi vieläkin sen kummallisen tunteen, kun näin kaikkien kuninkaiden ja kuningattarien marmorihaudat: ”Hei, historian tunnilla kerrottuhan on oikeasti totta!” Siitä lähtien historia oli ihan eri asia kuin sitä ennen. 

Myöhemmin minulla oli useita brittiläisiä kollegoita, ja tuttuja Englannissa on muuallakin kuin Lontoossa. Englantilaista ruokaa väitetään tylsäksi ja mauttomaksi, mutta sen olettaman kumosi tehokkaasti ensimmäisen esimieheni vaimo tekemällä hyvin herkullista ruokaa. Suoritettuani Saksassa Cambridgen yliopiston kieliopinnot ja tentit olen toiminut tulkkina jonkunkin kerran; tätä kirjoittaessa olen menossa tekemään juuri sitä. :-)

 Jotkut asiat ovat vuonna 2014 modernimpia kuin vuonna 1969. 

 Vain kuningatar elää ikuisesti. :-)

Pahalta tuntui Suomeen palattuani sekä nyt että tuolloin suomalaisten puhumattomuus  - tarkemmin ottaen se, että ei edes normaaliin tervehdykseen täällä vastata. En ymmärrä, miksi "päivää" on niin vaikea sana! Ei ihme, että meillä on maailmalla etäisen ja kylmän väen maine.