keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kuutamosonaatti

Beethovenin Kuutamosonaatti kuuluu lempimusiikkiini. Olin kuullut sen konsertissa pianistin soittamana ja halusin kuulla uudelleen. ”Tilasin” sen itselleni. Aamuisin herättyäni avasin useimmiten Sveitsin radion musiikkikanavan, ja kuinka ollakaan, heti seuraavana aamuna tuon ”tilauksen” jälkeen avasin radion juuri sillä hetkellä, kun kuului kuutamosonaatin ensimmäinen sävel… Tilaus toimitettu prikulleen. 

 
Eräänä keväänä saimme kutsun naapurimme ja ystävämme viisikymppisille. Syntymäpäiväsankari pyysi nimenomaan myös jo tuolloin loistavasti pianoa soittavan tyttäremme juhlaan, olivathan kaikki lapsemme monellakin tasolla kavereita.

Niinpä tyttö sitten soitti juhlassa kuutamosonaatin. Yleisö oli toki haltioissaan.

 Kuvassa tyttäreni on soittamassa kuutamosonaattia 50-vuotispäivilläni.

Juhlassa oli myös seudun kirja- ja kalenterikustantamon omistaja. Pian tuon syntymäpäivän jälkeen tyttö haki kustannusalalta harjoittelupaikkaa. Lyhyt työharjoittelu kuuluu jokaisen koulun pakolliseen ohjelmaan luokalla 10 tai 11. Tyttö kävi kysymässä asiaa myös tuolta kustantajalta. Hän otti tytön heti töihin, koska ”tyttö soittaa niin ihanasti”. Kuulin myöhemmin, että tuossa firmassa ei ikinä ennen ollut ollut harjoittelijoita, eikä myöskään sen jälkeen.

Vuosia myöhemmin Petroskoissa kävin nuoremman poikani kanssa tuttujen luona. Poika ystävystyi nuoren petroskoilaisen pojan kanssa, joka opiskeli kaupungin konservatoriossa. Kun olimme vierailulla hänen vanhempiensa luona, kysyin, osaisiko poika soittaa myös kuutamosonaatin. Poika mietti hetken ja sanoi, että taitaapa osata. Ja niin soitti juoksutukset kaikkineen… Ja pianisti hänestä on tullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti