Sähkönjakelun parannettu huononeminen
eli mitä tapahtuu, kun teollisella yhteiskunnalla on käytössäään vain sattumasähköä eli tuuli- ja aurinkoenergiaa, ja koko yhteiskunta aiotaa sähköistää? Saksassa on päätetty illmastonlämpenemisen torjumiseksi luopua samanaikaisesti sekä ydinvoimasta että hiilestä.
Kirjoittaja Dr.Ing. Humpich
Julkaistu 27.12.2020
(Ei sanatarkka käännös saksasta, koska alkuperäistekstissä on useita vain saksalaiselle lukijalle ymmärrettäviä sanakäänteitä ja allegorioita. Kuva ei liity tähän artikkeliin, mutta asiaan kylläkin.)
Toinen osa "Meidän demokratiamme" -näytelmästä näyteltiin Saksassa 22. joulukuuta 2020 kello 16.06. Esitettiin lakiluonnos, jossa ehdotetaan, että kulutuslaitteita verotettaisiin. Koronan kourissa hallitus hallitsee viimeiseen hengenvetoon saakka. 60-sivuisessa teoksessa esitetään äänestyskoneelle – siis mille?! – seuraavaa: Lakiluonnos hallittavissa olevien* kuluttajalaitteiden nopeasta ja turvallisesta integroinnista jakeluverkkoon ja muiden energia-asetusten muuttamisesta. Parlamentaarikko, joka ei vieläkään ole saanut tarpeekseen, voi lukea vain ensimmäisen kappaleen ja uskoa, että tietää mitä tapahtuu, ja noudattaa sitten äänestäessään rauhallisesti ryhmänjohtajan suositusta.
Jopa kovimmallekin energiakäänteen kannattajalle alkaa selvitä, että juna ajaa kohti katastrofia yhä suuremmalla nopeudella. Yhtäkkiä huomataankin, että sähköautojen rohkeassa uudessa maailmassa sähköenergian on jotenkin päästävä tuulimyllyistä auton akkuihin. No voi helvetti, sehän olisi politiikan asiantuntijoille pitänyt kertoa ensin. Kaapeleiden, muuntajien ja kaikenlaisen teknisen tilpehöörin pitäisi olla tähän tarkoitukseen sopivaa, jotta pistorasiasta tulee sähköä, ja että ei se sähkö hypi kuluttajille itsestään. Voisi myös sanoa, että nyt tulee rampa ankka, kun toinen rampa ankka on ensin varastoinut sähkön verkkoon ja karkottanut menninkäiset akusta, nyt hän "digitalisoi" verkon ja tekee siitä niin "älykkään", että "suuri muutos" saattaa silti onnistua. Jos tarkastelet tätä lakiluonnosta, se näyttää enemmänkin suunnitelmataloudelta, kuten aina, eksymällä yksityiskohtiin. Tuloksena on läpäisemätön, ristiriitainen tiheikkö, jossa myrkylliset käärmeet purevat yhä useammin omia pyrstöjään.
Tarvittava verkkorakentaminen
Hitaasti, hyvin hitaasti ihmisille alkaa hämärtää: Jos halutaan korvata kaikki fossiiliset polttoaineet sähköenergialla, on kaapeleilla korvattata kaikki säiliöalukset, putkistot, junat ja kuorma-autot, jotka nyt jakavat hiiltä, öljyä ja kaasua. Se on paljon enemmän kuin pelkkä idea rakentaa tuulimyllyjä Pohjanmerelle ja sitten toimittaa tuotettu sähkö (vain) Müncheniin... Jopa tuokin suhteellisen pieni tehtävä suurjänniteverkon laajentamiseksi näyttää olevan ratkaisematon tehtävä valtiolle, jossa (vielä sentään) elämme hyvin ja onnellisesti. Mutta jos haluamme sähköliikkuvuutta - tässä painotetaan liikkuvuutta - tarvitsemme latausaseman käytännöllisesti katsoen jokaisen talon eteen. Kuka haluaa kävellä kilometrin latausasemalle ja takaisin, ennen kuin hän voi ajaa? Vai onko sähkömobiiliin tulo todellakin vasta alku autottomuudelle? Jos joudumme myös samanaikaisesti lämmittämään sähköisesti (lämpöpumput jne.), tarvittavasta kaapelista tulee vieläkin paksumpi. Huomaa, että emme puhu kolmesta tai neljästä korkeajännitelinjasta Saksassa, vaan oikeastaan joka ikisestä kadusta, joka on kaivettava auki. Mutta lainsäätäjämme uskovat, että heillä on ratkaisu jokaiseen ongelmaan. Tällöin taikasauvaa kutsutaan "digitalisoinniksi": He haluavat tukea puutetaloutta ruokakorteilla. Mitä on liian vähän, se otetaan monilta ja jaetaan harvoille. Uussaksaksi: "se on energiatehokkuutta".
Pienjänniteverkko
Kaikki rakennuksemme on kytketty pienjänniteverkkoon (400 V). Ainoastaan suuret kuluttajat (sairaalat, tehtaat jne.) on kytketty suoraan keski- tai jopa suurjänniteverkkoon. Omilla muuntajillaan ne muuttavat jännitteen käyttämilleen jännitetasoille. Jottei jokainen talo ei tarvitsisi omaa muuntajaa, rakennukset on kukin kytketty pienjänniteverkon kaapeliin kuin ketjussa olevat helmet. Siis kutakin taloryhmää kohden tarvitaan vain yksi muuntaja. On kertynyt paljon kokemusta siitä, kuinka paksun kaapelin on oltava. Kokemuksesta tiedämme, että kaikki kotitalouden sähkölaitteet eivät ole koskaan toiminnassa samanaikaisesti. Tästä seuraa jokaisen kaapelin "piilotettu varanto", jonka uskotaan riittävän tämän uuden lain avulla. Ajatus on yksinkertainen: jos kulutusta seuraa jatkuvasti, kaapelia voi käyttää sen äärirajoille asti. Jos lähestyy raja-arvoja, yksittäiset kuluttajat kytketään pakolla pois päältä. Jotteivät jotkut jää kokonaan ilman sähköä, tehdään aika ajoin muutoksia. Menettely, jota käytetään kaikissa kehitysmaissa. Muuttuvaa ja ajallisesti rajoitettua poiskytkentää kutsutaan myös "brownoutiksi", toisin kuin "blackout", täydellinen sähköttömyys. Lainsäätäjien mukaan tavoitteena on voittaa aikaa ennen kuin sähköverkon uudelleenrakentaminen tapahtuu. Halutaanko oikeasti tätä, vai onko aikomus tehdä jotain aivan muuta?
Tuotanto ja jakelu
”Älykkäätkään verkot” eivät muuta sosialismin perusongelmaa: se, mitä aiotaan jakaa (siis ystävällisesti ja oikeudenmukaisesti), on etukäteen ensin tuotettava. Tässä lakiluonnoksessa todetaan, että "tehon vähennys" ei saa kestää yli kahta tuntia päivässä. Sitä ylistetään kaunistelevasti "huipun tasaamisena". Muuttaako tuo sana jotain, jos moneen päivään ei ole sähköä? Ei tietenkään, se on vain silmänkääntötemppu. Aina kun sähköä ei ole, valitut kuluttajat on kytkettävä pois päältä koko ajaksi, jotta ainakin rajoitettu sähkömäärä voidaan säilyttää hätätilan varalta. Itse asiassa "ei ole muuta vaihtoehtoa". Mikään poliittinen päätös ei voi muuttaa luonnonlakeja. Meidän nykyisten politiikkojemme suunnittelemassa kansanmurhassa se on saksaksi: Vasta tämä energiatalouslain (EnWG) 14 a §: n muutokseen sisältyvä sääntelysuunnitelma mahdollistaa joustavuuden, siten että parannetaan pienjänniteverkkojen kunnonvalvontaa ja luodaan tarvittavat markkinaviestintäprosessit sekä taloudelliset, oikeudelliset, tekniset ja organisatoriset edellytykset. - Onko selvä, insinöörit ja sähköasentajat? Teidän tarvitsee vain vahvistaa työkalupakkinne "Mao-raamatulla", sillä tavalla asiakkaanne saavat sähköä.
Valvonta
Toki pulaa voi hallita. Se oli jo mahdollista sota-aikana, kuponkien avulla. Voimalaitosten käyttöä on myös optimoitu aikaisemminkin vaihtelevien ohjausjärjestelmien (esim. yölämmittimien, lämpöpumppujen) avulla. Tämä mainitaan tekstissä nimenomaisesti useita kertoja. Todennäköisesti välttämätöntäkin, koska sähköä varastoivat lämmittimet ja lämpöpumput olivat punaisten / vihreiden kiellettyjen tuotteiden luettelon kärjessä. Ehkä joku muistaa vielä nämä kampanjat? Joten nyt tulee käännekohta: Yhtäkkiä "primäärienergian säästämisellä" ei olekaan enää merkitystä, vaan vain (kaveri-)tuulimylläreiden ja aurinkoparonien ylituotannon kannattava tuhoaminen.
Kuten sanoin, jos kyseessä olisi vain huippukuormien rajoittaminen, vaihtelun ohjausjärjestelmät olisivat täysin riittäviä. Verkko-operaattori lähettää virtakaapeleilla signaaleja, jotka sähkönkuluttajien vastaanottimet vastaanottavat asiaankuuluvissa järjestelmissä. Jokainen vastaanottaja päättää nyt, vaikuttavatko viestit häneen ja mitä hänen pitäisi sammuttaa tai sähkönkäyttöä vähentää. Tämä lakiluonnos koskee kuitenkin kokonaisvalvontaa: jokaisen älykkään mittarin - joka yleisesti tunnetaan sähkömittarina – kulutuksen valvonta on siirrettävä pysyvästi verkko-operaattorille. Tietenkin vain verkon käyttöä varten ja ehdottomasti "tietosuojattuna". Tiedämmekin jo, mitä tällaiset lupaukset tarkoittivat, kun matkapuhelimet otettiin käyttöön. Tulevaisuudessa "älykkäät mittarit" tulisi ehkä nimetä paremminkin "Stasi-mittareiksi". Kuitenkin älypuhelimeen verraten tällä on eroa: älypuhelinta voit käyttää tai rajoittaa sen käyttöä itse. Se ei käy, kun kyseessä on sähkökeskus. Paluukanava (käytännössä internet) on myös turvallisuuspainajainen. Hakkeri tai turvamies, joka naamioituu asentajaksi tai sähköasentajaksi, voi luoda haittaohjelmia ja valvontaohjelmistoja milloin tahansa. Jokaisen, joka pitää tätä liiallisena, tulisi tarkastella tarkemmin esimerkiksi Stuxnetia. Iranin sotilaalliset laitokset olivat varmasti paremmin suojattuja kuin talojemme kattilahuoneet ja autotallit. Kuten sanoin, voit olla ilman älypuhelinta, irrottaa tietokoneen verkkovirrasta, mutta entä koko asunnon sähköverkosta?
Teho ja sähköenergia
Teho (kW) tarkoittaa investointeja - ei vain verkkoon - ja käytetty sähköenergia (kWh) muuttuviin kustannuksiin (polttoaine, kuluminen jne.). Siksi jakaminen ostotehoksi ja kulutetuksi energiaksi laskutuskaudella on aina ollut tavallista suurkuluttajille. Sisäiset palvelun kustannukset johtivat yleensä huippukuormituksen optimointiin. Laskutusjakson kulutuksesta (kWh) ja huippukuormituksesta (kW) yhdenmukaisuuden standardi voitiin muodostaa yksinkertaisella jakolaskulla. Toisin sanoen: Jos asiakas kulutti pääasiassa halpaa ydinvoimaa tai ruskohiiltä tai kallista huippuenergiaa, hän tunsi tämän suoraan sähkölaskussaan. Toistaiseksi ei mitään uutta.
Pienille kuluttajille (kotitaloudet ja yritykset) oli halvempaa luopua tällaisista laskelmista. Hyvästä syystä. Suuren yksikkömäärän vuoksi tilastot auttoivat ennustamaan kulutusta. Yksittäiset erikoistapahtumat (esim. jalkapallopelin lähetys) ja poikkeukselliset säätapahtumat (ukkosmyrskyt jne.) tiedettiin riittävän ajoissa. Toisaalta asiakkaalla on tuskin mitään merkityksellistä vaikuttamismahdollisuutta. Paistin on oltava pöydällä ajoissa (jouluna). Hyvätkään säästöideat kuten vaikkapa vaatteiden pesu yöaikaan ovat epäkäytännöllisiä eivätkä ihmiset niitä yleensä halua. Onko se niin paljon erilaista sähköajoneuvojen kohdalla? Silloinkin lataat akun uudelleen, jos sen tarve on ennakoitavissa. Ajatus ajamisesta päivällä ja lataamisesta yöllä on yksinkertaisesti epäuskottava. Toisin kuin polttomoottoreissa, akun latausvälit (varsinkin talvella) ovat paljon lyhyemmät ja "tankkausajat" suhteessa pidemmät, jotta valinnanvaraa ylipäätään voitaisiin tarjota. Jos latausaika muuttuu täysin arvaamattomaksi ennakoimattoman sähkökatkoksen takia, on se selvä argumentti sähköajoneuvon ostamista vastaan.
Kulut
Jokainen hallituksen pakottama investointi - joko verkon takia tai omassa talossa - on viime kädessä maksettava. Lisäksi tulevat jatkuvat ylläpito- ja käyttökustannukset. Muistetaan vaikka vuokralaisen lakisääteinen lämmityslasku. Tuskin kukaan vuokralainen tietää, että laskutuskustannukset ovat yleensä yli kymmenen prosenttia todellisista lämmityskustannuksista. Tämä asiaankuuluvien "palveluyritysten" setelien painatuslisenssi otettiin käyttöön vuosikymmeniä sitten energiansäästön ja "oikeudenmukaisen" jakelun tarkoituksiin. Nykyaikaisten lämmitysjärjestelmien ja säätimien laajamittaisen käyttöönoton ansiosta säästöt ovat tuskin mahdollisia - ellei huomattavan mukavuuden menetyksen hintaan. Tässä suhteessa tässä yhteydessä annettu lupaus on: Hallittavien kuluttajalaitteiden hallittavuuden luomisen kustannukset kompensoidaan enemmän kuin hyvin verkkomaksujen säästöillä ja markkinoiden parantuneella sähkönhallinnalla. (Sivu 23) Vieläkin törkeämpää kuin toveri Trittinin lausuma usein mainitusta jäätelöpallosta**. Tässä ei spekuloida tarvittavista investoinneista, kysy sitä asiaa asentajalta, johon luotat. Muussa tapauksessa luonnoksessa kehuskellaan miljardien säästöillä. Synnytetään jo toinen energiakäänteen perpetuum mobile, ikiliikkuja.
Kustannusten jakautumista kohdellaan erityisen hienovaraisesti. Lakiluonnoksessa tehdään huolellinen ero verkkoyhteyden ja markkinapaikkojen välillä: verkkoyhteys on kaapeli kadulta taloon ja upeat uutuussana ”markkinapaikat” ovat huoneistojen sähkömittarit. On myös selvää, mistä poliittisesta suunnasta tämä lakiluonnos tulee. Vihreille on ominaista käyttää sanaa "markkinat" niin usein kuin mahdollista kaikkein mahdottomimmissa yhdistelmissä, jotta he pääsevät eroon suunnitelmataloudestaan. Lisäksi on erityisen käytännöllistä, jos "ideat" menevät taas täysin pieleen, sillä näin voidakseen pilkata "markkinoiden epäonnistumista". Kyse ei selvästikään ole markkinataloudesta. Markkinataloutta oli esimerkiksi älypuhelimen käyttöönotto. Puhelimen värillinen näyttö oli ihmisille niin arvokas, että kauppojen eteen muodostui jonoja. Sähkömittari, joka tarjoaa lisäetuna vain oman seurannan, ei olisi myynnissä. Katsotaanpa nyt tyypillistä asuinrakennusta: Enimmäkseen pienjänniteverkon kunnallisella operaattorilla on vähiten vaivaa verkkoyhteyden siirtämisessä taloon. Asunnonomistaja maksaa rakennuksessa tarvittavat rakennustyöt. Sitten voikin taas valittaa vuokrankorotuksista, ja tyhmä sähkönkuluttaja maksaa jälleen leijonanosan. Sähköautoa on siis vielä vaikeampi myydä - veronmaksajien jättimäisistä tuista huolimatta - kuin tähän asti. Siksi valtion haluaman viihteen ja valvotun ajattelun menestysreseptin (eli valtiollisen televisio-radiolaitoksen) mukaan on laadittava hyvin nopeasti laki, joka ottaa rahaa maksattamalla kansalaisilla ylimääräistä asuntoveroa. Voi voi, jos kansalainen jonain päivänä ymmärtääkin, mitä demokratia tarkoittaa ja äänestääkin kaikki rikoskumppanit pois vallasta!
*Saksan kielen sana ”steuerbar” tarkoittaa sekä hallittavissa olevaa että verotettavaa – voi siis kysyä, mitä tässä oikeastaan tarkoitetaan?!
**Vihreiden ministeri Jürgen Trittin sanoi vuonna 2004, ettei energiakäänne maksa kuluttajalle enempää kuin yhden jäätelöpallon verran kuukaudessa. http://pipa01.blogspot.com/2016/06/syopa-nimelta-energiakaanne-ja-sen.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti