sunnuntai 5. toukokuuta 2013

"Sata mokaa ulkomaankaupassa"

...oli saksalaisen yhteistyökumppanini kirjan nimi, jota hän alkoi kirjoittaa suomalaisten yrittäjien toiminnasta. 

Esimerkkinä toimituksen viivästymisestä ja sen seurauksista tiettyjä erikoistuotteita valmistavan yrityksen toimituksista: Tavara sinänsä oli laadukasta ja sitä vietiin EU-hankkeen puitteissa Sveitsiin ja Saksaan. Välittäjänä lisäsin kaikkiin toimitusaikoihin aina ainakin viikon, varmuuden vuoksi, koska toimitukset Suomesta eivät koskaan tulleet sovittuna aikana. 

Saksalaiset ovat hyvin tarkkoja toimitusajoista, annetun ajan pitää pitää tunnin tarkkuudella. Siellä ei välitetä edes sääolosuhteista kuten myrskyistä tai liukaudesta. Esimerkiksi Euroopan suurimman laatikkokauppaketjun ALDI:n tavaran vastaanottaja kertoi minulle, että vastaanotto lähettää kokonaisen rekkalastillisen tavaraa takaisin sinne mistä se lähtikin, jos toimitus ei tule sovittuna minuuttina. Tästä syystä maassa kukoistavat näiden myöhästyneiden – ensiluokkaisten – tavaroiden toimituksista johtuvat kaupat. 

Käytännössä toimitukset ovat Saksassa varsin vaikeita, sillä rekka voi joutua milloin vain ruuhkaan ja siellähän on sitten pakko viettää tunti tai useita tunteja aivan ilman omaa syytä. Ruuhkaa taas ei aina voi ennakoida, sillä onnettomuuksia voi sattua milloin vain. Tässä tapauksessa suomalainen toimittaja lähetti tavaran myöhässä ja eteläpohjalainen, Suomessa nimekäs rahtiyhtiö teki säännöllisesti "mitä sattuu"; tavara tuotiin kyllä perille, mutta en muista aikataulun pitäneen yhtään kertaa. 

Syynä tavaran myöhästymiseen oli joskus raaka-ainetoimitusten myöhästely. Pahin syy kuitenkin oli... no niin, olkoot. Näitä yrityksen sisäisiä prosesseja ei ostaja voinut mistään nähdä!

Hullunkurista saksalaisten mielestä oli sitten se, että kun pyydettiin hintaa, niin suomalainen toimittaja toimitti saman tavaran toiseen kertaan, mutta laskun vain kerran. Näin ei vienti tietenkään kannattanut…ei myöskään siksi, että reklamaatioita ei hoidettu asianmukaisesti. Asiakkaat olivat hyvin tyytymättömiä. 





Toinen esimerkkini on peräisin samasta EU-hankkeesta. Horstin messuille oli tilattu kelopuinen aitta. Olin vastuuhenkilönä järjestänyt aitan kokoamisen messuja edeltävänä päivänä messualueelle nostolaitteineen ja henkilöstöineen. Soittelin Suomeen ja kyselin perään, milloin lähetys tulee. Aitta oli kyllä valmiina, sanottiin siellä, mutta edellä mainittu samainen rahtiyhtiö oli ”unohtanut”, että toimituksella oli tarkka määräpäivä. Lupasivat toimituksen kuitenkin lähtevän pikimmiten. ”Pikimmiten” kuitenkin ilmeisesti syistä, joita minulle ei koskaan kerrottu, ei toteutunut. Aitta ei saapunut messujen alkuun mennessä. Asiaa lukuisia kertoja tiedusteltuani minulle kerrottiin, että se ei ollutkaan lähtenyt sovittuna aikana, mutta tulossa oli. Sain kuljetusyhtiön puhelinnumeron. Siellä kerrottiin, että rekkaperävaunu oli kyllä saapunut Saksaan, mutta satamassa ei saksalainen yhteistyökumppani enää halua tehdä yhteistyötä tämän suomalaisen kuljetusyrityksen kanssa menneiden huonojen kokemusten takia, ja niin suomalainen joutuu etsimään uuden yhteistyökumppanin. Löytyihän se toki. Vaan tämä saksalainen ei ollut ottanut huomioon sitä, että Saksassa siltakorkeus on vain tuo neljä metriä, ei yhtään yli, kun taas suomalainen rekan peräkärry on korkeampi. Siitä johtuen rekka sitten joutui ajelemaan pitkin kiertoteitä. Mutta saapui kuin saapuikin messualueelle seuraavana päivänä eli jo messupäivänä iltapäivällä.

Tähän mennessä messualue sekä sen parkkipaikat olivat tietenkin täynnä ajoneuvoja, mutta meidän onneksemme meidän alueemme oli ulkona ja alueen ulkolaidassa. Alue tyhjennettiin pysäköidyistä autoista järjestäjän toimesta ja ei kun purkamaan lastia. Mutta miten? Nosturit ja purkajathan olivat olleet paikalla vain ennen messujen alkua. 

Mitäpä minä sitten? Mutta kuten joskus kuitenkin sattuu ja tapahtuu, kun mistään ei tunnu tulevan mitään, apu oli lähempänä kuin lähin puhelin. "Tilasin" ratkaisun, tähän ja nyt heti. Messualueella oli kauempana pitkäkaulainen nosturi, joka sattui juuri silloin tekemään näytöksen. Sain sen kuljettajan kiinni ja siitä pyysin hoitamaan asian. Sen pitkä ulosajettava nostokurki ylettyi juuri ja juuri rekan peräkärryyn. Maksoihan nostelu kohtuullisen paljon, mutta niin tonnin painoiset pöllit nosteltiin meidän alueellemme. Ja uteliasta yleisöä riitti! Siitä sitten paikalla olleet apulaiseni raskaista tukeista rakennusta kokoamaan, hikipäässä ja käsipelillä. Tässä se!



Jälkeenpäin paikalla olleet kumppanini / ahkerat apuvoimani hämmästelivät:  miten ihmeessä juuri isoimpaan hätään löytyi ratkaisu juuri silloin kun sitä kipeimmin tarvittiin?

Koko tapahtuma herätti sen verran huomiota, että siitä mainittiin paikallisessa lehdessä. Myöhemmin kuljetusyrityksen pääjohtaja pyysi minulta anteeksi ja korvasi vahingon – mutta toimitus oli siltä firmalta ja siltä osin viimeinen.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Villihevosia? Saksassa?

 


Kyllä. Noin kaksitoista kilometriä  Dülmenin kaupungista länteen, Merfelder Bruchissa, Pohjois-Saksassa on ammoisista ajoista elänyt lauma villihevosia. Niitä on nykyisin noin 350, ja ne ovatkin ainoat villihevoset Euroopan mantereella. 

Noin 150 vuotta sitten herttua von Croy rajasi villihevosille oman reservaatin säilyttääkseen ne kuolemasta sukupuuttoon. 

Hevoset elävät oman onnensa nojassa, noudattavat vaistojaan ja huolehtivat itse itsestään kaikin tavoin. Niinpä Dülmenin hevonen on kova, vaatimaton ja on säilynyt terveenä. 

Vierailu alueella on jännittävä kokemus. Suojeltu ympäristö on täysin säilyttänyt aarniometsän tunnelman. Kaikenlaista luonnon eläintä löytyy. 

Vuosittain, toukokuun viimeisenä lauantaina, järjestetään tapahtuma, jossa villihevosia, vuoden vanhoja oriita otetaan kiinni ja sitten ne joko arvotaan tai huutokaupataan. Viisaat, lujat ja kestävät villihevoset ovat hyvin suosittuja erilaisissa perhe- leikki- tai vapaa-ajan puistoissa.





keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kukkaloistoa ja hedelmiä ja marjoja omilla pihoilla Saksassa

Saksan pitempi kesä toki antaa mahdollisuuden täysin toisenlaisiin pihaistutuksiin kuin Suomessa, varsinkin kun verrataan tähän pohjoiseen Suomeen. 




 Kirsikkapuustani olen kirjoitellut aiemminkin. Se oli aina toiveeni ja jokaisella paikkakunnalla minulla sellainen on ollut. Karlsruhessa suomalaisen tuttavaperheeni puut. Frankfurtissa tosin naistenpiirini jäsenen Gabyn ja hänen perheensä puu, tai oikeammin puut. Syksyllä pidettiin marjanpoiminnan jälkeen kekkerit. Allensbachissa, Riedheimissa ja Horstissa sitten ihan oma puu. Lappeenrantaankin olisin sellaisen saanut. Tiedän tosin, että koska siellä pihalla on liian kosteaa, niin maan kosteuden jäätyminen esti jopa omenapuiden kasvun, joten sinne sitä ei kannattanut istuttaa. 

Kakkujen kuningattareksi kutsutaan Schwarzwaldin kirsikkakakkua. Ah onnea.  Kerrosakku koostuu suklaisesta sokerikakkupohjasta, kirsikoista ja kermavaahdosta. Loraus kirsikkalikööriä antaa kakulle makua, ja se koristellaan kermavaahdolla, kirsikoilla ja suklaalastuilla.


Alppiruusut ovat koristaneet etupihaani monessakin paikassa. Mainaun saarella niitä on sadoittain. En ole puutarhainnostunut, mutta kasvoivathan nuo ilman työtä nuokin, ihan itsestään. Appiruusun kasvitieteellinen nimi on Rhododendron, ja siitä vitsiä väänsi aina serkkuni mies, jolle jokainen vähänkin erikoinen kukkiva kasvi oli rododendron… jossa kieli tietenkin meni solmuun.  


Rakensimme Frankfurtin lähelle, Rodheimiin Taunus-vuoren kupeeseen paritalon puolikkaan. Paritalo on Saksassa aina ihan oma yksikkönsä, kuten on rivitalokin. Rivitalon talot ovat omakotitaloja, ainoa yhdistävä tekijä on se, että ne on rakennettu tontin rajalle, vierekkäin riviin. Kenenkään ei siis tarvitse muodostaa rivitaloasunto-osakeyhtiöitä  - mistä asiasta Suomi voisi mielestäni ottaa mallia. 

Kun olimme rakentaneet Frankfurtin talomme valmiiksi, oli kevään ensimmäinen tehtävä sitten toki pihan laittaminen ja puutarhakasvien istuttaminen. Ruohon kylvimme ensimmäiseksi ja entiset naapurimme, vanhemman poikani kummit tulivat avuksemme työstämään pihamaan nurmikkoa varten. Muistan että päivä oli hyvin kuuma ja pikkutyttömme viihtyi vain polskuttelualtaassaan terassilla, kun me muut hikoilimme lapion ja jyrän kanssa. 

Olimme laskeneet, että pihamme kasvit maksaisivat kuusisataa Saksan markkaa. Appivanhempani olivat innostuneita puutarhanhoitajia, aivan kuten äitinikin. He kävivät valtakunnallisessa puutarhanäyttelyssä, joka järjestetään joka toinen vuosi aina jossain isossa kaupungissa eri puolilla Saksaa, ja se todella iso tapahtuma, kuten Suomessa asuntonäyttely, vain paljon suurempi. Kokonainen kaupunginosa istutetaan uusiksi. Vuonna 1983 näyttely (IGA) oli Münchenissä. Siellä kävi sinä vuonna 11,5 miljoonaa vierailijaa. Appivanhempani olivat sitten sinnekin menossa, ja kun olivat lippunsa ostaneet, heille kerrottiin, että he olivat miljoonas asiakas ja he saivat lahjaksi kuudensadan lahjakortin, jolla ostaa puutarhakasveja! Heidän pihansahan oli jo istutettu, joten arvatkaapa kuka sai lahjakortin…




Tänä vuonna näyttely on Hampurissa. http://www.igs-hamburg.de/ Avajaiset olivat 29.4.2013, ja avajaispuheen piti Saksan presidentti Joachim Gauck.


Samana vuonna, 1983, appeni äidin hauta Saarlandissa piti tyhjentää; hautausmaata ylläpidetään vain 20 vuotta – ei ikuisesti kuten Suomessa. Maata on vähemmän, luulisin…? Kunta oli kysynyt, haluaisimmeko siellä olevat istutukset itsellemme. Matalat havupensaat sopivat hyvin etupihallemme, joten haimme ne ja istutimme pihalle. Ja siellä mullan seassa oli myös luita…:-(


Ihanimpiin kasveihini kuului wisteria, suomeksi kuulemma sinisade. Aivan käsittämättömän upea sininen kukinta täytti alkukesästä aivan koko talomme takapihan, sillä kasvi levisi – ilmeisesti aurinkoisen kasvupaikan takia – paitsi meille, myös naapuriin. 


Frankfurtissa kylvimme etupihalle myös samettikukkia. Naapurini kutsui minut kerran katsomaan omaa kukkalaatikkoaan. Hän oli nimittäin kylvänyt siemenet hedelmälaatikkoon, jonka pohjalle oli laittanut pari siivua talouspaperia – ja sitten unohtanut koko asian pihansa perälle. Siellä sitten kukki koko laatikollinen samettikukkia, mutta pituutta niille oli tullut vain pari senttiä! Hauska näky: laaatikollinen miniminikukkia.



Pihoillani viihtyi myös japanilainen kirsikkapuu. Pienet lilanväriset kukkaset ilmestyivät puuhun, kun muuten ei kukkia vielä pihalla näkynyt. 


Rhododendronin viereen istutimme kvittanin, matalan pensaan, joka kasvattaa kananmunan näköisiä vihreitä hedelmiä, joista saa ihan hauskan makuista hilloa. 



Muita – naapurien! – puita olivat luumut, ja niitä luumuja mitä täällä saa ei voi verrata Saksan luumuihin. Onhan niillä ihan oman nimikin: Zwetschgen. Ne ovat pitkulaisia ja herkullisia ja niistä saa aivan ihanaa piirakkaa!


Schlehe – oratuomi – kukkii ihanasti keväällä. Minulle on kerrottu, että marjat ovat raakoina epäterveellisiä, mutta niistä sain makoisaa hilloa. 



Oman pihan kasveista mainitsen komean hevoskastanjan! 



...Syksyllä sitten vietiin ämpärikaupalla kastanjoita paikalliseen eläinpuistoon saksanhirvien talviruuaksi. 

 

Ja se vihonviimeinen... muratti. Kasvoi pikavauhtia metrikaupalla, ennen kuin ehti edes hengähtää. Sitä ei sitten saanut millään kuolemaan. Kasvoi katon alle, tukki rännit ja rikkoi seinän rappauksen.

Horstissa kasvoi pihallani saksanpähkinäpuu, kaksi kertaa kaksikerroksista taloani korkeampi. Ja pähkinöitä tuli syksyllä satoja kiloja…!  Kun viimeksi paikalla kävin, viime syksynä, totesin että puu on kaadettu… voi, itkuksi pisti! 


Olen siis kyllä tietoinen, mitä kaikkea puuutarhassa voi kasvattaa, ja oikeasti voisin olla hyvä Maa- ja kotitalousnaisten yhdistyksen jäsen... siis osaan kasvattaa myös hyötykasveja kuten salaattia, yrttejä ja ties mitä marjapensaita. Suosikkini oli minttu, jota kesällä salaatteihin laitoin ja talveksi teeksi kuivasin, ja yrteistä Levisticum officinale, liperi. Muistan joskus istuttaneeni mansikantaimia kerran - jouluaattona. Sellainen ajankohta lienee harvinaisempaa Suomessa. 
Tsenobylin onnettomuuden jälkeen naapurit jättivät marjansa syömättä. Me söimme ja olemme kaikki vieläkin terveitä.  

Nyt on vain neljä marjapensasta. Riittää, kiitos. Kirsikkapuu olisi kiva, mutta onhan tuo mäntykin ihan hyvä.




tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappu Saksassa

  

Saksassa, kuten Suomessakin, vapunpäivä on työläisten päivä. "Tag der Arbeit" - työn päivä, jolloin nimenomaan EI tehdä työtä.

Saksassa se sen sijaan ei ole ylioppilaiden päivä. Ylioppilaita toki on, mutta ei koulun päättyminen ole juhla, vaan juhla on  koulun alkaminen. Ei ole ylioppilaslakkejakaan – saksalaiset yleensä tuumaavat vain, että olen laivan kapteeni, jos laitan ylioppilaslakin päähäni.  Jotkus koulut järjestävät juhlia, jotkut eivät, kotona ei tavallisesti juhlita koulun päättymistä eikä ylioppilaita. Me kyllä kutsuimme molempien vanhempien lastemme ylioppilasjuhliin lähimmät tuttavat. Nuoremman kohdalla jää nähtäväksi, juhlitaanko Suomessa, vaikka poika valmistuu Saksassa. Jos, niin joka tapauksessa vasta heinäkuun toisella puoliskolla, sillä koulu päättyy vasta silloin. 

Joitakin päätösjuhlia tosin on, mekin juhlimme pienessä ystäväpiirissä ex-mieheni tohtorintutkintoa. Tekniikan tohtorit näes ovat Saksassa yhtä harvinaisia kuin Suomessakin. 

Vapunpäivä on koko Saksassa vapaapäivä. On sosiaalidemokraattisen puolueen puheet. Minusta Saksan demarit vain eivät ole demareita lainkaan… Ay-liike on aika marginaalinen ilmiö. Puheessa joka vuosi kerrotaan, miten suuri maan työttömyys on. Samaa luokkaa kuin Suomessakin siis. Hullunkurista minusta on myös, että hallitsevant puolue eli oikeisto on nimeltään kristisdemokraattinen puolue. 

On myös kulkueita ja järjestyksenrikkojia. Mutta viimeksi näin sellaisen kulkueen Hampurin keskustassa, eikä ollut vappu. 

Tavalliset pulliaiset käyttävät päivän ulkoiluun. Sää on yleensä aivan ihanan kesäinen. Mekin teimme joka vuosi retken, siis me suomalaiset yhdessä lastemme kanssa.  



Monin paikoin Saksassa, varsinkin Baijerissa pystytetään nk. toukopuu. Se toivottaa kevään tervetulleeksi. Münchenin kuuluisa toukopuu on Viktualienmarktilla. 



Aattona tanssitaan. Tavaksi on tullut nykyisin tanssi toukokuuhun. Näin minäkin tein, kunhan olin ensin käynyt tanssikurssin… :-)


Ex-mieheni on kotoisin Saarlandista. Siellä vapun vastaisena yönä on parasta olla valveilla, sillä pahat noidat tekevät temppujaan. Siirtelevät pihan tavaroita, nostelevat aidanpylväitä ja muuta varsin tarpeetonta…

Kesä tulee laulaen!
http://www.spielstunde.eoldal.hu/img/picture/158/dal.Komm,-lieber-Mai.jpg 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Föönituuli



Föönituuli on lämmin ja kuiva tuuli, joka syntyy kostean ilmavirtauksen ylitettyä vuoriston ja menetettyä kosteutensa.
(Wikipedia)

 
"Föönituulikaloja", tarkemmin ottaen hehkuvia hahtuvapilviä (Altocumulus lenticularis) 


Föönituulikaloja ei voi syödä eikä föönituuliseinämään törmätä…;-)

Föönituulmuur/-iseinämä Alppivuorien rivistön yllä

Voimakkaiden tuulten mukanaan tuomia kalanmuotoisia pilviä sekä pilvimuuri, joka näyttää oikealta muurilta, näkyy silloin, kun seisoo auringossa ja on lämmintä ja käy hienoinen tai kovakin tuuli.

Näistä pilvistä näkee, että vallitsee nk. föönituuli. Ja lisäksi toisella puolella Alppeja sataa!  Mistäkö tiedän? Katso:



Jos Alppien eteläpuolella on korkeapaine ja pohjoispuolella matalapaine, niin ilmavirran – siis tuulen - on pakko ylittää vuoret. Ilma nousee vuoren etelärinnettä ylöspäin ja samalla jäähtyy. Jäähtymistä tapahtuu 100 metriä kohden asteen verran, kunnes ilman suhteellinen kosteus on 100%. Höyry tiivistyy, syntyy siis vesipisaroita. Tiivistyessä vapautuu lämpöä, noin 0,6°C sataa metriä kohti. 

Kun ilma sitten Alppien toisella puolella alkaa valua alas, se samalla lämpenee. Kun pilvet ovat hälvenneet – mikä näkyy föönituulimuurina – ilman lämpötila nousee asteen verran sataa metriä kohden. Näin Alppien pohjoispuolelle tullut ilma on paljon lämpimämpää kuin mitä se on laaksossa Alppien eteläpuolella. 

No entäs sitten ne föönituulipilvet? Ne syntyvät siksi, että ilma liikkuu aaltomaisesti johtuen vuorten ylityksestä. Syntyy pitkänomaisia pilviä, jotka häviävät aaltoliikkeen pohjassa.
Sveitsissä oli muinoin tulipalovartijoita, sillä puurakenteiset ja paanukattoiset talot syttyivät helposti palamaan ilman lämmetessä ja kuivuessa ja samalla tuulen käydessä nopeasti ja paljon. 



Föönituuli on todellisuutta. Bodenjärvi on siksi vaarallinen järvi: tuuli voi nousta todella nopeasti. Luepa Martin Walserin novelli "Pakeneva hevonen", se kertoo mitä on myrsky järvellä. 

Joka vuosi järvellä kuolee keskimäärin kahdeksan tottumatonta vesillä kävijää. Siksi myös Bodenjärven purjeveneisiin vaaditaan erityinen purjehduslupansa, normaalin purjehdusluvan lisäksi, joka on aika vaativa ja jonka omistamista valvotaan vesillä tarkasti. Jokaisessa veneessä on oltava vähintäänkin yksi luvan omistaja. 

Jotkut ihmiset myös reagoivat ilmanpaineen rajuihin vaihteluihin, he saavat silloin päänsärkyä.  

Ja toisaalta on erityisen kummallista nähdä föönituulen vallitessa vuorijonot aivan kuin ne olisivat ihan vieressä… Se ei siis ole kauniin sään ansiota!