Hyvinvointilapsia?

Huomiota herättää, miten iloisia ja tyytyväisen oloisia sekä nykyiset että aiemmat maahanmuuttajaoppilaani ovat. He hymyilevät aina ja ovat huomaavaisia ja kohteliaita. Ja ahkeria. Miten me? Onkohan meidän läntisessä hyvinvointiyhteiskunnassamme sittenkin joku asia liian hyvin?

Minulla oli aikoinaan Saksassa paljonkin vierailevia oppilaita ulkomailta kotonani, kun lapset harrastivat kaikenlaista ja totta kai opiskelivat kieliä koulussa. Useimmat vieraat olivat ranskalaisia, koska lasteni ensimmäinen vieras kieli oli ranska. Vieraita meillä oli lisäksi maailman eri puolilta, sillä Konstanzin ammattikorkeakoululla on yhteistyökumppaneita eri maissa, ja kukapa muu kuin minä, dekaanin vaimo siellä palveli... En kylläkään tehnyt sitä lainkaan kynsin hampain, vaan ihan mielelläni.

Muutettuani Frankfurtista Bodenjärvelle jätin tietenkin päivähoitopoikani entisille asuinsijoilleen, sinne Frankfurtiin. Hän kävi meillä Bodenjärvellä myöhemmin silloin tällöin, vaikka välimatkaa olikin nelisensataa kilometriä. Niinpä hän taas kerran tuli meille, kun vanhempansa käväisivät Sveitsissä.

Vierailleni näytin usein seutukuntaa. Lautalla yli Bodenjärven Meersburgin kaupunkiin ja vanhaan linnaan, tai Uhteruhdlingenin kivikautiseen paalukylään, tai Birnaun barokkikirkkoon, tai Sipplingenin pienoisrautatietä tai matelijamuseota katsomaan, tai Friedrichshafeniin Zeppelin-museoon, tai peräti Lindaun saarelle, tai Münsterlingenin luostariin, tai, tai. Bodenjärven rantaseutu on joka puolella täynnä vierailukohteita lapsille ja aikuisille. Tai mentiin muuten vaan uimarannalle uimaan…

Entisen murkkuikäisen päivähoitopoikani kanssa tein siis tällaisen matkan. Ostin pojalle muutaman matkamuistonkin. Illansuussa aurinko laski kauniisti taivaanrannan taa, ranta piirtyi horisonttiin, laiva lipui hiljaa Konstanzin satamaan. Pojalle vaan ei mikään kelvannut. Kaikki oli huonosti, hän valitteli sitä tätä ja tuota. Rasittavaa – näin tätä retkeä kommentoi myös oma, vuotta vanhempi poikani.

Viikkoa myöhemmin sain vieraakseni samanikäisiä kuoropoikia Tsekinmaalta. Samat reitit ja nähtävyydet. Ostinpa pojille muutaman matkamuistonkin. Illansuussa aurinko laski kauniisti taivaanrannan taa, ranta piirtyi horisonttiin, laiva lipui hiljaa Konstanzin satamaan. Yksi pojista alkoi itkeä. Huolestuin – mitä nyt? Ei mitään hätää. Hän sanoi, että hänestä tämä retki oli kuin joulu ja pääsiäinen ja syntymäpäivä samalla kertaa, ja että hän oli aivan liikuttunut siitä, miten ystävällinen olin häntä kohtaan, ja miten kiitollinen hän olikaan, ja siksi kyynelehti.

Niinpä. Saksalaispojalla oli kaikkea. Rahaa ja tavaraa ja matkojakin yllin kyllin. Tsekkiläispojalle matka Saksaan oli elämys.

Istuimme tänään maahanmuuttajaoppilaitteni kanssa kuuntelemassa esitelmää, josta tasan tarkkaan tiesin, etteivät he ymmärtäneet siitä oikeastaan mitään, koska suomen kieltä on opeteltu vasta kolmen viikon verran. Ja kuitenkin juuri he osasivat reagoida oikeaan aikaan – aplodit lähtivät juuri sieltä. Ja mistäpä luulette kiitosten järjestäjille tulleen…

Sadonkorjuujuhla

Minusta kaunis tapa. Kiitollisuus ei ole koskaan vahingoksi. Sadonkorjuujuhla on monissa seurakunnissa muuten niin harmaan syksyn kohokohta. Kuolleitten muistopäivää ei kaiketi voi pitää kohokohtana… No, lokakuun kolmatta, Saksojen yhtenäisyyden päivää eli kansallispäivää kyllä voi pitää kohokohtana.

Vaikka sadonkorjuuta juhlitaankin kirkossa ja seurakunnissa, alkuperä on varsin maallinen, aivan kuten muidenkin kristillisten juhlapäivien. Päiväntasauksen aikoihin syksyllä tarjottiin veden ja hedelmällisyyden jumalille lahjoja, jotta nämä olisivat ihmiselle suotuisia. Tapaan liittyi, kuinkas muuten, kaikenlaisia taikoja. Lopuksi tanssittiin hedelmällisyyden takaamiseksi erityinen piiritanssi. Tarkoitus nykypäivänä on tuoda Luojalle kiitos peltojen, niittyjen ja hedelmäpuiden annista.

Saksan katolinen piispainkonferenssi päätti vuonna 1972, että sadonkorjuuta juhlitaan lokakuussa, mutta kukin seurakunta saa kuitenkin päättää itse juhlapäivän. Sekä protestantit että katoliset juhlivat sadonkorjuuta yhtälailla. Juhlan kunniaksi järjestetään jumalanpalvelus, jolloin kirkkoon tuodaan peltojen ja metsien viljoja, marjoja ja hedelmiä. Nämä ovat tavallisesti hyvin kauniisti aseteltuja. Ikivanhaa perua on edelleenkin se, että oljista ja kukista tehdään sadonkorjuukruunu, jota kannetaan juhlallisin kulkuein ympäri kyliä. Usein kulkuetta johtaa joku maatalousjuhta.

Muistan aikoa sitten naapurimme alakoululaisen saaneen tehtäväksi piirtää syksyn anti. Poika piirsi omenapuun ja pitkän vihreän ruohon. Ei omenia ollenkaan. Opettaja oli kysynyt, että missä sitten ne hedelmät. Poika hyvin loogisesti vastasi, että siellähän ne ovat pitkän ruohon seassa, eihän niitä voi nähdä…

Minusta muutenkin tuntuu, että Saksassa juhlitaan koko ajan jotakin! Ei ole viikkoa, jolloin ei jossain tapahtuisi jotain ja jossa ei olisi isot massat liikenteessä. Useimmiten kesät talvet ulkona kadulla ja puistoissa. Juoppoja en ole vielä siellä nähnyt, sillä on suuri häpeä olla julkisesti humalassa. En ole myöskään nähnyt järjetöntä roskaamista, vaikka ”luutakapakkoja” eli yksityisiä ruuan ja juoman tarjoajia syntyykin juhliin kuin sieniä sateella. Suomessa  näitä kutsutaan pop-up-ravintoloiksi. Valtio pitää roskaamisen hyvin kurissa asettamalla pantit niin korkeiksi, että joka ikinen pullo tulee varmasti takaisin. Eikä ole olemassa – onneksi – pahvisia mäyräkoirakartonkeja. Kertakäyttöasioilla on niin korkea vero, että sapuskan ja juoman tarjoajat käyttävät mieluummin tavallisia astioita, joiden pantti taas on niin korkea, että astiat palautuvat… ja kunnat ovat hankkineet katujuhlien avuksi niille pesuvaunuja.

Kuvassa Mainzin kaupungin ”astiamobiili”.

Saksansuomalaiset

Vuonna 1989 ilmestyi kirja „Saksansuomalaiset“ Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana. Tekijä on Outi Tuomi-Nikula, nykyisin professori Turun Yliopistossa. Kirja on hänen tekemänsä tutkimuksen tulos ja käsittelee suomalaisten sopeutumista Saksaan.

Muistan miten kysely aloitettiin; en ollut haastateltujen joukossa. Saksassa oli tuolloin noin 12.000 suomalaista. Myöhemmin, kun myös Suomen laki muuttui niin, että Suomen kansalaisuus periytyy myös äidin kansalaisuuden mukaan, suomalaisten määrä lisääntyi jonkin verran. Nykyisin Saksassa lasketaan olevan noin 15.000 suomalaista.

Vaikka Suomen naiset saivat äänioikeuden hyvin varhain, eivät muut Suomen naisten oikeudet ole olleet ensimmäisten joukossa. Tämä kansalaisuuslaki esimerkiksi muuttui vasta 1980-luvulla. Olin mukana siinä työryhmässä, joka tätä asiaa Ulkosuomalaisparlamentissa pui. Saksa sen sijaan on aina hyväksynyt kaksoiskansalaisuuden, mikäli se toinen osapuoli on sen hyväksynyt.

Kirjassa kerrotaan tuhannen monesta asiasta, jotka ovat Suomen ja Saksan välillä erilaisia ja jotka aiheuttavat ihastusta, vihastusta ja konflikteja. Yhtenä esimerkkinä makuuhuoneen lämpötila. Saksalainen nukkuu mielellään ikkuna auki talvipakkasellakin, mutta lämpimän untuvapeiton alla. Suomalainen taas tarvitsee tavallisen täkin, mutta lämpimän huoneen. Yleensä puolisot kuitenkin löytävät kompromissin.

Mietimme kerran porukoissa, mikä oli se tekijä, mikä teki meidän kodistamme suomalaisen näköisen, vaikka siellä ei ollut yhtään suomalaista esinettä eikä huonekalua. Ne tekijät olivat: valkoiset seinät, suuret väripinnat, paljon huonekasveja. Siis täydellisesti poiketen saksalaisen mausta, johon kuuluvat plyysisohvat ja rimpsuverhot. Yksi tuttavani oli juuri rakentanut uuden talon ja tyttären opettaja oli sanonut luokalle ohi kulkiessa, että tuossa asuu köyhä perhe, kun heillä ei ole edes valoverhoja. Eipä tietenkään, ei suomalaisella sellaisia tavallisesti ole.

Kirjan yhteenvedossa sanotaan, että Saksaan asettuneilla suomalaisilla on neljä yhteistä tekijää. Totta kai poikkeuksia on, mikään ei elämässä ole sataprosenttista. Tendenssit kuitenkin ovat olemassa.

Ensiksikin: Saksaan tulleet suomalaiset ovat lähes sataprosenttisesti naisia, jotka tietenkin tavallisesti menevät naimisiin. Toiseksi: he ovat varsin korkeasti koulutettuja, mutta vähintään ylioppilaita. Kolmanneksi: he eivät jää kotiäideiksi kuin pakottavassa tilanteessa, vaan käyvät kodin ulkopuolella töissä.

Kaikki nämä kolme asiaa poikkeavat radikaalisti muiden kansalaisuuksien tai saksalaisten toiminnasta. Lähin vertailumaa voisi olla vaikkapa Ruotsi. Ei sieltä ole tullut pelkästään naisia, vaan noin puolet tulijoista on miehiä. Heidän koulutustasonsa on kaikkea mahdollista, ei pelkästään akateemikkoja. Saksassa taas nainen, jolla on perhe, ei tavallisesti käy töissä. Siitä pitää huolen tehokkaasti verotus, vakuutusjärjestelmät, koululaitos, täysin puuttuva tai puutteellinen lastenhoito, ja se tänäkin päivänä pitävä tosiasia, että miehelle on häpeä, jos vaimo käy töissä.

Neljänneksi sitten: kun lapset kasvavat, parit eroavat. Olen myös joutunut seuraamaan muutaman hyvin fiksun suomalaisen naisen alkoholisoitumista tässä tilanteessa, kun ei ole mitään ulospääsyä miehen ylivallasta. Itse sairastuin tuolloin masennukseen. Ehkä suomalaiset sitten myöhemmin avioituvat uudelleen, mutta lähtökohta on sitten täysin toinen.

Tutkimuksen tekijän johtopäätökset ovat seuraavanlaisia: suomalainen nainen on utelias ja lähtee maailmalle kielitaitoa hankkimaan. Mies lähtee ammattia oppimaan. Tietenkin nainen on nuori ja pariutumisvaiheinen. Tapaa koulutetun saksalaisen miehen, jolle Suomi on positiivinen, eksoottinen maa.

Saksalaiset naiset ovat paljolti äidin hoidossa ja isän valvonnassa, joten heillä ei ole samanlaista valmiutta uusiin asioihin kuin suomalaisnaisilla. Kun sitten liitto solmitaan, ei suomalainen nainen tietenkään jää kotiäidiksi kuten saksalainen tekisi, vaan tekee kuten on oppinut: jatkaa työssäkäyntiään. Siinä valmiina ensimmäiset isot ristiriidat.

Uskallan väittää, että kaikki kirjassa kirjoitettu pitää edelleenkin paikkansa, vaikka paljon vuosia onkin kulunut ja totta kai EU:hun liittyminen on tuonut kokonaisia perheitä töihin Suomesta Saksaan. Saksa kuuluu edelleenkin Ruotsin ja Venäjän ohella Suomen kolmen suuren kauppakumppanin joukkoon. Suomalais-suomalaisten perheiden tuleminen Saksaan vauhditti muun muassa suomalaisten kielikoulujen toimintaa ja aiheutti päänvaivaa aluksi siksi, että kouluihin tuli – aivan oikein – lapsia täysin suomalaisista eikä vain suomalais-saksalaisista perheistä. Minäkin kokeilin Kotiperuskoulun ohjelmaa, mutta se ei toiminut ollenkaan, vaikka opetusohjelma onkin erinomainen. Sekakoosteiset ryhmät ovat vaikeita hoitaa. Nykysuomeksi ”haasteellisia” ;-)

Tosin tästä kaikesta on omalta kannaltani tullut myönteisiä seurauksia: nyt opetan maahanmuuttajia Suomessa, joiden hyväksi voin käyttää kaiken Saksassa kokemani.

Miksi sitten vain naiset lähtivät/lähtevät Saksaan? Ovatko suomalaiset naiset esimerkiksi tyhmempiä tai hyväuskoisempia kuin ruotsalaisnaiset? Millä tavalla saksalainen yhteiskunta on vuosien myötä muuttunut, muutenkin kuin ottamalla käyttöön sähköpostin? Vai onko?

Toivoisin kovin, että kaikki edellä kirjoitettu aiheuttaisi pohdintaa ja mielellään myös kommentteja. Uskoisin, että kirjaa saisi edelleen Saksalais-suomalaisen seuran tai Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kautta. Tai ehkäpä joku peräti haluaa ajankohtaistaa tutkimuksen?

Hohner ja haitarit

Harrastaa voi kaikenlaista, kuten vaikkapa rakentaa kirkon tai kerätä postikortteja. Teen molempia. Postikorttikokoelmani on pieni, koska keräilykohteita ei ole paljon: kerään postikortteja, joissa on haitarin kuva. Vuosia sitten tyttäreni teki korteille oman kodin, kauniin albumin.

Tokihan haitarinsoiton opettajanikin on päässyt albumiin. Samoin hänelle vuosia sitten antamani lahja: pienoishanuri… jonka valmisti Hohnerin harmonikkatehtaan entinen työntekijä, joka nykyisin korjailee hanureita harrastuksenaan. Häneltä ostin oman soittimeni, Hohner Atlanta IV:n. 

Eihän se oikein kirkon soittimeksi sovi, sanovat jotkut. Entä sitten? Soitan kotona. Olipa kerran uskonlahko, joka kielsi...

Hohnerin tehdas sijaitsee Trossingenissa, Schwarzwaldissa. Sitähän minun ei tarvinne sanoa, että Schwarzwald on hyvin luonnonkaunista seutua?

Museossa esillä on harmoneita, hanureita, huuliharppuja sekä muitakin kielisoittimia. Erityisesti kannattaa käydä katsomassa maailman suurinta, 1,23 metrin korkuista mutta soittokelpoista näppäinhaitaria, ja sen lisäksi huuliharppuharvinaisuuksia ja sodan aikana läpiammuttuja huuliharppuja. 

 
Tänä vuonna museo täyttää 20 vuotta. Sen kunniaksi esillä on erikoisnäyttely. Museo on ollut taloudellisissa vaikeuksissa, ja rahalahjoitukset ovat tehneet museon remontin mahdolliseksi ja museo avataan juhlallisesti uudessa asussa 11.9.2011.

Harmonikkojen maailma alkaa Kiinassa sheng-nimisellä soittimella, jota soitettiin kaukoidässä jo vuosituhansia sitten ja joka toimi samoin kuin nykyiset harmonikat. Euroopassa tunnettiin keskiajalla ”huuliharppu”, eli huulirumpu, jossa oli kieliä, jotka saatiin värähtelemään ilmapaineella. Huuliharppu ja hanuri syntyivät kuitenkin nykyisessä muodossaan vasta 1820-luvulla Wienissä leviten nopeasti koko Keski-Eurooppaan. Uudet soittimet houkuttelivat monenlaisia valmistajia. 1800-luvun aikana itäisen Saksan Klingenthalista Sachsenissa ja eteläisen Saksan Trossingenista Württembergissä kehittyi molemmista harmonikkateollisuuden keskus. 

Museon hauskin osasto lienee markkinoinnin historia. Erilaisin ajan henkeen sovitetuin esinein esitellään markkinointikeinoja. Näin olivat syntyneet Beatles-huuliharput ja erilaiset tapahtumiin ja monien maiden tapoihin sovitetut pakkaukset. 

 
Harmonikan historiaa 170 vuoden ajalta löytyy museon toisesta kerroksesta. Hohnerin tehtaan perusti Matthias Hohner vasta 1903. Kuuluisiksi huuliharput tulivat ennen kaikkea USA:n viennin takia. Kun harmonikkateollisuus kukoisti, alkoivat Matthiaksen viisi poikaa ostaa systemaattisesti kilpailijat pois markkinoilta. Pahimmat kilpailijat olivat olleet Ch. Weiss ja Andreas Koch. Näin Hohner sai maailmassa monopoliaseman, jota puolustikin varsin pitkään. 

Tonava ja Tonavan aallot

Tonava on pitkä joki, pituutta on peräti 2.857 kilometriä eli melkein kolme kertaa Suomen pituus. Tonava kulkee lännestä itään läpi Saksan, sitten Itävallan, sitten Slovakian, Unkarin, Serbian, Romanian, Bulgarian, Moldavian ja Ukrainan ja laskee Mustaan mereen. Korkeuseroa alkulähteiltä mereen tulee 1.078 metriä, siis kilometrin eli suomeksi vuoren korkeuden verran.

Tonava kulkee isojen kaupunkien kautta: Ulm, Ingolstadt, Regensburg, Linz, Wien, Bratislava, Budapest, Novi Sad, Belgrad, Russe, Brăila, Galați – tai sanoisinko mieluummin, että nämä kaupungit ovat syntyneet siksi, että Tonava on olemassa. En ole nähnyt Tonavaa koskaan koko pituudeltaan, mutta yksittäisissä kaupungeissa olen kyllä käynyt, ja Ulm on minulle varsin tuttu kaupunki.



Tonava on alkulähteiltään puronen – siellä seudulla missä minä aikoinaan asuin. Se häviää alkupäässä peräti kokonaan maan alle ja pulpahtaa noin vain esiin. Maaperä on siellä kalkkia ja niin vesi tekee kulkureittinsä itse helpomman tien kautta. Tonavan reitti toimii Euroopan vedenjakajana: eteläpuolella vedet laskevat etelään eli Mustaan mereen ja pohjoisessa tietenkin pohjoiseen eli Altantin valtamereen. Allaoleva kyltti löytyy Schwarzwaldista.



”Tonava kaunoinen” eli saksan kielestä käännettynä ”Kauniin sinisen Tonavan rannalla” on itävaltalaisen Johan Straussin vuonna 1866/67 säveltämä valssi. Oikeasti Tonava on kaikkea muuta mutta ei koskaan sininen! Romanialainen Iosif Ivanovici sävelsi vuonna 1880 kuuluisan valssinsa ”Tonavan aallot”… Mahtaako olla yhtään pianonpimputtajaa, joka ei sitä joskus olisi soittanut – minä ainakin olen. Ja mahtaako olla ketään, joka ei koskaan olisi kuullut Straussin kaunoista Tonava-valssia?



Lainaan sitten suoraan toisen postausta. Tässä ”Tonavan aallot”-kakun resepti. Kiitos Niina! Suosittelen! Ja lukekaapa ne muutkin reseptit sieltä sivustolta.

Posted on 15/02/2011 by niina
http://kirsikkapaikka.com/kirsikkablogi/2011/02/tonavan-aalto-kakku/

Ohje on reilu ja valmista torttua tulee pellillinen. Voit myös tehdä puolikkaan annoksen pyöreään kakkuvuokaan.


Saksalainen tonavan aalto -kakku.


Tumman ja vaalean taikinan sekä voikreemin ja suklaan muodostamat kerrokset erottuvat kakkuviipaleessa kauniisti. Kirsikat on leivottu sisälle kakkuun.

Taikina:
2 tlk säilöttyjä hapankirsikoita
250 g pehmeää voita
3 dl sokeria
8 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl levinjauhetta
1 tl vanilijasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
4 rkl maitoa

Voikreemi:
noin 5 dl vanilijavanukasta tai paksua vanilijakastiketta jauheesta
200 g pehmeää voita
1 1/2 dl tomusokeria
Suklaakuorrutus:
200 g tummaa suklaata / taloussuklaata
2 rkl ruokaöljyä

Valuta kirsikat lävikössä. Lämmitä uuni 200 C ja vuoraa korkeareunainen pelti leivinpaperilla.
Vaahdota pehmeä voi ja lisää sokeri vähän kerrallaan. Vatkaa kunnes sokeri on liuennut ja vaahto on tasaista. Sekoita munat joukkoon yksitellen, hyvin vatkaten. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vanilijasokeri. Siivilöi seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
Levitä puolet taikinasta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Sekoita loppuun taikinaan kaakaojauhe ja maito. Levitä tumma taikina vaalean taikinan päälle ja nostele kirsikat pinnalle. Paina kirsikat varovasti taikinan sisään. Paista 20-25 min. Anna jäähtyä.
Valmista vanilijavanukas tai -kastike pakkauksen ohjeen mukaan noin 5 dl maitoa (ja anna jäähtyä huoneen lämmössä). Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi. Sekoita vanukas voivaahtoon vatkaten lusikallinen kerrallaan. Molempien seosten tulisi olla yhteensekoitettaessa saman lämpöisiä. Levitä valmis kreemi jäähtyneen tortun pinnalle ja laita torttu jääkaappiin vähintään tunniksi.

Valmista suklaakuorrutus sulattamalla paloiteltu suklaa varovasti vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Lisää ruokaöljy ja sekoita tasaiseksi. Kaada kuorrutus tortun pinnalle ja levitä lastalla tasaiseksi. Kun suklaa alkaa hieman jähmettyä, voit halutessasi tehdä haarukalla aaltomaisia kuvioita kakun pintaan.

Säilytä kylmässä. Suklaa jähmettyy kovaksi kakun pinnalle ja viipaloiminen on helpompaa, jos kastelet veitsen kuumalla vedellä ennen leikkaamista.

VINKKI: Ylijäävän säilykepurkin liemen voit käyttää marjakiisselin pohjaksi tai laimentaa mehuksi.

Tilastotiedettä

Tutkittua tilastotiedettä, vai?
Nyt olen taas eksynyt aiheestani, mutta en malta olla postaamatta allaolevaa. Sain tämän kiertokirjeenä. Sitä paitsi myönnän, että vaikka kiertokirjeisiin menee aikaa, niin joskus ne ovat niin hauskoja, että ne pelastavat päivän.

Jokainenhan koettaa aina pelastaa ensin oman nahkansa. Ja se, että suomalaiset olisivat maailman rehellisintä kansaa, on varsin kyseenalaista. Katso alla!

Tutkimusten mukaan vain 10% suomalaisista omistaa television. Yli puolella on kuitenkin kotonaan erittäin moderni akvaario.
Lähde: Telehallintokeskus, tv-lupatarkastusosasto

Joka kymmenennellä peruskoululaisella on kotonaan herätyskello, jossa on valmistusvirhe.
Lähde: Opettajain ammattiliitto

Mittavien tutkimusten jälkeen on todettu, että yli 60% uusilla urheiluautoilla ajelevista miehistä elää itse asiassa köyhyysrajan alapuolella.
Lähde: Liikkuvan poliisin nopeusvalvonta

Valtavan suuri enemmistö, yli 80% invalideista kokee ihmeparantumisen astuessaan ulos invapaikalle pysäköidystä autostaan.
Lähde: YTV, pysäköinninvalvontaosasto

Uutta biologian alalta: reilu 35% koirista käyttää pääravintonaan äidinkielen kotiaineita.
Lähde: Äidinkielen opettajien liitto

Havaintojen mukaan Aleksis Kiven katu on Suomen monimutkaisin katu. 28 % siellä liikkuvista miehistä joutuu pysähtelemään jatkuvasti kysyäkseen neuvoja paikallisilta kotirouvilta.
Lähde: Poliisi

Suomen nuorisoa mollataan suotta. Yli 60 % ns. skinheadeista on itse asiassa pesäpallon innokkaita ystäviä.
Lähde: Poliisin mellakantorjuntaosasto

69 % hukatuista lompakoista ei sisältänyt senttiäkään rahaa.
Lähde: Hki kaupunki, löytötavaratoimisto

..................

Vuokralaiseni ulko-oven sisäpuolelle oli teipattu lappu, jossa luki suurinpiirtein näin: "Ennen kuin avaat oven, muista että ovella saattaa olla lupatarkastaja."

Saksassa eikä Ranskassakaan ei parane parkkeerata invapaikalle. Siitä auto lähtee takuuvarmasti. Muutamankin kerran olen saanut avustaa suomalaista, joka on tämän virheen tehnyt. Auto löytyy poliisin varastoista ja kuluja tulee kolmisensataa euroa. Maksu käteisellä ja heti.

Se, ettei lompakossa ole rahaa, on sekin suomalainen ilmiö. Jos tietenkin unohdetaan tarinan huumoripuoli. Suomessa kaikki on kortilla. Saksassa maksetaan tavallisesti käteisellä. Monet ovat ihmetelleet, eikö isoakaan ostosta, useimmiten vaikkapa autoa voi mitenkään maksaa kortilla. Kyllä voi, mutta... ensinnäkään juuri kellään ei ole autonhintaista luottorajaa, toisekseen maksu on suoritettava heti, sillä tilisiirtoihin ei juuri ole aikaa - hyvällä autolla on heti monta ostajaa, ja auton saa se joka ehtii. Minullakaan ei Suomessa ole käteistä rahaa kuin kahvin verran. Saksassa sen sijaan ei pärjää ilman käteistä muualla kuin bensa-asemalla, isoissa hotelleissa ja matkatoimistoissa ja valtion rautateillä.

Korttimaksun palveluhinnat ovat Saksassa sen verran korkeat, että useimmat palveluntarjoajat eivät halua niitä maksaa. Saa nähdä miten Suomen jatkossa käy... Ostin kerran 7,50 euroa maksavan junalipun, kun ei aamuvarhaisella ollut sitä käteistä, ja halusin maksaa kortilla. Virkailija pyysi maksamaan käteisellä. Hän sanoi, että ohjeet ovat: aina mahdollisuuden mukaan käteisellä, sillä tämän 7,50 euron lipun korttimaksuhinta on rautateille 7,50 euroa...

Uusilla urheiluautoilla ajavat taitavat olla niitä, joilla on isot verovähennykset, joten tokihan he elävät tulorajan alapuolella...! Suomen verotussysteemi tekee tämän mahdolliseksi. On kuitenkin kuulemma demokratiaa, että pieniltä otetaan ja isoille annetaan... ;-)

Kaljuksi ajeltu pää tarkoittaa Saksassa yleensä sitä, että on uusnatsi. Suomessa hiljan vieraillut poikani ei ollut millään käsittää, että se on Suomessa pelkästään suomalainen muoti eikä poliittisen tahdon ilmaisu, ja että suomalaiset eivät tiedä, mitä se Saksassa tarkoittaa. Ei siis ihme, että saksalaiset käsittävät perussuomalaisuuden äärioikeistolaisuudesi, kun näkyvästi mulipäitä on joka toinen.

Kuten saksalainen sanoisi: Niemand weiß bescheid aber alle machen mit. Eli kukaan ei tiedä mistään mitään mutta kaikki osallistuvat.

Guten Tag! Tapoja ja tervehdyksiä

Guten Tag. Virallinen hyvääpäivää. Kyllä sitä toki käytetään. Mutta useimmiten tervehditään ihan toisin!

”Moin” Pohjois-Saksassa ei ole sukua suomen ”moille”. Se ei myöskään ole lyhenne hyvästä huomenesta ”Guten Morgen”. Se on ihan oma sanansa, ja sitä voi käyttää milloin hyvänsä, kun tervehditään. Alasaksin sana ”moi” tarkoittaa kaunista, ja toivotus kokonaan kuuluu siis kaunista päivää, aamua, iltaa. Kuitenkin etelässä ensin asuneelta tuntui hassulta kuulla ”moin” illalla…

Etelä-Saksassa tervehditään täysin toisin. Svaabinmaassa sanotaan ”Grüßgott” eli suurin piirtein ”Jumalan tervehdys”. Vielä etelämmässä, Sveitsissä sanotaan ”Gruetzi”, joka tarkoittaa samaa, ja Baijerissa ja Itävallassa ”Servus”, joka on latinankielinen sana ”renki, palvelija”. Tarkoitus on sanoa, että "olen palveluksesanne".

Kaverit ja tutut sanovat toisilleen ”Hallo”. Puhelimessa haloota kuulee harvoin, siihenhän sanotaan oma nimi ja sitten mikä hyvänsä normaali tervehdys. Eikä tiedetä, mistä tämä alun perin on tullut, selityksiä on useita. Mutta kun kuulet sanat ”Aber hallo!”, sinulle sanotaan ”Johan nyt jotakin! Oikeassapa olet!”

Suomalaisen huomio kiinnittyy yleensä saksalaisen jatkuvaan kättelyyn ja toisaalta teitittelyyn. Ne ovat tapoja vain. Kättely todellakin on paljon yleisempää kuin Suomessa. Ammoisina aikoina sillä tavalla viestitettiin toiselle, että ei kanneta aseita. Teitittelyllä kunnioitetaan toista, vierasta tai vanhempaa ihmistä. Tämä tapa on pikkuhiljaa myös levinnyt takaisin Suomeen. Keskustelukumppanin nimeä pitää Saksassa toistella kyllästymiseen asti. Toisin sanoen: hyvää päivää herra se ja se, kyllä herra se ja se, niin herra se ja se…. Se joka antaa toisen puhua loppuun asti välillä sanomatta mitään, on epäkohtelias. Siis täysin toisin kuin Suomessa.



”Auf Wiedersehen” eli sanatarkasti ”näkemiseen” on tavallinen, mutta kömpelö hyvästely. Etelässä hyvästellään hauskasti ”Ade” eli ”Jumalan haltuun” ja svaabinmaalla vieläkin hauskemmin laittamalla sana diminutiiviin ”Adele”. Kuten kaikki muutkin sanat svaabinmaalla tahtovat saada tuon pienennysliitteen ”-le” peräänsä… Muualla Saksassa hyvästellään tuttavallisesti ”Tschüss” tai lyhentäen ”Tschü”, joskus myös ”Tschö” (ja ne lausutaan suhuässällä tšyss, tšyy ja tšöö). Sekin on samaa sukua kuin Ade, eli latinan ”ad deum”. Samaa sukua on ranskan Adieu, joskus myös saksassa käytetty. Samaa sukua eivät sen sijaan ole italian Ciao ja sen saksannos Tschau.

Tuo kummallinen kiemura ”ß” ei ole B vaan kaksi ässää, ja se kirjoitetaan, kun edellinen vokaali on pitkä, tai se on diftongi. Siis ”Straße” (katu) lausutaan ”straasse”. Minun mielestäni sen olisi voinut kirjoitusuudistuksen myötä vuosia sitten poistaa kokonaan, mutta sen sijaan viisaat kielenhuoltajat keksivät lisää hankalia kirjoitustapoja. Sveitsiläiset eivät käytä tuota kaksoisässää ollenkaan, eikä heillä ole ymmärtämisongelmia!

Kun firmoissa lähdetään lounaalle, joka on yleensä yhden ja kahden välillä päivällä, niin sanotaan ”Mahzeit”. Alun perin tervehdys oli siunatun aterian toivotus. Aterialle käydessä toivotetaan aina hyvää ruokahalua, ateriasta sen sijaan ei sen päätyttyä kiitetä kuten Suomessa. Jos ruoka on hyvää, se sanotaan emännälle heti. Jos emäntä ei kuule mitään kommenttia ateriasta, hän saattaa kysyä, maistuuko.

Saksalainen toivottelee koko ajan jotain. Hyvästelyn jälkeen hän muistaa aina toivottaa kaunista päivänjatkoa, hyvää lomaa, mukavaa iltaa, tilanteen mukaan.



Saksassa tervehditään myös ventovieraita. Naapuri käytävässä tai pihamaalla, vastaantulija polulla, samaan hissiin noussut, samaan pöytään ravintolassa istunut, teatterissa vieressä istuja – kaikille näille hyvät päivät.

Pari kokemusta nousee mieleeni. Minulla oli vieraina kaksi suomalaista opiskelijaa ja etsimme Stuttgartin keskustasta ruokapaikkaa. Koska ravintolat olivat täynnä, istuimme sellaiseen pöytään, jossa oli yksi asiakas. Kumpikaan suomalaisista vieraistani ei edes nyökännyt pöytäkumppanillemme. Pyysin tätä häneltä anteeksi, kerroin että tämä ei ole Suomessa tapana. Tämä pöytäkumppanipa innostui ikihyviksi. Että Suomesta ovat! Ja sitten hän kertoi ummet ja lammet, miten on ihastunut Suomeen, ja sitä rataa…

Saksalainen tuttavani oli pelannut illalla opiselijakavereittensa kanssa Suomessa badmintonia. Aamulla samassa asuntolassa asuvat eilisen illan pelikaverit eivät aamulla tervehtineet, eivät koskaan muutenkaan tervehtineet. Saksalainen kyseli minulta hätääntyneenä, mitä hän oli mahdollisesti tehnyt väärin. Vastasin että ei mitään, nämä toiset ovat vain suomalaisia… Suomalaiselle on tärkeää, että hänen annetaan olla omissa oloissaan. Saksalaiselle tämä on vaikea asia käsittää.

Sitten kun on hienosti toivoteltu kuulemiin ja näkemiin, niin ovatko nämä sanat samaa sukua kuin naimisiin?

Kirmes

Pohjanmaan venetsialaiset eli sesongin päättäjäiset muistuttivat minua Saksan syksyn juhlista. Radolfzellissä Bodenjärven rannalla juhlittiin sesongin päättymistä veden äärellä suurella kansanjuhlalla ilotulituksineen. Upeaa, kerta kaikkiaan: veteen peilautuvat valot rannalta ja sadoista veneistä ja laivoista sekä kansan käsissään kantamat lyhdyt… ja se iso ilotulitus. Se tosin ei ole Saksassa mitenkään harvinainen, olen nähnyt niitä niin monia satoja, että enää ei oikein jaksa innostaa. :-(



Kaikissa kaupungeissa ja kylissä juhlitaan aina jotain. Syksyllä kaupungeissa markkina-aikaan pystytetään huvipuistoja, juhlan nimi on Kirmes… tai milloin mitäkin: Eri murteilla: Chilbi, Kärwa, Kerwa, Kirwa, Kerb, Kerm, Kerwe, Kerwe, Kier, Kilb, Kilbe, Kilbi, Kilwi, Kirb, Kirbe, Kirwa, Kirwe, Kir(e)wei, Kirwi, Karkmess, Kemmes, Kermes, Kermese, Kermis, Kerms, Kermst, Kirmse, Kermse, Kirmes, Käada, Kiada, Kirda, Kirta… Valitse siitä. Saksan kielialue on suuri.

Oikeammin kyse on vain huvipuistosta ja markkinoista. Lapsista sellainen on mukavaa. Jokainen vimpain maksaa jotain, joten lasten vanhemmat pääsevät mukavasti eroon liioista kolikoistaan.



Kertaan varmaan itseäni, kun kerron tyttäreni tarinan, siltä ajalta kun hän oli alakoululainen. Hän lähti naapurien kanssa Konstanzin markinoille, tavoitteenaan vain yksi asia: voittaa arvalla iso joku täytetty eläin – se lila monsteri, minun mielestäni, jota en ollut suostunut hänelle ostamaan. Meni ja osti yhden arvan ja voitti sillä arvallaan sen monsterin. Eipä auttanut naapurien muuta kuin palata kotiin – tyttö oli saanut mitä halusi eikä suostunut mihinkään muuhun.

Vanhalla traktorilla Lappeenrannasta Kalajoelle

Se kävi näin: tämä minun mieheni mietti, mistä voisi saada kuljetuspelin tsasounahankkeelle ja vähän omiinkin tarpeisiin, kun autossamme ei ole peräkoukkua ja lahjoitetut puut pitäisi jollain konstilla poimia metsistä. Heitin ilmoille, että onhan meillä perikunnalla Tuomojalla traktori, itse asiassa kaksi, mutta kovin vanhoja ovat. Mutta mieheni tuumasi, että katsotaan tilanne, ja ajamallahan ne pyörien päällä liikkuvat on ennenkin paikasta toiseen viety.

Pidin ajatusta hullun hommana. Toisaalta tunnen tuon miehen: kun se jotain päähänsä saa ja hyväksi havaitsee, niin se sen myös toteuttaa.



Kävi ilmi, että traktori on ajokuntoinen, pientä rassausta vailla vain, ja akku oli hankittava uusi. Hankittiin siirtolupa. Naapuri, ammattimies, tarkisti ajokunnon ja sitten vaan matkaan. Oli heinäkuun 28. päivä. Tuomojalta eli valtakunnan rajalta Lappeenrannasta Kalajoelle on yli viisisataa kilometriä…



Rekisteriotteesta kävi ilmi, että David Brown oli rekisteröity vuonna 1961, joten se on tasan puoli vuosisataa vanha. Äidin kertoman mukaan isä oli ostanut sen käytettynä. Tämä sopii hyvin yhteen minun muistikuvieni kanssa. Muistan olleeni pieni tyttö ja surreeni hevosen menetystä, mutta jäihän rakkaat lehmät ja lampaat ja kanat… Toinenkin traktori vajasta löytyi, vielä vanhempi, mutta äiti kertoi sen myydyn jo vuosia sitten, ostaja vain ei ollut sitä koskaan pois hakenut. Se olisikin ollut isompi työ saada se ajokuntoon, joten tämä ”uudempi” on aivan tarpeeksi mainio meidän tarkoituksiimme.

Laitoin viestiä lehdistölle, ja muuten niin nihkeä Etelä-Saimaa teki matkahankkeesta ison jutun. Samoin tekivät pohjalaislehdet perille tultua, sen tosin osasin arvatakin.

Lähdin aamuvarhaisella saattamaan miestä ja vanhaa ajopeliä, oikeammin ajamaan edellä Lappeenrannan liikenteen halki. Kaksikymmentä kilometriä tunnissa on aika vähän! Olin koko ajan karata edellä ajaessani liian nopeasti. Enkä osannut reagoida mitenkään, vaikka mies miten käsillä huitoi: nykyisin ei merkkejä näytetä käsin. Siihen ei matkan varrella kukaan muukaan kuulemma kunnolla osannut reagoida.



Sain sitten kuulla puhelimessa matkan sujuvan suunnitellusti. Alkumatkan lehtijutun takia aika moni oli selvästikin lukenut matkasta, sillä ihmiset olivat tulleet juttelemaan ja kannustamaan ja ohiajavat näyttivät hyvä-peukkua. Minä lähdin päivään myöhemmin Lappeenrannasta Kalajoelle Helsingin kautta, sillä hain Saksasta tulleen poikani lentokentältä. Sain yllätyksekseni puhelun paljon aiemmin kuin olin odottanut: ”Olen perillä! Ja meillä on hieno sauna!” Työporukka oli siis saanut saunamme valmiiksi poissaollessamme. Enkä sen jälkeen kuullut yhtään mitään. Mies oli nukahtanut sohvalle, ei ollut edes televisiota ehtinyt avata. 36 tuntia tien päällä oli vienyt voimat.

Me pojan kanssa ihmettelimme, kun Jyväskylää lähestyessämme vähän päästä tien varrella ihmiset istuivat kokoontaitettavissa tuoleissaan ja odottivat. Ensin oletimme joidenkin tekevän liikennelaskentaa. Sitten totesimme, ettei siihen työhön tarvita satoja ihmisiä. Poika kysyi, onko suomalaisten uusi kesäharrastus istua tien varrella ja seurata liikennettä. Olisihan se toki sopinut kuvaan, sillä Saksasta katsoen ainakin talvella suomalaisilla on vain yksi harrastus: käydä sunnuntaisin marketeissa pällistelemässä tavaroita.

Sitten muistimme Jyväskylän suurajot ja sen, että yksi reitti kulkisi ajamaamme tietä. Me olimme kuitenkin ajoissa pois jaloista. Sen sijaan traktorikuskille samaiset ajot olivat aiheuttaneet päänvaivaa: ei yösijaa missään, siitäkin huolimatta, että Jyväskylän seutu on hänelle hyvin tuttu. Hetkisen yösydännä oli mies viettänyt vaakasuorassa asennossa mansikkalaatikossa, mutta katsottuaan, että paleleminen riittää, oli jatkanut matkaa.

Oli kyllä myös miettinyt, miten voisi hienolla ajopelillään ottaa osaa suurajoihin, mutta ei ollut mistään löytänyt ilmoittautumispaikkaa…

Suomen kesäyöt ovat aina kylmiä. Sade sen sijaan ei katottomassa ajoneuvossa ollut haitannut muuta kuin aivan viime metreillä, mutta sen sitten senkin rajummin.


Perillä!

Meillä on menopelille mukavia suunnitelmia ensi kesälle, tavaran kuljetuksen lisäksi. Jääkää jännittyneinä odottamaan! – Väärin arvattu, ei meistä tule vanhojen kulkuneuvojen harrastajia emmekä perusta museoita. Perustamme vain ikoninäyttelyn. Tietenkin nyt jo alullepannun toiminnan lisäksi.

Akuutisti tarvitsemme pienen peräkärryn. Löytyykö sellaista lainaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi?

Muovia, muovia, ja maitoa

Eikö vain olekin mainio nimi materiaalille, joka on muovailtu tarpeellisen muotoiseksi? Sana plastiikka tosin tarkoittaa aivan samaa, nimittäin muovailua.

Voisimmeko kuvitella maailmaa ilman muovia? Ostamme kaupasta muoviin pakattuja tavaroita ja juomia ja pakkaamme ne kotimatkalle muovipussiin. Kotona avaamme muovikahvaisen oven, laitamme valon lamppuun, jossa on muovikupu ja otamme keittiössä muovikulhon ja muovilastan… Saamme vihreiden mielestä aikaan hirveän jäteongelman… ”vihreä” muovikin tosin on onneksi jo keksitty, joten ei hätiä… :-)



Muovi ei syntynyt teollisen vallankumouksen tuloksena, kuten usein oletetaan. Muovi on paljon paljon vanhempaa perua. Vuonna 1531 saksalainen benediktiinimunkki Wolfgang Seidel Augsburgista totesi, että kevytjuustosta voi sen ensin lämmettyä tehdä hyvin muotoiltavaa ja sen jäähdyttyä kestävää materiaalia. Juuston hän ensin pitkällä prosessilla lämmitti ja sitten seuloi, kunnes siitä tuli tekosarvea eli kaseiinia. Hän sanoi tuloksena syntyneen materiaalin olevan ”kovaa kuin luu ja hienon läpinäkyvää”. Kaseiinista tehtiin sitten juoma-astioita ja koruja. Ja käyttämällä väriaineita materiaalista saatiin värikkäitä.
Oikeasti kesti sitten kuitenkin hyvin kauan, ennen kuin pystyttiin teollisesti valmistamaan makromolekulaarisia luonnontuotteita.

Kaikki alkoi vuonna 1860. Alexander Parkes ei ollut opiskellut kemiaa eikä fysiikkaa. Häntä kiinnosti luonnonkumin käyttö. Vulkanoinnin ja ensimmäisten valmistuskoneiden keksimisen jälkeen alalla tapahtui paljon edistystä. Parkesin mielenkiinto heräsi myös muita aineita kohtaan. Hän käsitteli Baselissa selluloosanitraattia ja keksi uuden aineen, jota voitiin käyttää muotoiltavassa ja nestemäisessä muodossa ja joka oli joko kovaa kuin norsunluu, tai läpinäkyvää, tai muotoiltavaa, tai vedenpitävää, tai värjäytyvää, ja jota voitiin työstää työkaluilla tai koneilla aivan kuin metalliakin.

Kansainvälisillä messuilla Lontoossa esiteltiin ensimmäiset tästä uudesta materiaalista valmistetut tavarat, ja se oli ensimmäistä muovia, josta sitten kehittyi polymeerien suuri perhe, johon tänään kuuluu useita satoja komponentteja.

Tiesittekö, että ensimmäinen varsinainen muovi kehitettiin jo vuonna 1870, kun etsittiin korvaavaa materiaalia biljardikuulien valmistukseen, jotka siihen asti oli aina tehty norsunluusta? Newyorkilaiset Hyattin veljekset olivat ottaneet osaa kilpailuun, jossa tämä oli annettu tehtäväksi. He olivat tehneet kamferista ja selluloosasta materiaalia, jota kutsutaan selluloosanitraatiksi tai selluloidiksi. Vähän tämän jälkeen, vuonna 1884, kehitettiin ensimmäinen tekokuitu, selluloosa-asetaatti. Mutta ennen kuin muovi yleistyi, meni vielä aikaa. Vuodesta 1930 vuoteen 1940 tehtiin saksalaisissa ja amerikkalaisissa laboratorioissa kuumeisesti kehittelytyötä. Tuolloin syntyivät muun muassa polyetyleeni ja polyamidi, tänään jokapäiväisiä materiaaleja. Lisäksi kehitettiin menetelmä, millä yhdistettiin muoveja muihin materiaaleihin kuten paperiin, pahviin ja alumiiniin. Muovin kehitys toi mukanaan myös keinokuidut. Tekolangan käyttöä helpotti koneiden kehittyminen. Ranskassa, Oyonnaxissa esimerkiksi otettiin käyttöön ensimmäiset ruiskuvalukoneet vuonna 1930.
Ensimmäiset taloustavarat ja lelut tulevat markkinoille vuonna 1936. 1960 pidetään Oyonnaxissa ensimmäiset muovimessut. Sana ”plasturgie” löytyy ensimmäisen kerran ranskalaisesta sanakirjasta ”Petit Laroussesta” vuonna 1989.

Lähteet: Kunststoffe - Werkstoffe unserer Zeit, Arbeitsgemeinschaft Deutsche Kunststoffindustrie
encarta enzoklopädie, microsoft corporation
www.sandretto.it/museo



Mutta että ei Suomikaan toki jälkeen jäänyt, joskin kilpailu maailmalta on ollut varsin raakaa. Emil Aaltonen tuntuu olevan yksi Suomen teollisuuden uranuurtajista. Aaltonen lähti osakkaaksi muun tekemisensä ohella myös 1920-luvun alussa perustettuun Sarvis Oy:öön. .”Maidosta norsunluuta” oli yrityksen motto. Tehdas käytti tuotteittensa materiaalina kuoritusta maidosta valmistettua galaliittia, guttaperkkaa. Maitoa taas herui Aaltosen omistaman Ylikartanon navetassa Mäntsälässä. Siellä oli monta sataa lypsävää ja myös oma meijeri. Maitoa kului parhaimpina aikoina 30.000 - 40.000 litraa päivässä. Ensin tehtiin nappeja, sitten työkalujen ja laitteiden osia ja taloustavaroita. Erilaisten hankaluuksien ja seuranneiden fuusioiden jälkeen tehdas suljettiin 1990. Sarviksen astiat ovat nykyisin kulttia - älkää hävittäkö!

Niitä on esillä mm. Emil Aaltosen museossa
– ja löytöjä voi tehdä vaikkapa kirpputoreilla. Meilläkin oli Saksassa Sarviksen valmistama retkiastiasto, varsin kätevä yhä vieläkin.



Tämä astiasto on Saksassa huutonetissä (www.ebay.de) myynnissä, mielestäni hintaan "arvokas"...

Saksassa muovimuseioita on peräti kolme… mutta olivathan saksalaiset myös alan uranurtajia.

Lukemisen tärkeydestä

…ssä työskentelevät on opittava arvostamaan ja myös käyttämään. Kevyt, sivistynyt keskustelu on arvostettu taito monessa kulttuurissa ja se vaatii paljon tietoja eri alueilta; lukeminen on hyvä tapa kartuttaa tietojaan.

Kun haluat onnistua neuvottelukumppanisi kanssa, sinun on perehdyttävä hänen kulttuuriinsa, niin että välillenne syntyy yhteinen aaltopituus. Kulttuurituntemustaan voi pohjustaa lukemalla etukäteen, niin välttää pahimmat karikot: et kysy arabilta hänen ”Christian name:ään”, et tarjoa juutalaiselle sianlihaa, et puhu ranskalaisen kanssa päivällisellä muttereista, vaan päätätin olla kiinnostunut vaikkapa viineistä, jolloin opettajanasi on alan todellinen asiantuntija.

Jos liikkuu ostajana maailmalla, kaupan saa aina syntymään – eri asia on, millaisella sopimuksella. Myynti maailmalle onnistuu vain toisen kulttuurin ehdoilla ja kulttuuriin perehtyminen vaatii opiskelemista ja tietysti paikan päällä oloa. Tämä on jo Suomessa opittu viimeisen kymmenen vuoden aikana – usein kantapään kautta ja kalliisti. Yllättävän kova pala on ollut kotikenttänä pidetty Ruotsi, niin erilainen maa sekin on kulttuuriltaan. Maailmalle on menty torvet törähdellen ja tultu monta kertaa takaisin mahdollisimman vähin äänin.

Me suomalaiset ajattelemme helposti, että opetelkoot muut meidän kulttuurimme, kun kerran tekevät bisnestä meidän kanssamme, miksi meidän pitäisi aina sopeutua. – Suomi on tälle asenteelle ihan liian pieni ja syrjässä oleva maa. Sitä paitsi, kyllä ulkomaalaiset ottavatkin Suomesta selvää. Suomeen saapuva ulkomaalainen on esimerkiksi kuullut, että Suomi on eturivin oopperamaa maailmassa ja hän aloittaa päivälliskeskustelun suomalaisen liikekumppaninsa kanssa kysymällä: ”Mikä onkaan lempioopperasi?” ”Huh. Onhan siitä kotona aina puhuttu, että edes kerran meidänkin pitäisi käydä oopperassa tai Savonlinnan oopperajuhlilla, mitä ihmeen oopperoita sielläkin on esitetty kun sais mieleensä edes yhden niin selviäisi tästä kunnialla…” Keskustelu aiheesta jää lyhyeksi ja vieras siirtyy toiseen valmistelemaansa aiheeseen, urheiluun, kun kerran suomalaiset ovat urheiluhulluja. Tämän aiheen kuittaat vastaamalla: ”En ehdi seurata.”. Parissa minuutissa selvittiin niistäkin keskustelun aiheista ja päästiin puhumaan turvallisista työasioista jäljellä oleva kaksituntinen todennäköisenä lopputuloksena se, että niin selvästä näyttänyttä sopimusta ei synnykään.

Prof. Matti Klinge sanoo: ”Kansainvälisyyteen tarvitaan aina kaksi osapuolta. Siksi vaaditaan taitoa vertailla ja ymmärtää eri kulttuureja. Kaupallisen ja teknisen koulutuksen saaneilla ei usein ole eväitä tähän… Aina pitäisi olla kirja käsillä. Suuret romaanit ovat opettavaisia etenkin käytösmielessä” (Kauppalehti Optio 14.6.1990).

Ammattimiehellä ovat sekä työkalut että ammattitaito kunnossa! – Nykyisin kaikki päälliköt pyytävät lyhyitä esityksiä, selontekoja ja raportteja. Miksiköhän? Siksi, että he ovat niin hitaita lukemaan niitä! Toki samalla kirjoittajan ajatuksin kirkastuu, kun joutuu tiivistämään.

………

En millään muista, mistä kirjasta yllä olevan otteen kopioin. Pyydän tuhannesti anteeksi; tapani on aina kertoa lähde. Muistan vain, että aihe siinä oli lukemisen tärkeys. Mutta allekirjoitan jokaisen sanan. Ranskassa esimerkiksi ei todellakaan aterialla keskustella työasioista. Ja kyllä taksikuskitkin ulkomailla esittävät Suomesta kiperiä kysymyksiä. Ulkomailta olen usein – valitettavasti - kuullut kysymyksen, ovatko kaikki suomalaiset juoppoja, ja miksi naiset pukeutuvat niin tyylittömästi, miesmäisesti… Näitä kysymyksiä selvästi leimaavat kysyjän kokemukset.

Meidän olisi hyvä muistaa, että aina, aina, aina ollessamme tekemisissä muunmaalaisten kanssa olemme oman maamme lähettiläitä. Tasan sellaiseksi maamme koetaan, millaisia me itse olemme ja miten käyttäydymme.

Sveitsi – puolueettomuuden, vaurauden ja ympäristötietoisuuden mallimaa

Viime vuonna tähän aikaan käväisin Sveitsissä tutustumassa lähemmin mustekasettien kierrätykseen sekä baselilaiseen täyttöasemaan. Mustekasettien kierrätys on Suomessa yhä vieläkin aivan lastenkengissä; kierrätystä yleensäkin pidetään Suomessa edelleenkin naurun asiana ja isokenkäiset päättävät, kuka saa tehdä ja mitä. Mustekasettien kierrätys toimii Sveitsissä hyvin – kuten muuallakin Keski-Euroopassa, ja tämän sanon omasta kokemuksesta.

Jo ennen kuin olin ikinä kuullutkaan Muutos 2011-puolueesta ja puolueen ohjelmasta, olin sitä mieltä, että suomalaiset voisivat ottaa oppia Sveitsistä, ainakin mitä kansanäänestykseen tulee. Homma toimii siellä hyvin. Hassulta kyllä tuntui aikoinaan saada tietää, että kädennostolla kyläkokous asioista päättää, mutta tosiasia on, että näin saadaan aikaan demokraattisia päätöksiä, joista kaikki pitävät kiinni - vaikka se meistä miten keskiaikaiselta tuntuisikin. Ei kaikki se, mitä pidetään edistyksenä, ole edistystä lainkaan. Oma kokemukseni on se, että jos päätös on yhteinen, sitä myös noudatetaan. Jos taas tulee tunne, että joku muu päättää pääni yli, tulee hälläväliä-tunnelma ja sopimuksista laistetaan minkä ehditään.

Koska minä en ole missi, en urheilija, en laulaja enkä muutenkaan ansioitunut, minun mielipiteilläni ei ole Suomessa mitään painoa. Siksi siteeraan alla kunnallisneuvos Torsti Kalliokosken 27.7.2011 Kalajokilehdessä julkaistua tekstiä. Sveitsin sinänsä tunnen kokolailla hyvin, koska asuin 16 vuotta Saksan puolella mutta aivan Sveitsin rajalla, kahdella eri paikkakunnalla, Allensbachissa ja Hilzingenissä; työni puolesta olin Sveitsissä usein. Ymmärrän Sveitsissä puhuttua ”switzerdytsiä”, joka kyllä on sakan, tarkemmin alemannien murretta, mutta poikkeaa varsin huomattavasti tavallisesta saksasta. Ystäviä on Sveitsissä, suomalaisia ja sveitsiläisiä. Ja nuorin lapsistani on syntynyt Sveitsissä…
Alla olevaan voisi lisätä, että Sveitsissä tehdään töitä 40 tuntia viikossa, virkamiehet 42, ja se aika ei sisällä ruoka- ja kahvitaukoja, vaan ne tulevat työajan lisäksi. Vuosilomaa on kaksi viikkoa. Ja jokainen aikuinen mies on velvollinen osallistumaan oman kylänsä tai kaupunginosansa palokunnan toimintaan…

Eihän elämä oikeasti sillä tavalla mene, että kopioidaan tuosta vaan toisen maan tavat. Jokainen seutu on kasvanut sellaiseksi kuin se nyt on. Mutta minun mielestäni voisi kyllä hyväksi koetun ottaa itselleen. Me emme näes ole ainoita ihmisiä maailmassa.

…………………………………………………………

Kalliokoski kirjoittaa näin:

”Minulla on jo vuosikymmenien ajan ollut unelma. Eli toive päästä tutustumaan Sveitsiin. Television, elokuvien ja kirjojenkin kautta on muodostunut mielikuva mahtavien Alppien hallitsemasta maasta, jossa asuu omintakeinen itsenäisyyttään ja puolueettomuuttaan tarkoin varjeleva kansa. Siellä toteutetaan myös pitkälle menevää kansalaisyhteiskunta-periaatetta. Demokratia toteutuu siten, että kansanäänestyksien kautta kansalaisilla on mahdollisuus suoraan vaikuttaa lainsäädäntöön sekä liittovaltiossa että kanttoneissa.

Vaikka Sveitsillä on omia luonnonvaroja erittäin niukasti, niin siitä huolimatta se on yksi maailman vauraimmista maista. Itse asiassa keskimääräinen vauraus henkeä kohti on maailman suurin.

Olin jo luopunut tavoittelemasta tätä unelmaa, kun ehkä vähän yllättäen saimme kesäkuun lopulla vaimoni sisaren pojalta vierailukutsun Lausannen kaupunkiin.
Isäntäperheen opastama junaretki yli 2000 metrin korkeudessa sijaitsevaan vuoristokylään sekä Alppien ylitys autolla osoitti todeksi maisemien jylhyyden ja suorastaan huikeat näköalat Alppien huipulta laaksoihin ja erittäin viehättäviin vuoristokyliin. Saimme kuulla, että vuoristoseutuja asutetaan taas uudestaan. väki pakeni sieltä aikaisemmin työn ja helpomman elämän toivossa kaupunkeihin. Nyt ihmiset tulevat taas viikonloppuisin ja lomilla ylös vuoristoon. Vanhoja rakennuksia korjataan, rakennetaan uusia vuoristoratoja, urheilukeskuksia, hotelleja ja loma-asuntoja.

Kalleimmat asunnot eräässä lomakeskuksessa maksoivat noin 13 miljoonaa Sveitsin frangia eli noin 10 miljoonaa euroa. Käsittämätöntä, vaikka maa onkin eräs maailman kalleimpia ellei kallein.

Kylien ja kaupunkien viehättävyys ja siisteys suorastaan mykistää vierailijan.
Tiukka lainsäädäntö ja valvonta, mutta myös kansalaisten tuntema perinteiden arvostus johtaa siihen, että vanhasta kyläkuvasta pidetään huolta. Perinteiden arvostus näkyy siinäkin, että maassa on yli 700 kotiseutumuseota. Saavutukset säilytetään ja olemassa olevaa hoidetaan.
Tässä olisi todella meille kalajokisillekin paljon opiksi otettavaa. Lainsäädäntö Suomessakin on toki olemassa, mutta valvonta on riittämätöntä. Ja kansalaisten asenteissakin on korjattavaa. Tässä ympäristölautakunnalla, kansalaisjärjestöillä ja mm. kyläyhdistyksillä olisi paljon tehtävää.

Toisaalta kaavoituksen osaltakin pitäisi jälleen kerran miettiä, että mikä on realistinen Kalajoen asema ja rooli tässä kuntakentässä ja mikä on kaavojen oikea, tarpeesta lähtevä mitoitus. Olemmeko viihtyisä maaseutukaupunki vai pyrimmekö jonkinlaiseksi bisnes-cityksi korkeine kerrostaloineen? Vain todellisista tarpeista lähtevä kaava voi käytännössä edistää rakentamista.

Toinen asia, joka niin ikään jäi matkalta mieleeni on se, että Sveitsissä rakennuksen käyttäjän katsotaan olevan 150-200 vuotta, ehkä enemmänkin. Tämä perustuu juuri kiinteistöjen lainmukaiseen huolenpitoon ja hoitoon. Suomessa rakennusten käyttöikä on huomattavasti lyhyempi. Asenne on paljolti sellainen, että vanhaa ei kannata korjata, vaan mieluummin rakennetaan uusin ja nykyaikainen. Näin kyläkuvasta muodostuu helposti sekava rykelmä rakennuksia ilman yhtenäistä kyläkuvaa ja miljöötä. Joitakin poikkeuksia toki onneksi on.
Isäntämme oli ostanut läheltä Lausannen kaupunkia sijaitsevasta idyllisestä kylästä asunnon. Se on maan tavan mukaan vanhaan kiinteistöön peruskorjattu ja varustettu nykymukavuuksin. Tontilta on erinomaisen mahtava näköala Geneven järvelle ja taustalla näkyvät majesteettiset Alpit. Kauppahinnasta ostajan on rahoitettava omavastuuosuutena vähintään 20 %, minkä jälkeen pankki on valmis rahoittamaan loput. Kun isäntämme suomalaisen tavan mukaan meni pankinjohtajan puheille sopiakseen lainan lyhennysohjelmasta, niin pankinjohtaja kyseli kummastuneena, että haluatko sinä maksaa lainan pois. Eihän siinä ole järkeä. Hoidat vain lainan korot 2,5 %, niin asiat ovat kunnossa. Eli tässäkin tuli esiin se, että kun kiinteistö on lainan vakuutena ja sen kunnossapidosta huolehditaan asianmukaisesti, sen arvo säilyy, eikä pankilla ole mitään tarvetta periä lainaa takaisin. Jos taas tulee tarve myydä kiinteistö, niin sekin on helppoa, koska lainaosuus on jo valmiina.

Lopuksi voisi todeta, että Sveitsi on pieni, mutta varsin moni-ilmeinen maa, josta riittäisi paljonkin kirjoitettavaa. Eräs merkittävä asia on, että kun Suomessa kuntien määrää ollaan jopa pakkotoimin supistamassa, niin Sveitsissä on noin 2700 kuntaa, joiden merkitys paikallisen demokratian, aktiivisuuden ja paikalliskulttuurin edistäjinä nähdään aivan keskeiseksi.

Siksi Suomessakin kuntien vähentämisen sijasta olisi mahdollista seurata Sveitsin esimerkkiä ja siirtää laaja-alaiset tehtävät maakuntaitsehallinnolle kanttonien tapaan ja jättää paikalliset asiat kuntien harteille.”

Vaikeat työolot

Muutin Saksasta Suomeen kesällä 2008. Olin koko ikäni tehnyt työtä ja saanut jopa paljon aikaakin. Työpanokseni olin myynyt kansainvälisiin tehtäviin, ja suomalaisille ja Suomen hyväksi, mutta veroni olin maksanut Saksaan. Kertaakaan minulta ei Saksassa kysytty papereita, ei edes silloin, kun Saksan valtio maksoi palkkani.

Kun palasin Suomeen, sain todeta, että en ole mitään. Suomessa kukaan ei ole mitään ilman papereita. Täällä ei työkokemuksella eikä osaamisella ole mitään merkitystä. Pitää olla papereita. Ensimmäisenä vuonna hain tyhmyyttäni saksan opettajan tilapäistä sijaisuutta Imatralta, mutta en sitä saanut, koska ei ollut pedagogista pätevyyttä. Tiedän, että olisin tuohon aikaan ollut mitä parhain saksan opettaja - ja olisin sitä vieläkin.

Hain Jyväskylään suorittamaan sitä pedagogista pätevyyttä, mutta en päässyt, koska… ei ollut tarpeeksi niitä papereita.

Kyllä minä pärjään, mutta kysyn, mitä varten täällä otetaan aina työhön ”sopiva”, eikä osaavaa? Olin ennen luullut, että Saksa on virkamiesvaltio. Melkoiseksi yllätyksekseni totean, että virkamiesvaltio ei olekaan Saksa, vaan Suomi.

Allaolevan kirjoitti Ilkka Pohjalainen Etelä-Saimaassa 17.9.2010. Hyvä! :-)

- Herra Jeesus?
- Puhelimessa.
- Poliisista päivää. Meillä on täällä läjä teitä koskevia ilmoituksia. Olette toiminut lääkärinä ilman papereita?
- Mutta sokeat saivat näkönsä ja rammat kävelivät.
- Se on resurssien väärää kohdentamista ja vastoin pitkäaikaissairaiden hoitosuosituksia. Olette myös rikkonut alkoholijuomien valmisteverolakia muuttamalla vettä viiniksi, epäiltynä ryöstökalastuksesta ylivoimaisilla pyyntimenetelmillänne ja hygieniarikkomuksista, kun jaoitte ruokaa kansanjoukoille. Direktiivin mukaan kalojen kylmäketju ei saa katketa ennen loppukäyttäjää. Niin, ja olette liikkunut veden päällä ilman turvaliivejä.

Lapasen psyykkinen kehitys

On todettu, että jos sanan ensimmäinen ja viimeinen kirjain ovat kohdallaan, niin vaikka muut kirjaimet olisivat aivan sikin sokin, lukija ymmärtää tekstin.

Minäpä väitän, että jos yksikin kirjain puuttuu, niin pieleen menee… ja mitäpä tässä muuta voisi kuin nauraa!

Henna Erkintalo kirjoittaa näin:

Tässä taas kokoelma koottuja kirjoitusvirheitä vuosien varrelta...

KAUPASSA:
- Gogacolaa, 1,5l pullo
- Mämmiä saatana! (saatavana) mainos kaupan ikkunassa
- Gifu -aski (Sisu -aski)
- Mansi- ja mustikoita
- Äidinpakastus pusseja
- Roilerinleike
- Naistennahka hanskat
- Kodinkoneliike mainostaa: Pakastinarkku ja ruhonleikkaaja
- lasten päästä vedettävä sänky
- Abbelsiinit
- Joulukusimyynti
- Mahdolliset puutteet ja virheet hinnassa huomioitu
- Tamppoonitarjous, koot mini, maxi ja meedio
- Äitiys-hortsit
- Kissanliha pullia
- Torin kalamyyjä mainostaa: Tuoretta mulkkua (muikkua)
- Torin kahvilanpitäjä mainostaa: Luteeton piirakka (Gluteeniton)
- Kukkiva ruukkupervo, pekonia (kukkakaupassa)
- mainos tienvarressa: "Poikkeaville kukkia"

KIRPPARIMYYJIEN KOOTUT:
- Lasten pori, lasten podi (Body)
- Fleesy-paita, fliitsi-pusero (Fleece)
- golitsi -pusero
- rotteepyyhkeitä

RAVINTOLA- JA KAHVILASANASTOA
- Kasvisgranaatti (gratiini)
- Reindeer Balls (Poron pallit!! Eli siis lihapullia haettu)
- Mummonliha pullia lapsille
- Välilihapihivi (välikyljyspihvi)
- Pitsalaissi ja cocis (pizza slice)
- pitsa-clisee (pizza slice)
- Jättipäivän pizza (Päivän jättipizza)
- Ilmoitus turkkilaisten ravintolan ikkunassa: "Sulettu, ei kanata!"

KOULUN RUOKALASSA:
- Saatana Hyla (saatavana)
- Ruohoripuliperunoita
- Paistettua tuskaa (turskaa)
- Kalaa ja vakokastiketta

MAINOKSIA, LEHDISTÄ, TV:stä
- Kuolinilmoitus lehdessä: Syvästi kaivaen, lastenlastenlapaset
- Lehti: "Lindhin murhasta pidätettyä vartioidaan itsemurhan
ehkäisemisen välttämiseksi"
- Asuntoilmoitus: 3 huonetta, keittiö, kakkahuone ja kylpyhuone (olisiko kuitenkin takkahuone...)
- TV: "Kursk edelleen merenpohjassa. Ankkureina Leena Kaskela ja Urpo Martikainen."
- Lehden otsikko: "Siniristipillumme liehuivat itsenäisyyspäivänä"
- Mainos lehdessä: "Yllätä vaimosi, lähde matkalle!"
- Lehden kuvateksti: "Timo TA Mikkonen ja hänen perseensä" (Perheensä)
- Mainos lehdessä: "Nyt saavat mulkut kyytiä!" (muurahaiskarkoitetta mainostetaan)
- Mainos TV:ssä (Mummot ja papat siemailevat kahvia puutarhassa): "Päättäkää päivänne K-kaupan kahvilla!"

MUITA mainos- ja uutismokia
- Panssarimies Susanna Nieminen ohjaa ensimmäisenä naisena
taistelupanssarivaunua valtakunnan itsenäisyyspäivän paraatissa sunnuntaina Jyväskylässä. Kansalaiset saavat varautua liikenneruuhkiin ja erityisjärjestelyihin koko viikonlopun ajan.
- Etenkin ensimmäinen euromissi, Ester Toivonen, hiveli todella nuoren kansakunnan itsetuntoa. Vaikutus oli sama kuin Paavo Nurmen olympiakullilla. (IltaSanomat 24.6.1997)
- Naisten messuilla ei kainostella. Tavaraa on tarjolla jokaiseen makuun.
- Mika Häkkinen pääsi purkamaan formulaviikonlopun pahimmat paineensa palkintopallille ja suoraan Belgian GP:n voittajan,Michael Schumacherin suuhun.(Kuvateksti Turun Sanomissa 25.8.1997)
- Terapiamessuilla etsitään vaihtoehtoja elämälle. (Otsikko Tamperelaisessa 20.4.94)
- Lemmikkieläimille Serti koiranmuna 9 kg 59,-. (Ilmoitus Itä-Savossa 15.1.94)
- Morsian päivän kaunotar. Meikki. Tilaa ennen hääpäivää: kuorinta, hieronta, naamio, kulmien siistiminen - myös sulhanen.(Ilmoitus Turkulaisessa 18.3.94)
- Sonkajärven Työttömien ruokala on toistaiseksi kiinni työvoimapulan vuoksi.(Ilmoitus Miilussa 8.3.95)
- Voit myös tulla neuvottelemaan hiusongelmistasi, jotka henkilökuntamme toteuttaa Sinulle myöhemmin. (Kampaamoilmoitus Satakunnan Kansassa 14.4.95)
- Humalaiset häiriköt ja presidentti Tarja Halonen koettelivat Porin poliisin voimavaroja jazzviikonlopun aikana Porissa.
- Karsikossa vuonna 1954 pöytään sammahtanut mies löi herättelemään tullutta vuonna 1973 syntynyttä tarjoilijanaista.
- Edestakainen matka Finnairin suihkukoneella. Ohjaaja on mukana kaikilla matkoilla.
- Yllättäkää vaimonne. Tehkää se matolla. Seppo Ojalan Kutomo ky.
- En juhli vaimoni sairauden vuoksi.
- Löytyykö vielä 40 jättäneelle leskim. yksinhuoltajalle tosiystävää. Nimim. "Jo kerran petetty"
- Puheenjohtajavalintaa venytti se, ettei tällä kertaa ollut yhtään selvää ehdokasta.
- Annetaan poikakissan pentu hyvään kotiin.
- Lähes 300 neliömetrin pappilassa kahden vaimonsa kanssa asuva kirkkoherra Lavaste pitää pappilakulttuuria tärkeänä vielä nykyisinkin.
- Kuudesta ällästä hän on tietysti iloinen. Iloa korostaa vielä se, että hän joutui talvella auto-onnettomuuteen, jossa katkesi niin käsi kuin jalkakin.
- Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan.(Pitäjäläinen 18.8.1997)
- Huhtikuussa 1998 menehtynyt Linda meni myöhemmin naimisiin Beatlesin Paul McCarthyn kanssa.
- Kiitos kaikille, jotka autoitte auton ojaan ajossa tiistaina 5.1.
- Nainen synnytti presidentin helikopterissa
- Palo syttyi hieman ennen klo 19:ää. Palokunta sai lastenhuoneen syttymään nopeasti pienellä vesimäärällä. Syttymissyytä tutkitaan.
- Liiviviikko. Osallistu asiakaskilpailuun, jossa arvomme joka päivä rintaliivit. Voittajat nähtävissä liiviosastollamme.
- Ensiaputaitokin kuuluu erätaitoihin. Erkki ja Pasi Tuunanen paikkailivat kirveellä jalkansa loukannutta potilasta.
- Niin että metsään ja sieneen tällaisena syksynä! Mikä onkaan komeampaa näin syksyllä kuin päättää päivänsä limanuljaskasopalla.
- Eräpuukko. Terä puukkoterästä, pituus n. 10 cm.Pää nahkaa,hela uushopeaa,tuppi vuotaa.
- Isänpäivän lounas tänään klo 11-15. -- Lapsille mummonlihamureke.
- Nahkapusero, hirveä 100,-
- VR kaavailee toisen miehen pudottamista veturista.
- 12.25-12.50 Bon Appétit. Herkkuja mädistä ja makeista
sitrushedelmistä.(TV-ohjelmaa Helsingin Sanomissa 15.2.1997)

MUUALTA:
- Esitelmä koulussa: Lapasen psyykkinen kehitys (lapsen)
- Esitelmä koulussa: Mikro-orgasmit (organismit)
- Konsertin ohjelmalehtisessä: Panokoulu esiintyy (pianokoulu)

EU-tukipaketti

Allaolevan ajankohtaisen tekstin sain s-postitse ystävältäni, saksankielisenä. Tekijä tuntematon, alkuperämaa Ukraina.

....................................

On pilvinen päivä Rodoksella.
Sataa. Kaduilla ei ole ketään.
Ajat ovat huonot, kaikilla on velkoja ja kaikki elävät velaksi.
Sinä päivänä Rodokselle saapuu rikas saksalainen ja pysähtyy pienen hotellin kohdalle.
Hän sanoo hotellin omistajalle, että hän haluaisi mielellään nähdä huoneet, ehkä hän jäisi yöksi, ja jättää tiskille pantiksi sadan euron setelin.

1. Omistaja antaa hänelle joitakin hotellin avaimia.

2. Heti kun vieras on noussut portaat ylös, hotellin omistaja ottaa setelin, juoksee naapuriin, joka on lihakauppias, ja maksaa tälle velkansa.

3. Lihakauppias ottaa sadan euron setelin, juoksee katua pitkin ja maksaa maanviljelijälle velkansa.

4. Maanviljelijä ottaa satasen ja maksaa osuuskunnalle velkansa.

5. Osuuskunnan mies ottaa satasen, juoksee kapakkaan ja maksaa avoimet laskunsa.

6. Kapakan omistaja työntää setelin vaivihkaa huoralle, jolla on ollut vaikeaa ja jolle kapakan omistaja on tehnyt muutaman palveluksen velaksi.

7. Huora juoksee hotelliin ja maksaa avoimen hotellilaskunsa sadan euron setelillä.

8. Hotellin omistaja laittaa setelin takaisin tiskille.

Juuri silloin matkailija tulee portaita alas, ottaa setelinsä ja sanoo, että hän ei oikeastaan haluakaan mitään näistä huoneista – ja lähtee Rodokselta.


Kukaan ei valmistanut mitään.

Kukaan ei ansainnut mitään.

Kenelläkään ei ole enää velkaa, ja kaikki katselevat taas optimistisina tulevaisuuteen.

No niin, nyt tiedätte, miten EU-tukipaketti toimii!

Suomen kansa - mitä se on?

"Suomen kansa ei ole mikään yhtenäinen genealoginen kokonaisuus, vaan niin kuin muutkin kansat, alueellinen kokonaisuus; Suomeen on muutettu ja Suomesta on muutettu. Suomalaisilla on sukulaisia moniaalla, ajateltiinpa muinaishämärää tai viime aikojen muuttoliikkeitä sekä maahan että maasta. Verenperintö ja suomen kielen semantiikka pääosin ja sanatokin suureksi osaksi on germaanis-itämerellistä, suomen kielen struktuurin pääosa itämetsäistä. Mutta kansan olemukseen ei vaikuta vain rotu ja verenperintö, vaan olennaisesti kulttuuri, laki, uskonto ja tavat.

Kristinuskosta ja kahvinjuonnista on tullut suomalaisuuden perusmääreitä, vaikka toinen on välimerellistä, toinen taas eteläamerikkalaista perua, ja kummatkin saksalaisten meille jalostamia – edellinen Lutherin, jälkimmäinen Pauligin!"

Matti Klinge, Suomi-myytti
Suomi – Maa, kansa, kulttuurit, toim. Markku Löytönen ja Laura Kolbe, SKS, 1999

Suomen kansan ja kielen juuret

"Mistä suomalaiset ovat kotoisin? Kuinka vanha on suomen kieli ja miten se on kehittynyt? Kielitiede sekä monet muut tieteet valottavat suomalaisten menneisyyttä monin tavoin. Suomalais-ugrilaisia kieliä yhdistää se, että kaikki ne voidaan johtaa samaan, niin sanottuun uralilaiseen kantakieleen, jota yhteiset esi-isämme ovat kenties joskus puhuneet. Suomen kansa on myös perimältään hyvin yhtenäinen: lähes kaikki polveutuvat samasta pienestä alkuväestöstä, joka on elänyt varsin tiivisti omissa oloissaan.
...
Suomalaisille tehdyt geneettiset tutkimukset todistavat, että Suomen kansa on perimältään hyvin yhtenäinen: lähes kaikki polveutuvat samasta pienestä alkuväestöstä, joka on elänyt varsin tiivisti omissa oloissaan. Geeniperimämme on varsin suurelta osin läntistä: suomalaisten ja indoeurooppalaisten kansojen, kuten vaikkapa ruotsalaisten, välillä ei ole ratkaisevia geneettisiä eroja. Tämä herättää monia kysymyksiä, sillä suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, ei suinkaan indoeurooppalaisiin kieliin. Näihin kysymyksiin vastaamisen helpottamiseksi on muistettava eräs tärkeä seikka: geenit periytyvät molemmilta vanhemmilta, mutta kielen voi oppia kummalta tahansa tai joltakin aivan muulta taholta.
...
Kansan tärkeimpänä identiteettiperusteena pidetään yleensä kieltä: jokapäiväisen kommunikaatiomme välineenä kieli onkin erittäin merkittävä yhtenäistävä tai erottava tekijä. Koska suomen kieli todistetusti kuuluu suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen yhdessä mm. saamen, viron ja unkarin kanssa, katsotaan suomalaisten olevan suomalais-ugrilainen kansa, ja muut suomalais-ugrilaisten kielten puhujat ovat sukulaiskansojamme.
...
Artikkelin lopuksi voin siis todeta, että nykyisten suomalaisten esi-isät saapuivat Suomeen pitkän ajan kuluessa ja kaikista loogisilta tuntuvista suunnista: joka tapauksessa merkittävimmät väestön siirtymät tapahtuivat ennen historiallisen ajan alkua, mikä mahdollisti suomalaisten geeniperimän kehittymisen aivan omanlaisekseen. Esi-isämme puhuivat monia eri kieliä ja murteita, mutta lopulta suurin osa kuitenkin päätyi puhumaan alkuperältään suomalais-ugrilaista kieltä, johon toki lainattiin paljon sanoja ja aineksia muualta. Laajan Suomenmaan alueella asunut kansa ei ennen aivan uusinta aikaa ole ollut kovinkaan yhtenäinen, vaan eri heimoihin kuuluneet ja eri murteita puhuneet väestöryhmät ovat selkeästi erottuneet toisistaan."

Jenni Sahramaa

Rohkaise itse itseäsi!

Tähänhän sinä tunnet: sinulla on hankala tehtävä, joka pitäisi saada valmiiksi, aika kuluu, päivämärä lähestyy, eikä ole ketään, joka rohkaisisi oikealla hetkellä, kun tuntuu oikein vaikealta.

Kokeilepa silloin seuraavaa apukeinoa: lähetä itsellesi tekstiviesti tai sähköpostiviesti, jossa ihan lyhyesti itse rohkaiset itseäsi. Esimerkiksi: ”Kyllä sinä tämän osaat", tai, vieläkin paremmin: "Kaikki onnistuu erinomaisesti!" Kun sitten saat tällaisen viestin, ja luetkin sen vasta hetkisen kuluttua, niin sillä on psykologisesti nähtynä sama vaikutus, kuin jos viestin olisi sinulle lähettänyt paras ystäväsi.

Meidän psyykellemme on nimittäin aivan sama, onko asia oikeasti totta, vai pidämmekö sitä vain totena. Ensinäkeminen saa aikaan ensireaktiomme. Tuollainen rohkaiseva viesti on aikoinaan saanut meidät uskomaan, että kyllä me pärjäämme. Ehkä tämä ei ole jokaisen asia, mutta se, joka uskaltaa kokeilla, saa tällä tavalla toimivan, helppokäyttöisen työkalun itserohkaisuun.

Totta kai voit päätellä, että sillä tavalla vain valehtelet itsellesi. Jos näin on, niin sitten kysyn, että jos kerran olet niin varma siitä, että et kuitenkaan onnistu, niin miksi ylipäänsä teet sen, mitä aiot tehdä?

Siispä: avoimin mielin kokeilemaan!

©One&OnlyEdi
08.2007

Saksalaiset kaipaavat jo D-markkaa takaisin

Allaolevan artikkalin kirjoittaja on Berliinissä työskentelevä suomalainen toimittaja Jorma Mattila; artikkeli on julkaistu 23.7.2011 Etelä-Saimaan Mielipide-palstalla osastossa ”Taustat”. Tämä artikkeli on mielestäni kirjoitettu täysin naulan kantaan, asian ytimeen osuvasti. Niin kauan kuin muistan, olen kuullut erinäisten saksalaisten haikailevan D-markan perään. Kuin muuten myös suomalaisten mummonmarkan perään. Nyt tämä asia näkyy taas heränneen yleisen keskustelun alaiseksi. Saksassa hinnat oikeasti nousivatkin euron tulon myötä – toisin kuin Suomessa! – mutta myöhempiä aikoja on mahdotonta verrata, kun ei ole vertailukohteita. On täysin älytöntä kertoa, mitä joku tavara maksoi joskus, ja verrata sitä nykyiseen, sillä aika tekee aina tehtävänsä.



"Suurimmassa euromaassa Saksassa lisääntyvät valuuttaunionin tulevaisuutta koskevat epäilyt.
Uudet mielipidetiedustelut osoittavat, että valtaosa saksalaisista pelkää jo säästöjensä puolesta, ja yli puolet haluaisi palata takaisin vanhaan D-markkaan.

Jopa liittohallituksen talousneuvonantajat varoittavat eurojärjestelmän sortumisesta.
Tavalliset saksalaiset ovat koko valuuttaunionin ajan suhtautuneet yhteisvaluuttaan ja sen vakauteen epäilevästi.

Nyt kun pahimmin velkaantuneiden euromaiden ahdingon todellinen syvyys on paljastunut, ja Ranskan ja Saksan valtiojohtajien yhteisen Berliinin hätäistunnon jälkeen kreikan velkapaketin uusimmasta versiosta on sovittu, ovat monet saksalaiset jo valmiita ryhtymään tositoimiin.

Esimerkiksi pienessä Laufenburgin kaupungissa Lounais-Saksassa voi syyskuun 12. päivästä lähtien neljän viikon ajan maksaa vanhoilla D-markoilla.

Kaupungin 22 liikkeenharjoittajan tempausta voi tietenkin pitää leikkisänä mainostemppuna, mutta samalla se kertoo laajemminkin ilmapiiristä Saksassa.

Kölninäisen Expressen-lehden julkaiseman mielipidetiedustelun mukaan 86 prosenttia saksalaisista pelkää jo säästöjensä puolesta. Sama kysely osoittaa, että 60 prosenttia suurimman eurotalouden veronmaksajista, jotka siis joutuvat kantamaan suurimman vastuun myös velkamaiden pelastamisesta, ovat valmiita siirtymään takaisin läntisen Saksan entiseen valuttaan D-markkaan.

Laufenburgin valuuttatempauksessa ovat mukana myös paikalliset pankit, Sparkasse Hochreihin sekä Volksbank Rhein-Wehra.

Entinen valuutta ei Saksassa ole kadonnut sen enempää ihmisten mielistä kuin keskuspankin varastoistakaan. keskuspankki Bundesbankilla on edelleen yli 13 miljardia D-markkaa seteleinä ja kolikkoina.

Mutta ei Saksassa nousevassa eurokauhussa ole kysymys ainoastaan pikkukaupungin liikkeenharjoittajien kampanjasta, vaan kaikkein korkeimmissa talouden asiantuntijapiireissä on havahduttu etsimään rakenteellisesti entistä jyrkempiä ratkaisuja.

Jo lähes puolitoista vuotta on poliitikkojen linja ollut rakentaa velkamaille, kuten nyt jälleen Kreikalle, pelastuspaketti toisensa perään.

Kautta maailman uutisoidaan hektisistä öisistä neuvotteluista ja niitä seuraavista jättimäisistä tukijärjestelyistä, joiden summien giganttista suuruutta on veronmaksajien yhä vaikeampaa käsittää.

Saksan liittohallituksen talouspoliittisen päätöksenteon tukena on käytetty ns. viiden viisaan ryhmää. Tämä puolivirallinen talouskollegio julkaisee yleensä vain kerran vuodessa katsauksensa Saksan taloudenkehityksestä.

Viime viikolla jopa tämä asiantuntijajoukko painoi kriisinappulaa: ryhmä julkaisi yhteistuumin arvostetussa Frankfurter Allgemeine Zeitung -sanomalehdessä kirjoituksensa, jossa vaaditaan liittohallitukselta uusia toimia – ja nopeasti.

Asiantuntijat latelivat kylmää tekstiä: on aivan turha toive, että kriisimaat, Kreikka, Irlanti ja Portugali voisivat näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa maksaa takaisin niille myönnetyn taloudelliset tuet.

Saksan vastuut Euroopan kriisimaiden veloista alkavat nousta jo niin mittaviksi, että äänenpainot Saksan valtion luottoluokituksen pudottamiseksi voimistuvat. Saksan osuus Euroopan vakausmekanismissa nousee jo 168 miljardiin euroon. Suomen osuus tästä kaikkiaan 620 miljardin euron potista on 11 miljardia.

Johtavan finanssilaitoksen Lloydsin johtava markkinastrategi Charles Diebel lausui taannoin TV-yhtiö CNBC:n haastattelussa, että Saksan luottoluokitusta pitäisi pudottaa parhaasta AAA-luokasta. Diebel viittasi lausunnossaan siihen, että Saksan on sitoutunut kriisimaiden pelastamisessa niin valtaviin osuuksiin, apupaketeista, että liittotasavallan oma luotettavuus ei enää kestä parhaan luokituksen vaatimuksia. Suomen asema tässä parhaassa luokassa on vastikään varmistettu kolmen eri luottoluokittajan analyyseissä.

Asialla on myös toinen puolensa. Koko eurojärjestelmä hyödyttää ennen muuta jättimäisestä viennistään elävää Saksaa takaamalla sen ja koko valuutta-alueen rahapolitiikan – käytännössä korkotason ennustettavuuden. Sen varassa on kehittynyt Saksan vientivetoinen voimakas kasvu ja ulkomaankaupan ylijäämä. Ja siksi liittokansleri Angela Merkel on valmis neuvottelemaan loputtomiin uusista euroalueen pelastuspaketeista.

Kreikan ja muiden euroalueen kriisimaiden apuohjelmien tehoa odotellessa valmistautuvat nyt kuitenkin eteläisen Reininmaan asukkaat D-markkaostoksille Laufenburgissa. Vuolaan Reinin ja Niebelungin myyttien alkulähteillä voi maksaa silmälasit ja uuden television niillä piirongin laatikoon talletetuilla vanhoilla tutuilla Saksan markoilla."