torstai 12. huhtikuuta 2012

Saksan pikaopas, osa 2

Verenkiertohäiriö

Jokaisessa maassa on omat tautinsa.

Saksalaiset tuntuvat kaikki tyynni kärsivän verenkiertohäiriöistä (”Kreislaufstörung”). Siis pyörryttää, päätä särkee, väsyttää. Saksalaiset ovat aina huolestuneita terveydestään. Siksi Saksassa saattaa käydä niin, että kun kysyt kohteliaan ja luontevan kysymyksen ”mitä kuuluu”, niin saksalainen vastaakin pitämällä pitkän esitelmän sen hetkisestä terveydentilastaan.



On toki seutuja, joissa jotkut todellakin kärsivät näistä yllämainituista oireista. Näitä tulee joillekin herkille ihmisille esimerkiksi etelän föönituulen aiheuttamien nopeiden ilmanpaineen vaihteluiden takia. Pohjoisessa taas tuulee oikeastaan aina. En koskaan kärsinyt sellaisista, joten en voi keskustella asiasta.

On myös hyvä tietää, että ilma varsinkin Reinin laaksossa kesällä saattaa olla painostava, hyvin kuuma ja kostea. Sellaisen sään aiheuttamiin vaivoihin auttavat aurinkolasit ja ennen kaikkea pään suoja, lakki. Ja sisällä tiilitaloissa on ihanan viileää – ne kun eivät ole hautomoja kuten suomalaiset puutalopussit.

Ja jos oikeasti sairastuu, saa asianmukaista hoitoa heti - sitä ei tarvitse odotella kuukausikaupalla kuten Suomessa. Lääkärit puhuvat Saksassa saksaa… saksalaisten ei tarvitse arvailla mitä he sanovat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti