sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Elokuvadokumentti " „End of Landschaft – Miten Saksa menettää kasvonsa“


Saksan energiakäänteen alusta alkaen on tehty erilaisia elokuvia aiheena ilmastonsuojelu. Suurin osa niistä oli kuitenkin energiayhtiöiden itsensä maksamia. Niillä filmeillä, joita energiayhtiöt eivät sponsoroineet, on ollut vaikeaa. Jörg Rehmannin tuottama "End of Landschaft" ("Maiseman loppu") on faktoihin perustuva dokumentaatio, joka on tuotettu täysin itsenäisesti ja hyvän journalistiperinteen mukaisesti. 

 
 Energiakäänne on Saksan suurin infrastruktuurihanke toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Sen kustannusennuste on biljoonia - ilman, että liittohallitus olisi esittänyt minkäänlaisia rahoitusarvioita. Saksan hallitus ei tiedä, mitä energiakäänne maksaa. Pian sen jälkeen, kun ”End of Landschaft” -filmi julkaistiin, liittovaltion tarkastusvirasto julkaisi energiakäänteestä sysimustan analyysin, ja melkein kaikki hallituksen asiantuntijakomiteat ja monopolilautakunta olivat samaa mieltä. Ilmaston lämpenemistä ei pysäytetä Saksassa yksin. Huolimatta miljardien kustannuksista, kymmenillä tuhansilla tuuliturbiineilla ja aurinkoenergiajärjestelmillä katetaan toistaiseksi vain 3 prosenttia primäärienergian tarpeesta. Jos otetaan huomioon vain turvattu energiantuotanto, tulos on alle yksi prosentti. Riittävästi syitä lähestyä aihetta kriittisesti. Rakentavaa näkökulmaa ei kuitenkaan ole unohdettu.

Trailerin voi nähtä täältä. Valitettavasti elokuvaa ei voi vielä ostaa. Sen on voinut nähdä eri puolilla Saksaa ja sitä tullaan jatkossakin vielä näyttämään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti