Mitä kansa sanoo?

Lisää kansanäänestyksiä = lisää demokratiaa? Kunpa näin olisikin. Vaan ihan näin yksinkertaisia asiat eivät valitettavasti ole.

Kysymys kuului: pitääkö Hampurin hakea olympialaisia vuodelle 2026 – kyllä vai ei? Tulos: 51,6 prosenttia hampurilaisista vastasi ”ei”. Kysyttiin varmuuden vuoksi. Liittovaltion perustuslaki tuntee vain perinteiset vaalit. Osavaltiot ovat itsenäisiä ja niissä voidaan toimia toisin. Hampurissa oli muutettu osavaltion perustuslakia – Hampuri on oma osavaltionsa - sillä kriitikot olivat tietenkin sanoneet, että eihän se niin voi olla, että poliitikot yksin päättävät, mitä kysymyksiä käsitellään ja mitä ei. Hampurissa myös tuli isoja ongelmia siitä, että kun jo päätetty koulu-uudistus kaatui, oli sitä varten suunnitellun rahoituksen peruminen lähellä kaataa koko kaupungin talouden.  

Berliinin suuren entisen lentokentän piti olla tulevaisuudessa suuri puisto. Berliinin hallitus kuitenkin ehdotti, että sinne sijoitettaisiin turvapaikanhakijoita. Syntyi iso riita: juuri se paikka, joka pelasti meidän henkemme Neuvostoliiton piirityksen aikana, ei voisi pelastaa muita – eiväthän skeittikentät voi olla inhimillisen hädän auttamisen esteenä? Mutta kansa oli sitä mieltä, että kyllä ovat.

 Tempelhofin lentokenttä

Myös Berliinissä, Baijerissa ja Bremenissä pohditaan samoja kysymyksiä kansalaisten kuulemisesta. Ongelma kuitenkin on se, että vaikka kansa äänestää edustajansa, samalla heidän valtansa eli kansan valinta kaadetaan. Näin syntyy mahtava kaaos. Mitään päätöstä ei pystytä enää viemään päätökseen. Kun kyse on isoista rahoista, kuten vaikkapa koululaitoksen uudistamisesta, ei uudistuksia voidakaan toteuttaa.

Kansanäänestyksen ongelma on todellinen. Se jakaa kansan kahtia: poliittisesti aktiivisiin ja passiivisiin tai niihin, joille asiat ovat yhdentekeviä. On nimittäin tutkimuksissa todettu, että poliittisesti aktiiviset kuuluvat nk. paremmin ansaitseviin ja koulutetuimpiin, eli mitä köyhempi joku kaupunginosa on, sitä vähemmän äänestäjiä. Tuo koskee samalla tavalla kansanäänestykseen osallistujia. Lopputulos: kansan ”parempi puolisko” päättää. Siis eliitti eli ne, jotka ovat harjaantuneet esittämään asiansa sujuvammin, päättävät.   

Selvyyden vuoksi: en ota kantaa puolesta, en vastaan.

Lähde: Der Spiegel (kolumni) 50/2015

Rikoksia ja raiskauksia

HelsinginSanomat uutisoi 2.12.2015, että Saksassa ei juurikaan ole raiskausuutisia. Miten se on mahdollista, kun Suomessa, jossa Saksaan verrattuna on vain pari hassua turvapaikanhakijaa, tuo aihe on jokapäiväinen?

Saksassa ei levitellä rikoksentekijän kansallisuutta julkisuuteen. Ihmisten katsotaan olevan samanarvoisia, ei lajitella ihmisiä kahteen leiriin kuten Laura Huhtasaari teki – niihin joille kuuluvat ihmisoikeudet ja niihin joille ne eivät kuulu. Näin ei tietenkään missään näy, minkä värinen rikoksentekijä on. Ruotsalaisetkin luopuivat aikoinaan kansallisuuden ilmoittamisesta suojellakseen suomalaisia, jotka olivat taannoin Ruotsin suurin rikoksentekijäkansallisuus. Nykyisin suomalaiset ovat enää vain suurin raiskaajaryhmä Ruotsissa. Siksi tuntuu aika kummalliselta, että netissä kirjoitellaan, että ”emme halua samoja ongelmia kuin Ruotsissa”. Meillä ne ongelmat ovat ihan kotikutoisia, Suomi nimittäin kuuluu niihin Euroopan maihin, joissa väkivalta ja seksuaalirikokset ovat yleisimpiä. Se on asia, josta pitäisi ehdottomasti pitää paljon meteliä.

Tilastoja Saksassa on kuitenkin tehty.  Irakilaiset ja syyrialaiset olivat rikostilastoissa selvästi aliedustettuja. Rikoksista 67 prosenttia oli omaisuus- ja väärennysrikoksia. Seksuaalirikoksia oli turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista alle yksi prosentti. Henkirikosten osuus oli 0,1 prosenttia.

Saksassa maksettu seksi on laillista; jokaisesta kaupungista löytyy ”punainen katu”. Ei ole tarvetta raiskata lähintä vastaantulevaa naista. Saksalaiset prostituoidut menevät ”viivalle” (auf den Strich). Karnevaalipuheessaan kerran yksi tuttavani kuvaili Frankfurtin kaupunkia lentokoneesta katsottuna ”vain viivana”… Jopa minä ihan henkilökohtaisesti olen tuntenut peräti kaksi prostituoitua – mikä sinänsä herätti minussa ihmetystä, koska kumpikaan näistä naisista ei mitenkään poikennut muusta väestöstä eli ei roikkunut missään kevyissä hepeneissä kadunkulmissa. Toissatalvena hampurilainen ystäväni vei mieheni ja minut katsomaan Reeperbahnin prostituoituja. Oli kirpakka pakkanen, ja tytöt olivat pukeutuneet pakkasen mukaisesti kuten kaikki muutkin ihmiset toppatakkeihin, myssyihin ja talvisaapikkaisiin. Oli siitä suomalaisella miehelläni ihmettelemistä, hän kun oli olettanut naisten olevan vähäpukeisia… 

 

 Reeperbahn, tammikuussa 2014. Ylemmässä kuvassa oikealla se, mitä kuvasta etsit.

Saksalaiset tytöt ja nuoret naiset eivät juoksentele iltaisin ulkona kapakoissa eivätkä varsinkaan yksinään kaduilla. Humalassa örveltäminen julkisuudessa on suuri häpeä, päinvastoin kuin Suomessa, jossa jopa kulttuuriministeri pitää juopottelua kunnia-asiana. Saksalaiset juovat kyllä, mutta eivät hoipertele humalassa yömyöhällä pitkin katuja. Tästä poikkeuksen tehnee vain Münchenin Oktoberfest, eikä sielläkään tarjoilla yöllä mitään. Münchenin Hofbräuhaus sulkee ovensa illalla kello 23. Näin tavallisesti muutkin kapakat, muutamaa harvaa lukuun ottamatta.  Tavallinen kysymys minulle Saksassa olikin, miksi kaikki suomalaiset ovat juoppoja! 

Hämmästystä on myös herättänyt Irakista ja Afganista kotoisin olevissa oppilaissani suomalaisten nuorten tyttöjen lähentely. Tyttöjä olisi kuulemma tyrkyllä joka illalle, mutta nämä nuoret miehet eivät sellaista halua. He eivät ollenkaan ole ymmärtäneet jatkuvan parinvaihdon iloja. Myös tässä kohdin taitavat minulle kerrotut asiat erota sosiaalisen median postauksista. Toisaalta ymmärrän kyllä kulttuurierot, tai ainakin meidän maailmamme muuttuneen: meillähän jokaisessa mainoksessakin on oltava puolialaston nuori nainen, kun taas myös Suomessa vielä 30-luvulle asti naisen hame oli pitkä ja vanhemmilla naisilla huivi päässä. Naisen koskemattomuus onkin sitten se toinen asia, se ei ainakaan kantasuomalaisten keskuudessa, ikävä kyllä, näytä "vapaasta" pukeutumisesta huolimatta toteutuneen.

Olen muuten sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi ryhtyä tuomitsemaan muunmaalaisten tekemiä rikoksia, vaan lähettää rikoksentekijät takaisin omiin maihinsa tuomittaviksi. Samalla tavalla suomalaiset – tällä hetkellä jotain 300 – jotka viettävät aikaansa ulkomaisissa vankiloissa – pitäisi palauttaa Suomeen.

Sain hiljan olla suuren rikosvyyhdin osakuulustelujen tulkkina. Olen tosi ylpeä maittemme yhteistyöstä ja rikospoliisiemme toiminnasta. Näistä asioista ei huudella mediassa…

"Maaseudun elämää 2.0"

Asiakkaat Nashvillestä, Los Angelesista tai Tokiosta, paperityöt Belgiasta, raakapuu Amerikasta. Verstas kuitenkin maalla - idyllisessä pikkukylässä Pfalzin osavaltiossa Saksassa. Tuote: sähkö- ja bassogitara. Kysyntä maailmanlaajuisesti huippuluokkaa, sen mukaisesti hinta. Ei mahdollista ilman nettiä, josta asiakkaat valmistajan löytävät.

 

Tuollaisesta ”Maaseudun elämä 2.0”:sta uneksivat saksalaiset ATK-asiantuntijat. Heidän mukaansa vain edellä kuvatulla tavalla, käyttämällä nykyaikaisia teknologioita voidaan säilyttää elämä ja toimeentulo maaseudulla. Myös Saksassa väki nimittäin haluaa muuttaa kaupunkeihin. Kaksi kolmannesta Saksan väestöstä asuu maaseudulla. Siellä kylissä ja pikkukaupungeissa sulkee ensin viimeinen kauppa, sitten lääkäri ja vihdoin kulman kapakka. Kukaan ei halua tyhjiä asuntoja, tyhjyys säikyttää viimeisetkin uudet tulijat. Jäljelle jäänyt väki vanhenee. Ilman auto ei kauppaa, ei lääkäriä. 

Mutta. Nettiyhteys on nykyisin kaikkialla. Nopeus tosin ei ole suurille tiedostomäärille riittävä, mutta arkkitehdille tai ohjelmoijalle kyllä riittäisi. Saksan Fraunhofer-Instituutilla on meneillään maaseudun asuttamishanke. Kokeillaan monenlaista. Esimerkiksi vanha hyvä rahtibussilinja, jota koordinoi IT-verkosto. Näin voidaan viedä vaikka paikalliset maataloustuotteet suoraan kuluttajille. Ideoita on hyvin monenlaisia. Esimerkiksi: bussilinja kulkisi vain kylän läpi, eikä veisikään lapsia kotiin asti. Sen sijaan kunta jakaisi ”matkakortteja”, jotka kelpaisivat maksuvälineinä kaikkialla, ja perheet saisivat itse päättää, perustavatko vanhemmat kimppakyytejä vai ostaisivatko lapsilleen omia kulkuvälineitä. 

Tärkeintä kaikessa on yhteistyö ja aktiivinen sosiaalinen kanssakäyminen.  Niissä kunnissa, joissa kaikessa tehdään yhteistyötä, on onnistuttu parhaiten. Mitä tiheämpi yhdistysverkosto, sitä paremmin kunnalla menee. ”Tekijät” yleensä tartuttavat intonsa myös kunnan passiivisimpiin jäseniin. Uusia toimintamuotoja on syntynyt: esimerkiksi ”soitto tien toiselle puolelle” –palvelu, jossa vaihdetaan tavaraa ja tietoa arvokuponkien avulla. 

Mitä etuja maaseudulla sitten on? Eikö liene selvää: maaseudun rauha, elintilaa kaikille, halvemmat asunnot…  Alussa mainittu kitarantekijä sanoo: ”Alun perin en aikonut muuttaa maalle, mutta täältä löytivät sopivat tilat. Nyt on niin, että jos joku tulee, hän yleensä tulee uudelleen – tai tulee jäädäkseen.” 

Lähde: http://www.transforming-cities.de/landleben-2-0-die-zukunft-auf-dem-dorf/