Minusta kaunis tapa. Kiitollisuus ei ole koskaan vahingoksi. Sadonkorjuujuhla on monissa seurakunnissa muuten niin harmaan syksyn kohokohta. Kuolleitten muistopäivää ei kaiketi voi pitää kohokohtana… No, lokakuun kolmatta, Saksojen yhtenäisyyden päivää eli kansallispäivää kyllä voi pitää kohokohtana.
Vaikka sadonkorjuuta juhlitaankin kirkossa ja seurakunnissa, alkuperä on varsin maallinen, aivan kuten muidenkin kristillisten juhlapäivien. Päiväntasauksen aikoihin syksyllä tarjottiin veden ja hedelmällisyyden jumalille lahjoja, jotta nämä olisivat ihmiselle suotuisia. Tapaan liittyi, kuinkas muuten, kaikenlaisia taikoja. Lopuksi tanssittiin hedelmällisyyden takaamiseksi erityinen piiritanssi. Tarkoitus nykypäivänä on tuoda Luojalle kiitos peltojen, niittyjen ja hedelmäpuiden annista.
Saksan katolinen piispainkonferenssi päätti vuonna 1972, että sadonkorjuuta juhlitaan lokakuussa, mutta kukin seurakunta saa kuitenkin päättää itse juhlapäivän. Sekä protestantit että katoliset juhlivat sadonkorjuuta yhtälailla. Juhlan kunniaksi järjestetään jumalanpalvelus, jolloin kirkkoon tuodaan peltojen ja metsien viljoja, marjoja ja hedelmiä. Nämä ovat tavallisesti hyvin kauniisti aseteltuja. Ikivanhaa perua on edelleenkin se, että oljista ja kukista tehdään sadonkorjuukruunu, jota kannetaan juhlallisin kulkuein ympäri kyliä. Usein kulkuetta johtaa joku maatalousjuhta.
Muistan aikoa sitten naapurimme alakoululaisen saaneen tehtäväksi piirtää syksyn anti. Poika piirsi omenapuun ja pitkän vihreän ruohon. Ei omenia ollenkaan. Opettaja oli kysynyt, että missä sitten ne hedelmät. Poika hyvin loogisesti vastasi, että siellähän ne ovat pitkän ruohon seassa, eihän niitä voi nähdä…
Minusta muutenkin tuntuu, että Saksassa juhlitaan koko ajan jotakin! Ei ole viikkoa, jolloin ei jossain tapahtuisi jotain ja jossa ei olisi isot massat liikenteessä. Useimmiten kesät talvet ulkona kadulla ja puistoissa. Juoppoja en ole vielä siellä nähnyt, sillä on suuri häpeä olla julkisesti humalassa. En ole myöskään nähnyt järjetöntä roskaamista, vaikka ”luutakapakkoja” eli yksityisiä ruuan ja juoman tarjoajia syntyykin juhliin kuin sieniä sateella. Suomessa näitä kutsutaan pop-up-ravintoloiksi. Valtio pitää roskaamisen hyvin kurissa asettamalla pantit niin korkeiksi, että joka ikinen pullo tulee varmasti takaisin. Eikä ole olemassa – onneksi – pahvisia mäyräkoirakartonkeja. Kertakäyttöasioilla on niin korkea vero, että sapuskan ja juoman tarjoajat käyttävät mieluummin tavallisia astioita, joiden pantti taas on niin korkea, että astiat palautuvat… ja kunnat ovat hankkineet katujuhlien avuksi niille pesuvaunuja.
Kuvassa Mainzin kaupungin ”astiamobiili”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti