Talvella olin tulkkina suomalaisen ja saksalaisen yrityksen välillä Pohjanmaalla. Neuvottelut jatkuivat mukavissa merkeissä saunoen ja iltaa viettäen.
Illalla maisteltiin myös hirvenlihaa, joka oli saksalaiselle täysin uusi tuttavuus.
Kävimme myös ihmettelemässä kassakaapissa olevia aseita, joilla isäntä kertoo hirviä ampuneensa.
Toimitusjohtajan vaimo kertoi sillä aikaa minulle hänkin ajaneensa hirvikolarin. Kuten lukuisat muutkin ovat kertoneet.
Neuvottelujen päätyttyä suomalainen lähti viemään meitä vieraitaan Tampereelle lentokentälle. Saksalainen valittamaan, ettei ollut vielä yhtäkään hirveä luonnossa nähnyt, niitä ei varmaan oikeasti ole olemassakaan. Me vakuuttelemaan, että on niitä, on varmasti. Minäkin olen niitä monet kerrat nähnyt – miten ne kaikilla matkoillani aina joutuvatkin tielleni? Viime kesänäkin ihan kymmenittäin. Vaan ikinä ei kamera ole missään valmiustilassa :-(
Suomalainen isäntä vakuuttelee meille pitkin matkaa läpi talvisen hangen, että kyllä me vielä tänään hirvi nähdään. Vieras valittaa ettei usko. Ei usko.
Vihdoin pääsemme kentälle ja nostamme matkatavarat autosta ulos. Saksalainen muistuttaa vielä kerran, ettei ollut tälläkään reissullaan hirveä nähnyt. Silloin isäntä nostaa auton takakontista meille molemmille paketit. Siellä paketeissa on hirvenlihaa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti