Suomi – maailman onnellisin maa?

 

Kuvakaappaus: Iltalehti  

Olen suomalainen, kuten Kari Tapio laulaa. Laulun melodia on italialainen. Tuntui hassulta kuunnella hanuristin soittavan sitä torilla Roomassa.

Suomalaiset itse eivät ymmärrä, miksi he olisivat maailman onnellisimpia. Kaikestahan aina ja jatkuvasti valitetaan. Kaikki Suomessa menee jotenkin väärin.

Ihmiset yleensä ovat sisäsokeita. Mikä on itsestään selvää, sitä ei nähdä eikä huomata.

Kuuntelin pari päivää sitten yhden suomalaisen ihmettelevän sitä, että suomalaiset eivät yleensä ymmärrä, millainen voimavara turismissa on meidän ihan jokapäiväinen saunamme. Sehän on hyvinvointia parhaimmillaan. Ensin lämmitään pienessä puutilassa tai sähkösaunassa niin, että koko keho alkaa rentoutua. Sitten mennään ulos – ehkä pakkaseen, ehkä sateeseen, ehkä lumisateeseen – ja pulahdetaan järveen. Tai avantoon. Sitten takaisin lämpöön. Ja kaiken tämän voi tehdä ilman hienoa wellness-keskusta, jäsenyyttä tai kallista hoitoa. Monelle suomalaiselle se on vain perjantai-ilta.

Onnellisuus ei tarkoita maailmanlaajuisessa onnellisuusvertailussa sitä, että suomalaiset kulkisivat ympäriinsä hymyillen tai että Suomessa olisi maailman paras elämä kaikilla mittareilla.

Vuoden 2026 raportissa Suomi oli jälleen ykkönen – jo yhdeksättä vuotta peräkkäin. Mittarina on ennen kaikkea ihmisten oma arvio siitä, kuinka hyvä heidän elämänsä on asteikolla 0–10.

https://www.worldhappiness.report/ed/2026/

Jotta suomalaiset itse ymmärtäisivät, miksi, tässä faktaa. Lisänä tässä myös omia ajatuksia, joita onnellisuusraportti ei tavoita.

1. Suomessa on poikkeuksellisen vahva yhteiskunnallinen turvaverkko

Ihmisellä on suhteellisen hyvä mahdollisuus selvitä, vaikka elämä menee hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa huonosti. Terveydenhuolto, koulutus, sosiaaliturva ja muut julkiset palvelut muodostavat kokonaisuuden. Suomi on nimenomaan maa, jossa on yleisesti saatavilla korkealaatuisia terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluja ja jossa hyvinvoinnin eriarvoisuus on suhteellisen vähäistä.

2. Ihmisillä on yleensä joku, johon voi luottaa

Tämä on yksi raportin kuudesta keskeisestä selittävästä tekijästä: having someone to count on. Muut ovat muun muassa tulotaso, terveenä eletty elämä, vapaus tehdä omia ratkaisuja, anteliaisuus ja kokemus korruption vähäisyydestä.

Suomalaisena sanon tämän: Luottamus ei kuitenkaan ole sama asia kuin läheinen ystävyys. Suomalaisia pidetään juroina ja luotaantyöntävinä. Sitä suomalaiset eivät lainkaan ole – kunhan ensin tutustuu. On nimittäin kohteliasta olla häiritsemättä muita ja jättää muut ihmiset rauhaan. Kuitenkin kaikki tietävät: jos jotain todella tapahtuu, kyllä joku auttaa.

3. Suomalaiset luottavat yhteiskunnan instituutioihin enemmän kuin monissa muissa maissa

Tämä ei tarkoita, että suomalaiset olisivat tyytyväisiä kaikkiin viranomaisiin. Päinvastoin – suomalainen voi valittaa viranomaiselle hyvinkin suoraan. Mutta pohjalla on usein oletus, että järjestelmä kuitenkin toimii, ainakin jotenkin.

OECD:n vuoden 2026 tutkimuksessa esimerkiksi 89 % suomalaisista ilmoitti luottavansa poliisiin ja 75 % tuomioistuimiin. Julkishallintoon luotti 68 %, kun OECD-maiden keskiarvo oli 45 %.
https://www.oecd.org/en/publications/oecd-survey-on-drivers-of-trust-in-public-institutions-2026-results_c88c8869-en/finland_9b16335e-en.html

Sananvapaus taas takaa sen, että asioita voi sanoa suoraan, kiertelemättä, kenelle hyvänsä, myös viranomaisille tarvitsematta pelätä vakavia seurauksia. Mielipiteet ovat sallittuja, mutta loukata mielipiteillä ei saa eikä puhua perättömiä.

4. Suomessa ei tarvitse jatkuvasti todistaa omaa arvoaan

Tämä on sellainen asia, jota tilastot eivät oikein tavoita.

Suomessa on mahdollista olla:

• tavallinen palkansaaja
• eläkeläinen
• yksin asuva
• pienituloinen
• syrjäseudulla asuva
• yrittäjä
• työtön

ilman, että yhteiskunnallinen asema automaattisesti määrää ihmisarvoa.  Saa sinutella, siitä ei kukaan loukkaannu.

Toki käytännössä on paljon ongelmia ja eriarvoisuutta. Me valitamme koko ajan.

Sähkö on kallista.
Verot ovat liian korkeat.
Byrokratia ärsyttää.
Terveydenhuolto ei toimi niin kuin pitäisi.

Mutta perusajatus siitä, että ihmisellä on arvo myös ilman suurta rahaa tai asemaa, on vahva.

5. Suomalainen vapaus on ehkä suurempi asia kuin suomalainen itse huomaa

Suomessa ihminen saa yleensä päättää hyvin paljon omasta elämästään.

Missä asuu.
Mitä opiskelee.
Mitä uskoo.
Kenen kanssa elää.
Mitä työtä tekee.
Mihin käyttää rahansa.
Mitä mieltä on hallituksesta.

Ja jos ihminen haluaa tehdä jotakin aivan epätavallista, yhteiskunta ei lähtökohtaisesti estä sitä.

Tämä henkilökohtaisen vapauden tunne on yksi World Happiness Reportin kuudesta keskeisestä tekijästä. 

6. Suomalainen yhteiskunta on suhteellisen vähän korruptoitunut

Tämä vaikuttaa onnellisuuteen enemmän kuin helposti ymmärretään.

Jos ihminen joutuu jatkuvasti miettimään:

Kenelle minun pitää maksaa?
Kenen sukulainen tuo on?
Saanko tämän asian vain, jos tunnen oikean ihmisen?
Voinko luottaa viranomaiseen?
Voiko joku käyttää asemaansa minua vastaan?

elämästä tulee hyvin kuluttavaa.

Suomessa tällainen epävarmuus on kansainvälisesti vähäistä. Korruption vähäisyys kuuluu myös raportin keskeisiin selittäjiin.

Ja kuten asiaan kuuluu, aina on niitä, jotka ovat eri mieltä. Asiasta sitten tai asian vierestä.
https://kalajokinen.blogspot.com/2026/10/paljastus-hiekkasarkilta-kenen-kasissa.html

Suomi ei ole maailman onnellisin siksi, että Suomessa olisi maailman onnellisimmat ihmiset yksilöinä.

Suomi on maailman onnellisin ennen kaikkea siksi, että täällä on rakennettu yhteiskunta, jossa ihmisen ei tarvitse olla erityisen onnekas voidakseen elää kohtuullisen hyvää elämää.

Ja siksi suomalainen voi samaan aikaan sanoa: "Kyllä tämä Suomi on ihan mahdoton maa" ja antaa kyselyssä elämänsä arvosanaksi vaikka 8. Koska hän ei välttämättä tarkoita, että Suomi on täydellinen. Hän tarkoittaa, että oma elämä on kokonaisuutena ihan hyvää ja tulevaisuus on ainakin jossain määrin hallittavissa.

Minusta tämä selittää myös erään suomalaisen paradoksin: Suomi voi olla maailman onnellisin maa ja suomalaiset silti tunnetusti tyytymättömiä.

7. Luontoa riittää kaikille, suomalaiset kasvavat luonnossa ja luontoon

Suomen luonnossa ei ole kyse vain siitä, että täällä on paljon metsää. Kyse on siitä, että luonto kuuluu jokapäiväiseen elämään.

• Jokaisenoikeudet antavat ihmisille poikkeuksellisen vapaan pääsyn metsiin, rannoille ja luonnon keskelle riippumatta siitä, kuka maan omistaa.
• Luonto on lähellä myös kaupungeissa: puistot, metsiköt, järvet, ulkoilureitit ja rannat ovat osa normaalia kaupunkimaisemaa.
• Lapsi oppii pienestä pitäen, että metsään voi mennä. Sinne ei tarvitse mennä erityisenä "luontomatkailijana".
• Marjastaminen, sienestäminen, hiihto, uiminen, mökkeily, kalastus ja metsässä käveleminen ovat tavallisia asioita.
• Ja ennen kaikkea: luonto ei ole vain nähtävyys vaan paikka, jossa eletään.

Suomessa metsä ei ole luksustuote. Se on käytännössä kaikkien ulottuvilla.

Oma kommenttini: Sana ”jokamiehenoikeidet” korvattiin sanalla ”jokaisenoikeudet”. Naisetkin otettiin vihdoin mukaan? Taustalla on kuitenkin isompi asia: On meidän onnemme, ettei suomen kieli jaottele ihmisiä eri sukupuoliin. Kaikki saavat olla mitä ovat.

Ja oikeastaan se sopii vielä paremmin tähän ajatukseen: kyse ei ole jonkin tietyn ihmisryhmän oikeudesta vaan jokaisen ihmisen mahdollisuudesta käyttää luontoa tietyin ehdoin riippumatta siitä, kuka maan omistaa.

Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten suomalainen luontosuhde on rakentunut kulttuuriin ja lainsäädäntöön asti. Metsä ei ole vain maisema ikkunan takana, vaan paikka, johon ihmisellä on oikeus mennä.

Se on ehkä yksi niistä asioista, joita Suomessa itse syntyneenä on vaikea edes huomata, koska sitä pitää niin itsestään selvänä.

Takaisin turismiin. Sauna on kokemus. Siinä yhdistyvät oikeastaan kaikki ne asiat, joista juuri puhuimme Suomen onnellisuudessa: luonto, vapaus, yksinkertaisuus, vuodenaikojen hyväksyminen, kehon ja mielen rauhoittuminen – ja ehkä vielä yksi suomalainen erityispiirre: me emme tarvitse täydellisiä olosuhteita voidaksemme nauttia elämästä.

Metsä on ilmainen. Järvi on ilmainen. Jokaisenoikeudet ovat ilmaiset. Ja sauna – parhaimmillaan – on paikka, jossa ihminen saa hetkeksi vain olla.

8. Vuodenajat

Ja nyt kun oikein sopivasti koko maailma puhuu vain ja ainoastaan ilmastonmuutoksesta, meillä on jotain aivan ihanaa: meillä on neljä vuodenaikaa. Jokaisella niistä on oma roolinsa. Kesälläkään ei ole hirvittävän kuuma. Talvella, jos hyvin käy, voi ihailla revontulia. Kylmä kyllä voi olla, mutta sitä varten on lämpimät vaatteet, säänkestävät asunnot ja toimivat järjestelmät.

Miksi sitten haikailen takaisin Saksaan? Se on toinen tarina se. 

 

 

Joo joo, ilmastonmuutos on kaikkeen syypää

Kiukkuisia kommentteja facebookissa:

"Uusiutuvat energiat aiheuttavat kaikkea sitä, mitä vastaan ne on itse asiassa luotu taistelemaan. Ja sitten väitetään, että kyseessä on ilmastonmuutos ja että fossiiliset polttoaineet ovat syyllisiä. Se on noidankehä...

Valtakunnallisesta ilmastomielenosoituksesta: Mitä "uusiutuvien energioiden" (mikä energia uusiutuu?) ryhmittymä ja erityisesti niistä hyötyvät tahot kätevästi jättävät huomiotta:
 
1. Maan pinnan sulkeminen Saksassa on kaksinkertaistunut vuodesta 1970 uudisrakentamisen, teiden rakentamisen, teollisuuden takia
2. Maailman väestö on myös kaksinkertaistunut tuosta vuodesta lähtien
3. Metsäkato maailmanlaajuisesti: mukaan lukien Amazon, Indonesia, Keski-Afrikka (sademetsät): On arvioitu, että puolet maailman metsistä on kadonnut 1970-luvulta lähtien.

Tämä vaikuttaa suoraan ilmaston lämpenemiseen. Mutta mitäpä tuosta, jatketaan samalla tavalla.

Sitten on vielä pelkästään aseiden tuotannosta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt, ei vain niiden käytöstä johtuvat päästöt. Pelkästään se riittää sadoiksi vuosiksi, mikä tekee kaikista lisäponnisteluista turhia.

Mutta tuuliturbiinien rakentamisesta ja maaperän, myös metsien maaperän sulkemisesta aiheutuvat päästöt ovat myös valtavat. Saksassa myllyjä on jo 30 400, ja lisää suunnitellaan.

On kuin alkoholisti yrittäisi parantaa riippuvuuttaan vahvasti alkoholipitoisella vodkalla. Eikä kukaan huomaa mitään."

Tyhmä minä. Luulenpa, että kukaan ei oikeasti tiedä. Tehdään kun ollaan oman ideologian vankeja, ja koska raha ratkaisee. Tehdään tietokonemallinnuksia, mutta kokonaisuuksia ei ymmärrä eikä tiedä kukaan. Tekoäly ei tähän auta, kun se on kertausta siitä, mitä ihmiset ovat kirjoittaneet. Jos sillä ei ole vastausta, se keksii sellaisen. Virheet huomataan sitten pitkien aikojen kuluttua, ja sitten tehdään korjausliikkeenä lisää virheitä.  

 

Ydintutkimuslaitoksenkin pihamaalla kaikki puut pudottivat syksyllä lehtensä. Varmaankin johtui radioaktiivisesta säteilystä? Vai olisikohan sittenkin syynä ollut ilmastonmuutos?

 

Jospa muuttaisin (takaisin) Saksaan?

Perhe on siellä. Olisiko hyvä idea asua Saksassa?

Saksa on minulle valmiiksi tuttu maa, ei hyppy tuntemattomaan. Ei tarvitsisi opetella saksaa, saksalaista yhteiskuntaa tai saksalaisia tapoja alusta alkaen. Olen elänyt siellä ennenkin. Saksaa puhun lähes päivittäin. Kuten myös suomea ja englantia, ja usein myös muita osaamiani kieliä. Minulla on Saksassa valmiit kontaktit ja tiedän, miten toimia. Saksa on keskellä Eurooppaa ja yhteydet muualle Eurooppaan ovat hyvät. Verkossa voisin jatkaa opetustöitä.

Siis oikeastaan vain jatkaisin elämää toisessa maassa.

Onko huonoja puolia?

Toki. Suomen asunnot. Vaan en roiku omaisuudessa, sen verran olen muuttanut ja vieläpä nopeallakin aikataululla, myynyt ja ostanut, ettei se ole ongelma. Asunnot Suomessa voi vuokrata tai myydä. Etenkin kun on jo valmiiksi hyvät vuokralaiset odottamassa.

Lapset asuvat Saksassa, joskin kaukana toisistaan. Suomessa on ystäviä. Ei, en ole heitä hylkäämässä tai väheksymässä. Mutta parhaat ystävät asuvat Saksassa.

Suomessa ajatellaan helposti, että Saksassa olisi hirveä byrokratia. Tunnen Saksan viranomaisasiat, ja kokemukseni on, että Suomi on byrokraattisempi maa kuin Saksa. Hieman vanhanaikainen Saksa on ja digitaalisissa asioissa paljon Suomea jäljessä, mutta onhan se minun etuni, että hallitsen tietokoneasiat.

Itse asiassa hauska ajatus. Olen joutunut viime vuosina selvittelemään Suomessa yhtä sun toista asiaa, ja joskus tuntuu, että suomalainen järjestelmä osaa tehdä yksinkertaisestakin asiasta monimutkaisen.

 

                                                                                                                                       Allensbachissa  1997

Minulle on ennenkin käynyt niin, että olen ajatellut tietäväni, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten elämä onkin päättänyt jotain aivan muuta. Siksi en tällä hetkellä ilmoita muuttavani Saksaan. Sanon vain, että olen alkanut tosissani miettiä sitä.

Ja kun katson asiaa kylmästi paperilla, huomaan jotakin aika huvittavaa: Suomessa asumiselle alkaa olla yllättävän vähän perusteluja.

Nyt huomaan miettiväni, että ehkä elämäni seuraava vaihe voisikin taas tapahtua Saksassa. En minä siellä mitään uutta elämää aloittaisi. Jatkaisin vain tätä nykyistä elämääni toisessa paikassa.

Opettaisin. Kirjoittaisin. Tapaisin ihmisiä. Laulaisin. Tekisin B&B:n sijasta ehkä jotakin muuta. Ja olisin lähempänä lapsiani ja parhaita ystäviäni.

Joten miksi en muuttaisi?

En minä vielä tiedä. Mutta kysymys on muuttunut.

En enää ajattele: ”Voisinko minä asua Saksassa?”

Vaan: ”Miksi minä oikeastaan en asuisi Saksassa?”

En tee tästä mitään suurta muuttoilmoitusta. Tiedän jo kokemuksesta, että elämä voi päättää asioista puolestani ennen kuin ehdin itse tehdä lopullista päätöstä.

                                                                                                       Horstissa 2008
 

Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Saksaan muuttaminen olisi huomattavasti helpompaa kuin vielä jokin aika sitten kuvittelin.

Suomi ei kuitenkaan katoaisi elämästäni mihinkään. On jopa kesälomapaikka Suomessa. Ja elämä on muutenkin kansainvälistä.

Tyttäreni sanoi kerran, että olen aika erikoinen tapaus. En kuulemma ole koskaan jäänyt kiinni mihinkään tiettyyn paikkaan. Olen muuttanut, kun on ollut tarve, joskus nopeallakin aikataululla. Olen myynyt omaisuutta ja ostanut uutta enkä ole jäänyt sen kummemmin suremaan sitä, mikä jäi taakse.

Ehkä hän on oikeassa.

Minulle koti ei taida koskaan olla ollut ensisijaisesti talo, asunto tai edes tietty maa. Koti on enemmänkin se paikka ja ne ihmiset, joiden kanssa juuri sillä hetkellä haluan elää.

Siksi en ehkä oikeastaan ole muuttamassa Suomesta Saksaan. Saatan vain muuttaa kotiini toiseen paikkaan.

Tai johonkin muuhun maahan. Luoja tietää, mutta ei kerro.

Olen jo asunut useammassa maassa. Saksan ja Suomen sisällä olen muuttanut monta kertaa. Kuinka paljon ihmisen pitäisi antaa paikan, omaisuuden ja totuttujen kuvioiden määrätä elämästään?

Yksi iso ongelma on jäljellä: minulla on rajallinen määrä aikaa jäljellä.

Se ei tarkoita, että istuisin laskemassa vuosiani tai suhtautuisin elämään synkästi. Päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että en halua käyttää niitä vuosia siihen, että pidän kynsin hampain kiinni asioista, joita en oikeastaan tarvitse.

En myöskään halua jättää lapsilleni jälkeeni valtavaa tavaravuorta, jonka joku toinen joutuu joskus selvittämään.

Vanhempanikin tekivät aikanaan jotakin aivan vastaavaa. Kun he jäivät eläkkeelle, he viettivät puolet vuodesta Espanjassa ja kesän Suomessa. He eivät muuttaneet lopullisesti mihinkään. He vain päättivät, että eläkkeellä voi elää useammassa paikassa.

Miksi minä en voisi tehdä samoin?

Suomi voisi olla yksi paikka. Saksa toinen. Kesäksi voisi tulla Suomeen. Tai sitten joskus voisi olla talvi jossakin aivan muualla.

Ei kaiken tarvitse olla lopullista.

Eikä minun tarvitse tässä iässä enää rakentaa elämääni sen ympärille, mitä joku muu pitää normaalina.

Olen jo elänyt aika monta elämää.

 

Tupakantumpit - mihin?

Laki tuli voimaan 1.10.2026. 

Maailmanlaajuisesti yli 8 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain tupakan kulutuksen seurauksena. Olihan se tupakka joskus niin perin hyvä ja terveellinen juttu. Tupakkaa ei pidetty pelkästään vaarattomana, vaan sitä jopa mainostettiin terveellisenä ja lääkäreiden suosittelemana.

Lähde: https://historianet.fi/yhteiskunta/arkielama/tupakkamainonta-laakarit-suosittelivat-savukkeita

 

Sitten mieli muuttui. Todettiin, ettei se nyt ihan noin mennytkään. Nyt tiedetään enemmän. Tupakointi aiheuttaa noin 90 % keuhkosyövistä ja lisää monien muiden syöpien (kuten haima- ja munuaissyövän) riskiä. Tupakointi kaksinkertaistaa riskin saada sydän- tai aivoinfarkti ja ahtauttaa verisuonia. Tupakka tuhoaa keuhkorakkuloita ja aiheuttaa keuhkoahtaumatautia. Se heikentää vastustuskykyä, huonontaa suun terveyttä ja aiheuttaa riippuvuutta.

Sähkötupakka ei ole sen vaarattomampi. Samat haittavaikutukset kuin savukkeillakin.  

Tulee sekin päivä, että infraääni todetaan vaaralliseksi elimistölle. Kuten moni muukin asia, josta aluksi innostutaan... 

Ja on tupakalla muitakin haittavaikutuksia. Tupakantumppi ei maadu luontoon, koska sen filtteri on tehty muoviksi luokitellusta selluloosa-asetaatista. Suodatin ei ole paperia vaan muovia, joka ei hajoa maatuvalla tavalla vaan murenee hitaasti mikromuoviksi. Filtteriin imeytyy tupakasta tuhansia haitallisia kemikaaleja, kuten arsenikkia, kadmiumia ja lyijyä, jotka liukenevat maaperään ja vesistöihin.

Heinäkuusta alkaen tupakointi on kielletty Ranskassa julkisilla paikoilla. Niitä ovat puistot, rannat, bussipysäkit sekä koulujen ja urheilukenttien edustat. Terveysministeriön mukaan tupakointi kielletään kaikkialla, missä lapsia on läsnä. Kiellon rikkomisesta voidaan määrätä sakko, joka voi olla enintään 135 euroa. Tupakointi on edelleen sallittua ravintoloiden ja kahviloiden ulkoterasseilla. Kielto ei koske sähkötupakkaa.

Polttelijat heittelevät mielellään tumpit maahan. Onhan se toki liian vaivalloista kävellä kaksi metriä lähimmälle roskikselle.

Maailman terveysjärjestön (WHO) arvioiden mukaan koko maailmassa jopa kaksi kolmasosaa (noin 65 %) kaikista poltetuista savukkeista heitetään huolimattomasti maahan. Se on kaiketi miehekästä? Niin kuin maahan sylkeminenkin?

Monissa Euroopan kaupungeissa se on nyt kiellettyä. Siitä voi saada kaupungista riippuen yli sadan euron sakon – Hampurissa peräti 300 euroa. 

Minusta Suomessakin voisi asettaa tumppienheittelysakon niin korkeaksi, että se tekisi kipeää.  No, kyllä ympäristön roskaamisesta voi Suomessa saada 100 euron suuruisen rikesakon, mutta käytännössä pienten roskien (kuten tupakantumpin tai karkkipaperin) heittämisestä harvoin rangaistaan, koska valvojia ja resursseja on liian vähän...

Suuntavaistoa on, joskus

Tämä on täysin tarpeeton blogijuttu, ei kannata lukea. 

Autoa olen kyllä ajanut paljon. Ympäri ämpäri Euroopassa ja vähän sen ulkopuolellakin.

Miten pääsen perille?

Siitäpä oltiin pojan kanssa eri mieltä. Hän on ehdoton puhelimen suuntasovelluksen kannattaja, minä puolestani autoni navigaattorin kannattaja.

Ajettiin viime kesänä Saksan Mainzista Jyväskylään. Matkan varrella monta isohkoa kaupunkia: Hampuri, Kööpenhamina, Tukholma. Kööpenhaminassa oltiin yötä ja pärjättiin hienosti. Tukholmassa ei. Riideltiin autossa, millä apuvälineillä parhaiten satamaan päästäisiin. Ei sitten millään, kumpikaan menetelmä ei johtanut mihinkään toivottuun tulokseen. Tulipahan sitten ajeltua ympäri Tukholmaa, mikä ei ollut huono juttu lainkaan. Paljon oli suljettuja tieosuuksia kaupungissa. No, sellaista tapahtuu, ainahan jotain tietä korjataan.

Sitten selvisi syy: Tukholmassa oli maraton ja koko keskustan alue suljettu autoliikenteeltä. 

Joitakin vuosia sitten tultiin kahdella autolla Saksasta, minä ajoin satamaan kuten ennenkin, mutta Tukholmaa kokematon matkakumppani, toisen auton kuljettaja eksyi. Soitti hätääntyneenä minulle ja kysyi neuvoa. Ihan kuin minä nyt Tukholman kaikki tiet tietäisin. Lautta oli lähdössä, aikaa niukalti, ei siinä joutanut vitkailemaan. Niinpä aloin luetella hänelle mitä tehdä. Neuvoin ensin ajamaan siihen kohtaan, missä hän luuli eksyneensä. Sen jälkeen aloin antaa ohjeita, aikalailla mutu-tuntuman mukaan. Hikeä hänelle pukkasi, mutta niin vain mies ilmestyi oikealla minuutilla oikeaan paikkaan. Autossa mukanani istunut ystäväni kysyi ällistyneenä: ”Miten sinä tuon teit?” Niinpä. Luota itseesi. 

Vastaavaa tapahtui kerran Pietarissa. Silloin kun sinne vielä pääsi. Se ei ole ihan pieni kaupunki.  Minulla ei ollut tuolloin navigaattoria eikä puhelin löytänyt mitään. Mutta minä löysin, ajoin suoraan siihen parkkiin keskustassa, jonne olimme menossa. Matkakumppani ei ollut lopettaa hämmästelyään lainkaan. Niinpä. Luota itseesi. 

Hampurista sanovat muut saksalaiset, että siellä väki nukkuu ratissa, sen verran rauhallista on liikenne. Sain harvinaisen kunnian hakea asiakkaan lentokentältä, ja sen liikekumppanini tarkoin varjellulla autolla, Bentleyllä. Aijai. Kuinkas sitten kävikään? Sain ylinopeussakon. Sattuuhan sitä. Perille päästiin. 

Samana päivänä liikekumppanini lähti itse Bentleyllään Hampuriin. Ja kuinkas sitten kävikään? Hänkin sai ylinopeussakon. Samalla autolla, samana päivänä ja jopa samassa paikassa. Sattuuhan sitä, mutta tottuuhan siihen.

Lähdettiin messuille Saksan maaseudulle, mutta lennettiin Hampuriin. Suomalainen hanketyöntekijä oli vuokrannut Hampurista auton ja sille kuljettajan. En ymmärtänyt sellaista ylimääräistä rahankäyttöä lainkaan, joten sanoin, että voisin tehdä itse ajomatkan ja paljon halvemmalla. Hanketyöntekijä kuitenkin pysyi päätöksessään: tarvitaan paikallinen kuljettaja, koska liikenne Saksassa on niin vaikeaa… Sattuuhan sitä.  Eiväthän naiset tunnetusti osaa autoa ajaa. Ei siinä silloin joku satatuhatta ajettua kilometriä vuodessa Euroopassa mitään paina.   

En muutenkaan ymmärrä, miksi tuo hankemies ylipäänsä mukaan lähti. Vahtimaan asiakkaitaan vai saamaan ilmaisen matkan heidän kustannuksellaan? 

Eikä parkkisakko Frankfurtin keskustassa kauheasti kipeää tehnyt: 15 euroa. Jyväskylä veloittaa samasta rikkeestä 60 euroa. 

Joo. Silviistii.  

 

 

Nyrkkeilyliiton SM-kisat Oulussa 2026 - nyt on näin

Oulu on vuoden kulttuurikaupunki. Hieno kaupunki, minun mielestäni.

Vaan jotkut ihmiset ovat sielläkin oman egonsa vankeja, kuten tässä tapauksessa Nyrkkeilyliiton väki. Edesmennyt mieheni Ari Keronen oli aikoinaan nuorten Suomen mestari, toimi sitten nyrkkeilyvalmentajana, perusti useita Nyrkkeilysseuroja ja Ruskaturnauksen sekä toimi vuosikausia Nyrkkeilyliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtajana.  

 Matti Lantto seuraa Arin jalanjälkiä, hän on oululainen nyrkkeilyvalmentaja ja ammatiltaan urheiluhieroja. Hän oli aloitteentekijänä jo vuosia sitten alkanut puuhaamaan SM-kilpailua 2026 Ouluun, ja lähes kaikki oli valmiina, kunnes…

Arin kautta sain varsin hyvin käsityksen Nyrkkeilyliitosta ja sen sekä menneestä että nykyisestä toiminnasta. Menkää itseenne ja hävetkää. 

Kaleva kirjoitti 2.4.2026 näin:
Nyrkkeilyliitto jyrähti: Oulun SM-kisojen järjestäjä vaihtui lennosta –Matti Lanton vuosien ponnistelut valuivat hukkaan

Pitkän linjan nyrkkeilyvaikuttaja Matti Lantto paiski vuosikausia töitä Oulun SM-kisojen eteen, mutta tapahtuman järjestelyvastuu vietiin häneltä pois.  

Oulussa joulukuun alussa (4.–6.12.2026) järjestettävien nyrkkeilyn SM-kisojen tapahtumasivulla oli vielä torstaina kaksi painavaa lupausta:

"Rakennamme yhdessä uuden sukupolven mestareita unohtamatta urheiluelämyksiä. Iskemme yhteen nyrkkeilyn ja kulttuurin. Tervetuloa mukaan kehään!"

"Jo alkujaan oli selvää, ettei näistä rakenneta ihan peruskisoja. Tästä tulee elämys. Näytetään, mitä pohjoisessa osataan!"

Viestit ovat Matti Lanton käsialaa.

Olen vuosia kirjoittanut blogissani Suomen hyvävelijärjestelmästä ja Suomen sisäisestä korruptiosta. Tässä yksi esimerkki.

Siis olipa kerran. https://www.munoulu.fi/liikunta-terveys/nyrkkeilyn-sm-kisat-tulossa-ouluun-vuonna-2026-askelmerkit-on-jo-asetettu/

https://www.raahenseutu.fi/nyrkkeilyn-sm-kisojen-jarjestelyt-vietiin-raahelai/13440396

Vaan ei ole enää.

Anu Vihavainen tuntee nyrkkeily- ja järjestöasiat Oulussa perinpohjin ja kirjoittaa lukijakommentissaan Kalevassa 9.4.2026 näin:

“Vuosien työ valui hukkaan” (Kaleva 3.4.) Onko Suomen Nyrkkeilyliitolle (SNL) liikaa oululainen osaaminen, jossa yhdistetään urheilu ja kulttuuri? Tätä oltiin tekemässä Oulussa joulukuun alussa (4.–6.12.) järjestettävissä nyrkkeilyn SM-kilpailuissa kokeneen kilpailun järjestäjän Matti Lanton johdolla.

Mielestäni on moraalisesti törkeää ja suoria iskuja selkään muilta oululaisilta seuroilta, että he ottivat kilpailut järjestääkseen. Heitä oli aiemmin SM-kilpailuorganisaation taholta pyydetty mukaan.

Lisäksi SNL ei ollut kertonut kilpailun liittyvistä kriteereistä aiemmin, vasta helmikuun lopulla 2026 palaverissa oli käyty läpi kriteerejä, joista suurin osa oli jo kunnossa, ja loput olisi voitu helposti toteuttaa.

"Tällainen toiminta liiton taholta ei anna hyvää kuvaa jäsenseuran toiminnan tuesta."

Samaisessa kokouksessa oli käyty läpi budjettia, siinä ei ilmennyt mitään puutteita tai niistä ei ainakaan mainittu. Kilpailuorganisaatiosta saatikka muista kriteereistä ja standardeista ei vielä tänä päivänäkään ole mitään ohjeistusta esimerkiksi liiton internetsivuilla.

Kaiken kaikkiaan oli vain kysytty millaiset järjestelyt on tehty? Fasiliteetit olivat kunnossa ja kilpailuorganisaatiossa oli mukana jo yli 60 henkilöä. Mukana oli Oulusta, Kemistä, Kuortaneelta, Isostakyröstä sekä Raahesta merkittäviä asiantuntijoita kilpailuorganisaation kannalta sekä tekniikan puolelta (tarkemmat tiedot nimineen löytyvät allekirjoittaneelta. Lisäksi oli kulttuurin puolelta yhteistyöseuroja sekä muita tarpeellisia kilpailuihin liittyviä yhdistyksiä. Budjetti oli laadittu ja sponsorisopimuksia tehty sekä avustuksia saatu.

Tämän jälkeen liitosta todetaan, että ei hyvä. Tällainen toiminta liiton taholta ei anna hyvää kuvaa jäsenseuran toiminnan tuesta. Liitto päätti siirtää kilpailun järjestämisoikeuden pois Raahen nyrkkeilijöiltä, muutostiedotteessa viitataan kriteereihin ja standardeihin. Ainoa peruste, mikä mainitaan oli, että oululaisia seuroja ei ole mukana. Onko mikä merkitys sillä, että seurojen jäseniä oli mukana. Eikö seurat ole niiden jäsenet?

Kokonaisuudessa tyrmäävää toimintaa, kun on asiaa lähietäisyydeltä seurannut.

Positiivista tässä on se, että Matti Lantolla on nyt aikaa omaan työhön sekä enemmän aikaa valmennettavalle.

Anu Vihavainen

yhdistystoiminnan kokemusasiantuntijuutta 40 vuotta, Oulu 

 

 

Kotoutuminen ei ole vain kielen oppimista

Tässä kohtaa haluan tuoda mukaan jotakin, mitä alkuperäisestä edellisestä blogitekstistäni

AfD. Mitä tapahtuu demokratialle, kun ihmiset kokevat, ettei heitä enää kuunnella?

puuttuu kokonaan: 

mitä kotoutuminen oikeastaan tarkoittaa?

Tähän asti olin seurannut alkuperäisen kirjoittajan ajatuksenkulkua ja yrittänyt erottaa toisistaan hänen esittämänsä faktat, tulkinnat ja poliittiset johtopäätökset.

Nyt haluan siirtyä aiheeseen, josta minulla on omaa käytännön kokemusta: kotoutumiseen.

Sillä maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa puhutaan usein ihmisistä, rahasta ja tilastoista, mutta aivan liian vähän siitä, mitä yhteiskuntaan kotoutuminen oikeastaan tarkoittaa.

Ja juuri tässä kohtaa Saksa ja Suomi ovat erilaisia — mutta eivät ehkä niin erilaisia kuin voisi ensin ajatella.

Suomessa kuulee usein puhuttavan kotoutumisesta ikään kuin se olisi hyvin yksinkertainen prosessi:
maahanmuuttaja oppii suomen,
löytää työpaikan,
maksaa veroja
ja asia on kunnossa.

Ei se niin mene.
Olen itse opettanut maahanmuuttajille suomea ja nähnyt käytännössä, kuinka monesta eri asiasta ihmisen pitää selvitä voidakseen todella tulla osaksi yhteiskuntaa.

Minä tiedän tämän, koska olen nähnyt sen.

Olen vastuukouluttajana vetänyt monia kotoutumisryhmiä monia vuosia. Vedin lisäksi normaalin kotoutumiskoulutuksen lisäksi, eli normaalin toimeni lisäksi työkaverieni kanssa hiljan mys kaksi koto-kurssia, joissa opiskelijoina olivat ne, jotka jostain syystä eivät pääse normaaliin kotoutumiskoulutukseen. Se tosiasia, että nämä ihmiset saivat kokea, että heitä kuunneltiin, että hekin olivat meille suomalaisille tärkeitä, avasi heille aivan uusia ovia, ja nyt jälkeenpäin he ovat kertoneet päässeensä elämässään eteenpäin, uskaltavansa tehdä asioita, joita eivät ennen Suomessa uskaltaneet, ja tulevat suoraan halaamaan, kun tapaamme kaupungilla. Ja vain siksi, että me näimme heidät. Heille syntyi kokemus:

Minä olen täällä tärkeä. Minut nähdään. Minua kuunnellaan. Minä osaan. Minä pystyn tähän.

Kieli on tietenkin aivan keskeinen asia.
Mutta kieli ei ole päämäärä. Se on väline.
Sen avulla ihminen pystyy hoitamaan asioitaan, ymmärtämään viranomaisia, puhumaan lasten opettajien kanssa, etsimään työtä, käymään lääkärissä, solmimaan ystävyyssuhteita, osallistumaan harrastuksiin ja ennen kaikkea ymmärtämään, miten tässä yhteiskunnassa toimitaan.

Ja juuri tuo viimeinen asia jää suomalaisessa keskustelussa usein vähälle huomiolle.

Kun opetan suomea, joudun jatkuvasti selittämään myös sitä, miksi suomalaiset tekevät asioita niin kuin tekevät.
Miksi jokin viranomainen toimii tietyllä tavalla.
Miksi Suomessa on tällainen järjestelmä.
Miksi joku ilmaus tarkoittaa jotakin muuta kuin sanakirjan perusteella voisi kuvitella.
Miksi työpaikalla käyttäydytään tietyllä tavalla.
Miksi suomalainen sanoo ”katsotaan” silloin, kun hän ei oikeastaan vielä lupaa mitään.
Miksi ”ihan hyvä” voi joskus tarkoittaa todella hyvää ja joskus varsin keskinkertaista.

Nämä eivät ole pelkkiä kielikysymyksiä.
Ne ovat kulttuurisia ja yhteiskunnallisia koodeja.
Kotoutuminen on siis myös yhteiskunnan lukemisen oppimista.
Ja tässä kohtaa Saksalla on oma historiansa.

Saksan maahanmuutto on ollut määrällisesti ja historiallisesti aivan toisenlaista kuin Suomen. Saksassa on ollut vuosikymmenten ajan suuri maahanmuuttajaväestö, erityisesti niin sanotun Gastarbeiter-järjestelmän seurauksena. Myöhemmin pakolaisuus ja vuoden 2015 jälkeen tapahtunut suuri turvapaikanhakijoiden määrä muuttivat tilannetta vielä lisää.
Siksi Saksassa kysymys ei ole enää vain siitä, miten yksittäinen ihminen kotoutuu.

Kysymys on myös siitä, miten kokonaiset maahanmuuttajataustaiset yhteisöt ovat kiinnittyneet saksalaiseen yhteiskuntaan.
Tämä on paljon vaikeampi kysymys.
Ja juuri tästä syystä en pidä järkevänä ajatusta, että maahanmuutosta pitäisi puhua vain joko myönteisesti tai kielteisesti.
Molemmat ovat liian yksinkertaisia.

Minä voin samaan aikaan sanoa:
Maahanmuuttajat ovat ihmisiä, eivät ongelma.
Ja:
Maahanmuuttopolitiikassa voi olla vakavia ongelmia.
Nämä eivät ole ristiriitaisia väitteitä.

Minulle kotoutuminen ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajan pitäisi muuttua suomalaiseksi tai saksalaiseksi. Hänen tulee oppia yhteiskunnan pelisäännöt, mutta vastaanottavan yhteiskunnan on puolestaan annettava hänelle aito mahdollisuus oppia ne. Kotoutuminen on kaksisuuntaista.
Maahanmuuttajan täytyy haluta oppia uuden yhteiskunnan toimintatavat.
Mutta myös vastaanottavan yhteiskunnan täytyy haluta ottaa hänet mukaan.

Olen nähnyt opetuksessa, ettei ihmisen näkeminen ole pieni asia. Se voi olla koko kotoutumisen alku. Mutta samalla on oltava mahdollista sanoa myös tämä:
Jos ihminen ei opi uuden yhteiskunnan kieltä eikä sen toimintatapoja, eikä järjestelmä pysty auttamaan häntä siinä, kotoutuminen epäonnistuu.

Silloin ei auta se, että epäonnistumisesta ei saa puhua.
Silloin pitää kysyä, miksi se epäonnistui.
Ja minusta juuri tämänkaltaista keskust: elua Saksa tarvitsee nyt.
Ei pelkästään kysymystä siitä, onko AfD hyvä vai paha.

Siksi minua kiinnostaa AfD:n kannatuksen kasvussa ennen kaikkea se, miten tämä kuulluksi tulemisen kokemus liittyy poliittiseen protestiin.

Naamakirjaan kirjoittaneen teksti jatkuu näin:  

” AfD:n vuoden 2025 liittopäivävaaliohjelmassa on todellakin paljon sellaisia asioita, jotka eivät ensi silmäyksellä kuulosta mitenkään äärioikeistolaisilta: perheiden tukeminen, byrokratian vähentäminen, verotuksen keventäminen, talouskasvun edellytysten parantaminen, järjestyksen ja turvallisuuden korostaminen sekä ajatus siitä, että valtion pitäisi keskittyä perustehtäviinsä. AfD itse kuvaa ohjelmaansa suunnanmuutokseksi, jossa painotetaan vaurautta, turvallisuutta ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta.

Myös perheen merkitys on ohjelmassa vahvasti esillä. AfD pitää perhettä yhteiskunnan perustana ja haluaa tukea lapsiperheitä muun muassa taloudellisesti. Ohjelmassa korostetaan myös monenlaisia perhemuotoja, kuten yksinhuoltajia, uusperheitä sekä sijais- ja adoptioperheitä.

Tässä kohtaa on helppo ymmärtää kirjoittajan vertaus entiseen CDU:hun.

Mutta sitten tulevat erot.

AfD:n suhtautuminen maahanmuuttoon ei ole vain vaatimus siitä, että laiton maahanmuutto pitäisi saada kuriin. Puolue haluaa erittäin voimakkaasti rajoittaa maahanmuuttoa, kiristää turvapaikkajärjestelmää ja palauttaa kansallista päätösvaltaa maahanmuuttopolitiikassa. Ohjelmassa vaaditaan muun muassa tiukkoja rajatarkastuksia, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden nopeaa poistamista ja sosiaalisten etuuksien rajoittamista henkilöiltä, joilla ei ole oikeutta jäädä Saksaan. Samalla AfD hyväksyy jonkin verran laillista maahanmuuttoa, erityisesti Saksan talouden tarpeisiin.

Tämä on tärkeä ero.

Ei ole sama asia sanoa:

”Saksan on pystyttävä valvomaan rajojaan ja poistamaan ihmiset, joilla ei ole oikeutta oleskella maassa.”

kuin sanoa:

”Maahanmuutto itsessään on Saksan ongelma.”

AfD:n ohjelmassa nämä näkemykset osittain yhdistyvät.

Lisäksi AfD suhtautuu hyvin kriittisesti Euroopan unioniin. Puolue haluaa palauttaa jäsenmaille huomattavasti enemmän päätösvaltaa ja on ohjelmissaan jopa pitänyt Saksan EU-erosta eli niin sanotusta Dexitistä mahdollisena tavoitteena, jos EU ei pystytä muuttamaan haluttuun suuntaan.

Tämäkin on paljon enemmän kuin perinteinen CDU:n euroskeptisyys.

Ja juuri tässä kohtaa minun mielestäni kannattaa olla tarkkana sanan ”konservatiivinen” kanssa.

Konservatiivinen politiikka voi tarkoittaa perheen, järjestyksen, kansallisen kulttuurin, taloudellisen vastuun ja yhteiskunnallisen jatkuvuuden arvostamista.

Mutta konservatiivisuus ei automaattisesti tarkoita samaa kuin AfD:n nykyinen poliittinen kokonaisuus.

Saksan liittovaltion poliittisen koulutuksen keskuksen bpb vuonna 2026 julkaisemassa AfD:n ohjelmaa koskevassa analyysissä puolueen ohjelmaa kuvataan EU-kriittisten, maahanmuuttovastaisten, kansallismielisten, konservatiivisten ja oikeistopopulististen elementtien yhdistelmäksi. Analyysissä kiinnitetään huomiota myös puolueen johtavien toimijoiden käyttämiin etnis-völkisch-sävyisiin käsityksiin kansasta ja ”remigraatioon” liittyvään keskusteluun.

Tässä on siis olennainen ero:

puolueohjelman lukeminen ei tarkoita, että kaikki puolueen edustajien puheet pitäisi hyväksyä – eikä myöskään sitä, että kaikki puolueen äänestäjät pitäisi samaistaa sen kaikkein jyrkimpiin edustajiin.

Saksassa tästä keskustellaan paljon juuri siksi, että AfD ei ole enää pieni protestipuolue. Sen kannatus on kasvanut valtavasti.

Ja siksi minusta on aivan liian helppoa sanoa:

”AfD:n äänestäjät ovat natseja.”

Mutta yhtä liian helppoa olisi sanoa:

”Koska AfD:n ohjelmassa on järkeviä asioita, puolue ei voi olla äärioikeistolainen.”

Molemmat päätelmät ovat liian yksinkertaisia.

Myös Saksan perustuslain suojelusta vastaavan Bundesamt für Verfassungsschutzin kanta on syytä tuntea. AfD:tä on käsitelty virastossa oikeistolaista ekstremismiä koskevana epäilytapauksena, ja Nordrhein-Westfalenin ylempi hallintotuomioistuin vahvisti vuonna 2024, että virastolla oli oikeus seurata puoluetta tällaisena epäilytapauksena. Vuoden 2024 Verfassungsschutzbericht toteaa samalla, että AfD:n sisällä on edelleen ollut erilaisia virtauksia eikä kaikkia puolueen jäseniä voida pitää ääriliikkeiden kannattajina.

Tämä viimeinen huomio on minusta erittäin tärkeä.

Puolueen kannattaja ei automaattisesti ole puolueen ideologian täydellinen edustaja.

Ihminen voi äänestää AfD:tä, koska hän pelkää työpaikkansa puolesta. Hän voi olla kyllästynyt byrokratiaan. Hän voi vastustaa nykyistä energiapolitiikkaa. Hän voi olla huolissaan rikollisuudesta. Hän voi olla pettynyt CDU:hun. Hän voi pitää tärkeänä perinteistä perhekäsitystä. Hän voi vastustaa EU vallan kasvua.

Ja hän voi samalla olla täysin eri mieltä jostakin AfD:n toisesta tavoitteesta.

Jos haluamme ymmärtää, miksi AfD kasvaa, meidän pitäisi ehkä ensimmäiseksi lakata kuvittelemasta, että kaikki nämä ihmiset ovat liittyneet samaan puolueeseen samasta syystä.”

 

Maahanmuuttajat eivät tunne tulevansa kuulluiksi. Kantaväestö ei tunne tulevansa kuulluksi. Ihmiset protestoivat maahanmuuttoa vastaan, mutta tosiasiassa he protestoivat vallitsevaa konsensusta vastaan.  Yhteiskunta jakautuu kahtia.

Siis:  mitä kotoutuminen oikeastaan tarkoittaa?

Sama kuin mitä yllä Suomesta kirjoitin, pätee Saksaan. Jos ihminen muuttaa Saksaan, hän tarvitsee muutakin kuin saksankielisen viranomaislomakkeen ja työpaikan. Hänen täytyy vähitellen oppia lukemaan ympäröivää yhteiskuntaa. Mutta myös yhteiskunnan täytyy oppia näkemään hänet ihmisenä eikä pelkästään tilastona, työvoimana tai ongelmana.

Ja tässä kohtaa syntyy helposti kaksi aivan erilaista epäonnistumista.
Jos maahanmuuttajalle ei opeteta yhteiskunnan toimintaa, jos kielen oppiminen jää puolitiehen eikä hän pääse kunnolla mukaan yhteiskuntaan, syntyy ongelmia.
Mutta jos vastaanottava yhteiskunta alkaa suhtautua kaikkiin maahanmuuttajiin ensisijaisesti ongelmana, syntyy aivan yhtä varmasti ongelmia.

Siksi minua kiinnostaa AfD:n kannatuksen kasvussa ennen kaikkea yksi kysymys:
Miksi niin moni ihminen kokee, ettei häntä enää kuunnella?

Siihen kysymykseen ei vastata kutsumalla häntä natsiksi.
Mutta siihen ei vastata myöskään sillä, että hyväksytään automaattisesti kaikki hänen poliittiset johtopäätöksensä.
Ihmisen kokemuksen voi ottaa vakavasti ilman että antaa hänelle automaattisesti oikeutta kaikkiin hänen päätelmiinsä.
Minusta juuri tätä keskustelua Saksassa nyt tarvitaan.

Erityisen kiinnostava on se ristiriita, että samaan aikaan voi olla totta:

• AfD:n kannatukseen liittyy todellista tyytymättömyyttä ja kokemusta siitä, ettei tulla kuulluksi.
• AfD:n ohjelmassa on asioita, jotka ovat varsin lähellä perinteistä konservatiivista politiikkaa.
• AfD:ssä on myös selvästi radikaaleja ja äärioikeistolaisia elementtejä, joita ei pidä sivuuttaa.
• Ja silti kaikkia AfD:n äänestäjiä ei voi niputtaa yhdeksi ideologiseksi joukoksi. 

Sitten: voiko puolueen eristämisestä tulla itseään vahvistava mekanismi?
Eli jos miljoonat ihmiset äänestävät puoluetta, mutta muut puolueet ilmoittavat etukäteen, ettei sen kanssa koskaan tehdä yhteistyötä, mitä tapahtuu näille äänestäjille? Alkaako heille syntyä tunne, että "meitä vastaan on rakennettu muuri"?

Se ei tee AfD:stä automaattisesti oikeassa olevaa. Mutta se voi auttaa selittämään, miksi Brandmauer ei välttämättä ole pysäyttänyt AfD:tä vaan osaltaan jopa vahvistanut protestivaikutusta.

Saksa ja Suomi – sama ilmiö, erilainen historia

• Saksassa AfD:n nousu liittyy vahvasti myös Itä-Saksan historiaan, yhdistymisen kokemuksiin ja nykyiseen taloudelliseen epävarmuuteen.
• Suomessa perussuomalaisten nousulla on oma historiansa, eikä sitä voi suoraan rinnastaa AfD:hen.
• Molemmissa maissa kuitenkin näkyy luottamuksen rapautuminen perinteisiin puolueisiin.
• Molemmissa on ihmisiä, jotka kokevat, että heidän huolensa esimerkiksi maahanmuutosta, turvallisuudesta, taloudesta tai alueellisesta eriarvoisuudesta sivuutetaan.
• Ja molemmissa on houkuttelevaa vastata tähän sanomalla: ”Nuo ihmiset ovat vain äärioikeistolaisia.”
• Mutta silloin jää kysymättä se kiinnostavin kysymys: miksi heistä tuli niin suuri joukko?

Samalla voi sanoa, että juuri tästä syystä epäonnistunutta kotoutumista ei pidä kieltää tai kaunistella.

AfD, perussuomalaiset ja muut eurooppalaiset protestipuolueet eivät siis ole jutun varsinainen päähenkilö. Päähenkilö on menetetty luottamus.

Ihmistä voi ymmärtää ilman, että hänen kanssaan on samaa mieltä. Ehkä demokratian pitäisi pystyä paljon useammin juuri tähän.