sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Näin meitä narutetaan

Sain sähköpostissa allaolevan viestin Espanjasta. Ei, se ei ollut spämmiä, vaan se tuli henkilöltä, jonka tunnen. Googlettamalla saa käännöksen. (Google tosin on epäluotettavin käännöskone jonka tiedän.)

En ole kirjoituksissani juuri politiikkaan puuttunut, tämänkin kopioin tähän vain siksi, että näette miten erilaiselta maailma eri puolilla näyttää ja miten se, mitä me pidämme itsesään selvänä (tässä tapauksessa polttoaineen hinta) ei muualla olekaan samalla tavalla kuin mihin olemme tottuneet.

Tämän hintajakauman olen tiennyt, kun olen eri maissa käynyt ja oppilaita on kaikista maailman maista. Euroopan maista Luxemburgissa polttoaine on huomattavasti
halvempaa kuin muissa maissa. Siellä käyvät naapurimaista tankilla. Minäkin, kun itse usein aikanaan Luxemburgissa ja sen rajoilla asioin.

No tässähän ei muuta voi tehdä kuin voivotella, vai? Suomalaiset ovat tottuneet olemaan rähmällään milloin minnekin päin. Mistäs meidän valtakunnan kuninkaat muuten itselleen lahjukset, Kreikalle lahjat ja virkakoneistoille palkat ottaisivat?

Maalla asuvana totean, että meidän valtiaat siirtävät palvelut niin kauas kansalaisistaan, että varmasti jokaisen on pakko omistaa auto, ja jokaisessa autossahan on - Suomessa ainoana maana maailmassa - luksusvero. Saksassa tehdään juuri päinvastoin: jokaisella paikkakunnalla on Bürgerbüro, asiointitoimisto, ja suurissa monta, joista saa samasta paikasta kaikki palvelut... Ja autoista vielä: Ostin Saksasta itselle auton (matkailuversio) vuosimallia 1985, ja maksoin siitä tuhat euroa. Autossa on pieni kone ja vielä paljon laittamista, puuttuu sitä sun tätä, se ja tuo ei toimi ja ruostettakin on, mutta me olemme tyytyväisiä kuitenkin. Mutta kuinka ollakaan: tulli yllätti meidät laittamalla sille melkein viisisataa tuontiveroa...!!!

Minun mielipiteeni on, että pääkaupunkiseudun terveyskeskukset on siirrettävä Lahteen, ja lähimmat sairaalat Kouvolaan ja Poriin, tasapuolisuuden vuoksi muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvia kohtaan... Ja pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulunkin voisi siirtää vaikkapa Tampereen tai Jyväskylän seudulle johonkin maalaiskylään. Kas kun ei ydinvoimalaa rakenneta Helsingin keskustaan. Miksiköhän??

.............................


Los precios de los combustibles en el planeta ...
Y ahora vienen los listillos de Bruselas a decir a los gobiernos del
Mercado Comun Europeo, que suban los impuestos en arburantes!!!
Resulta que si:
Los franceses…. Patatin!
Los ingleses….. patatan!
Los alemanes…. pepinin!!!

Fíjate en los precios de la gasolina en el planeta
.................Como nos engañan….

Portugal diesel € 1,405
España diesel € 1,318
Bélgica diesel € 1,222!
Francia diesel € 1,294!

Mientras tanto en el MUNDO, ESTOS SON LOS PRECIOS........
Azerbaiãn - Diesel 0,31 euros
Egipto - Diesel 0,14 Euros
Etiópia - Super 0,24 EUR
Gana- Normal 0,09 EUR
Bahamas - Diesel 0,25 EUR
Bolívia - Super 0,25 EUR
Brasil - Diesel 0,54 EUR
Ecuador- Normal 0,24 EUR
China - Normal 0,45 EUR
Gronelândia - Super 0,50 Euros
Guiana - Normal 0,67 EUR
Hong Kong - Diesel 0,84 Euros
Índia - Diesel 0,62 EUR
Indonésia -Diesel 0,32 EUR
Irak - Super 0,60 EUR
Kazaquistan Diesel 0,44 EUR
Qatar - Super 0,15 Euros
Kuwait - Super 0,18 Euros
Cuba - Normal 0,62 EUR
Líbia - Diesel 0,08 Euros!!!!!!!
Malásia - Super 0,55 Euros
México - Diesel 0,41 EUR
Moldávia - Normal 0,25 EUR
Omãn - Super mais 0,20 euros
Perú - Diesel 0,22 EUR
Filipinas - Diesel 0,69 EUR
Russia - Super 0,64 Euros
Arábia Saudita - Diesel EUR 0,07 !!!!!!
África del Sur - Diesel 0,66 EUR
Suazilândia - Super 0,10 ! Euros!!!!!
Síria - Diesel 0,10 Euros!!!!!
Trinidad y Tobago - Super 0,33 EUR
Tailândia - Super 0,65 EUR
Tunísia - Diesel0,49 EUR
EEUU - Diesel 0,61 Euros
Venezuela - Diesel 0,07 EUR!!!!!
EUA - Normal 0,18 Euros
Vietnam - Diesel 0,55 EUR
Ucrânia - Diesel 0,51 EUR

¡¡¡ Increíble verdad?
Los paises de la Union Europea y sus Ministros de Hacienda, realmente nos
tratan como idiotas ...
Manda este e-mail, para que los ciudadanos sepan como somos engañados por
los politicos (que viven con el dinero de los contribuyentes!)!!!
¡¡¡¡¡¡¡¡ YA ESTA BIEN CON ESTOS SINVERGUENZAS..... .!!!!!!!!!!!!
--
Saludos cordiales

2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä Belgiassakin diesel kallista. Lähes 1,50 EUR! Kalleinta ikinä, sanottiin sanomalehdessä.
    Tuota autojen tuontiveroa, tai sen laskentasysteemiä, en tajua ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä lista, toisinaan suora vertailu avaa silmiä. EUA on USA, eikö vain? Dieselin hinta 0,18 euroa... Ja halvemmalla pitäisi saada...

    VastaaPoista