perjantai 21. joulukuuta 2012

Jouluruokaa. Glühwein ja Stollen

Joulu on myös herkkujen aikaa. Saksassa ei ole olemassa mitään vakiintunutta jouluruokaa. Jouluna syödään kuitenkin erityisen hyvin ja juhlallisesti.

Kaikissa ruokalehdissä julkaistaan mitä hienoimpia jouluaterioita.

Tai sitten syödään nakkeja ja perunasalaattia. Joka on hyvää siellä! Perunasalattia ei etelässä tehdä majoneesiin ja nakit ovat aina kokolihaa.

Essen &Trinken -lehti esimerkiksi ehdottaa hanhenkoipea, hanhipaistia, kukkoa, ankkaa, riistaa, saksanhirveä, kuhaa, punakampelaa, pietarinkalaa (John Dory) ja simpukoita, couscousta, punajuurta, pinaattia… Ja koska ei ole olemassa varsinaista jokajouluista ruokaa, en laita tähän reseptejäkään.

Pikkuleivät ovatkin sitten vallan toinen asia ja niitä pitää olla ainakin ne 40 sorttia, mutta ne syödään kaikki loppuun jo adventtiaikana.

Mutta kakku on ja juoma: perinteinen joulukakku/joulupulla on Stollen ja joulujuoma Glühwein. Glühweinia juodaan talvella muutenkin. Enemmän hämmästynyt olen siitä, että vaikka täällä Suomessa glögi on kuulemma talvijuoma, niin sitä on kuppiloissa ja ravintoloissa vaikea saada.


Pullaa ei ole joka kahvilla kuten Suomessa, ja tavallisia pikkupullia eli "hiivanpalasia" pidetään köyhän emännän tarjoamisina, juhlapullat ja -kranssit ovat sitten erikseen. Vaan kakkuja on niin paljon monenlaisia ja niin ihania, että eihän sitä muuta tarvitakaan. Kakkuja tarjotaan paitsi kahvilla, myös aamiaisena juhlapäivinä, ja vieraille saatetaan tarjota sekä aamupäivällä että illalla valkoviiniä ja kakkua. Ei mitään puuroja, ei aamupuuroa eikä joulupuuroa. Puuroa vain pikkulapsille. 




Kuva Hampurin joulutorilta.

Glühwein, saksalainen glögi

Maku 6/2009
Laatinut: Elisa Johansson

Valmistusaika: Aktiivinen 10 min Passiivinen 1 t


Kuva Trierin joulutorilta.


 

6 annosta

10 dl punaviiniä
1 kpl sitruunaa
2 kpl kanelitankoa
1 tl neilikkaa (kokonaisia)
3 rkl sokeria
1/4 tl kardemummaa
 

Kuumenna viini. Viipaloi hyvin pesty sitruuna.Lisää kuumennettuun viiniin sitruunaviipaleet ja kaikki mausteet. Kuumenna muutama minuutti, varo kiehauttamista. Ota liedeltä ja anna vetäytyä kannen alla noin tunti.Siivilöi mausteet pois. Kuumenna glühwein uudelleen ja tarjoile.Voit lisätä glühweiniin tujauksen rommia. Tällöin juomaa kutsutaan Glühwein mit Schuss,”hehkuviini laukauksella”, eli terästetyksi hehkuviiniksi.

Kaikki Maku.fi:n reseptit ovat ammattilaisten ruokatoimittajien testaamia.



Stollen, saksalainen joulupulla

Wikipedia kertoo: Stollen on saksalaiseen keittiöön kuuluva, yleensä joulun aikaan syötävä perinteinen hedelmäkakku, joka sisältää kuivattuja hedelmiä sekä usein marsipaania. Se on kuorrutettu sokerilla tai tomusokerilla. Kakkutaikinaan on lisätty hienonnettuja sokeroituja tai kuivattuja hedelmiä sekä pähkinöitä ja mausteita.

Saksaksi kakkua kutsutaan nimillä Weihnachtsstollen tai Christstollen.





 

Valmistusaika: yli 60 min

Juuritaikina:


2 dl maitoa
1/2 dl coctailkirsikoiden lientä
25 g hiivaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
ripaus muskottipähkinää
5 dl vehnäjauhoja  


Taikina:

200 g pehmeää voita
1 dl sokeria
150 g mantelimassaa
5 dl erilaisia kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä
5 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: sulatettua voita

Pinnalle: tomusokeria

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon kirsikoiden liemi, mausteet ja jauhot. Anna seoksen kohota leivinliinalla peitettynä vedottomassa paikassa.

Sekoita huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja murennettu mantelimassa. Alusta rasvaseos kohonneeseen juuritaikinaan. Lisää silputut hedelmät ja pähkinät. Lisää jauhot ja alusta taikina. Kohota taikina uudelleen.
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat paksuhkoksi soikeaksi levyksi. Käännä taikinalevy kaksinkerroin. Kohota pullat ja paista 200-asteisessa uunissa kypsiksi, noin 20 minuuttia. 


Sivele stollenit kuumina voisulalla ja seulo päälle reilu kerros tomusokeria.

 
Lähde: http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/stollen-saksalainen-joulupulla




2 kommenttia:

  1. En ole missään saanut niin hyvää perunasalaattia kuin Saksassa! Resepti?

    VastaaPoista
  2. Ei majoneesia vaan lihalientä...
    http://pipa01.blogspot.fi/2011/06/perunaruokia.html :-)

    VastaaPoista