maanantai 31. joulukuuta 2018

Montako mamua tunnet?


Maahanmuuttaja, pakolainen, turvapaikanhakija, ulkomaalainen ja ulkomaalaistaustainen ovat eri käsitteitä. Sama henkilö voi olla  useaa tai vain yhtä. Minä olin maahanmuuttaja, kun muutin Saksaan. Olen muuten mukana sekä maasta muuttaneiden että maahanmuuttotilastoissa. 

Maahanmuuttaja on henkilö, joka muuttaa asumaan toiseen maahan. Eniten maahanmuuttajia Suomessa on Virosta, Venäjältä ja Ruotsista.

Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty kansainvälistä suojelua kotimaansa ulkopuolella. Hän on paennut kotimaastaan ihmisoikeusrikkomuksia, sotaa ja levottomuuksia. Hän on joutunut jättämään kotimaansa, koska hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi. Pakolaista vainotaan hänen alkuperänsä, kansallisuutensa, uskontonsa, yhteiskunnallisen ryhmänsä tai poliittisen mielipiteensä perusteella.

 
Oulun viimeaikaiset surulliset, pöyristyttävät tapahtumat puhuttavat, varmaan eniten oululaisia. Miksi Oulun kadut ovat täynnä ulkomaalaisennäköisiä miehiä? Miksei naisia? Alistetaanko naiset Syyriassa? 

Koulutan maahanmuuttajia, joten tiedän, mistä puhun, otantaa on paljon. Maahanmuuttajien kertoman mukaan naisia ei alisteta Syyriassa, joskin Syyria on hyvin pirstaloitunut maa, eli se mikä pätee yhtäällä, ei välttämättä päde toisaalla. Syyriassa on lisäksi paitsi islaminuskoisia, myös ortodokseja. 

Missä naisia ei alistettaisi? Eivät naiset edes Suomessa ole miesten kanssa samalla tasolla. Maahanmuuttajanaisilla on usein hyvin vaikeaa. He eivät pallottele kaupungilla, sellainen ei kuulu kulttuuriin. Sellainen ei kylläkään kuulu kulttuuriin myöskään Keski-Euroopassa, eivät sielläkään naiset pallottele kaupungilla, eikä tulisi kuuloonkaan, että alaikäinen tyttö lähtisi yksin minihameessa illalla kaupungille, se olisi selkä kutsu. Suomalaisten nuorten naisten tapaa yrittää ”iskeä” ulkomaalaisen näköinen mies on myös arabimaista tulleiden miesten ihmetyksen aihe – näin he ovat minulle kertoneet ja kysyneet, mitä tehdä ja miten päästä tytöistä eroon. 

Varsin monet naiset, etenkin Aasian maista ja entisen Neuvostoliiton maista ovat kertoneet, miten suomalaiset miehet ovat heitä huoritelleet. Ei siinä juuri yksin ulos lähdetä. Monet suomalaiset kokevat oikeudekseen lähteä Thaimaahan ”kokemuksia” hakemaan, mutta kotimaahan palattuaan tuomitsevat kyseisistä maista tulleet naiset. Monet ovat ne ulkomaalaiset naiset, jotka minulle ovat suomalaisista miehistä kauhukertomuksia kertoneet. 

Myös maahanmuuttajamiehillä on usein vaikeaa. Takanapäin saattaa olla vaikea ja vaarallinen ja kalliskin pakomatka, usein kidutusta ja nälkää ja nyt toivotaan vain parempaa tulevaisuutta. Aivan poikkeuksetta kaikki haluavat töihin, ja usein joudun toppuuttelemaan heitä, jos kielitaito ei vielä riitä. Perheen elättäminen kuuluu miehen velvollisuuksiin, tyhjänpäiväinen matelu ei ole kunniakasta. Selitäpä sitten perheellesi, miksei sinulla ole työtä! 

Tiedämme kaikki myös, miten kielitaito kehittyy: harjoittelemalla, kieltä puhumalla. Harjoittelu on mahdollista vain, jos on toinen ihminen, jonka kanssa kommunikoida. Miten päästä osaksi yhteiskuntaa, jos ei vielä ole työtä eikä kukaan halua puhua ulkomaalaisen näköisen kanssa? Sitenkö integroituminen tapahtuu, että maahanmuuttaja istuu yksin kotonaan tai puhuu perheensä kanssa omaa kieltään? 

Varsinkin perussuomalaiset tuntuvat puhuvan vastoin parempaa tietoa, usein eivät tunne ensimmäistäkään ulkomaalaista. On helppoa leimata kaikki samanlaisiksi. Saksassa ja Ranskassa usein kuulemani kysymys oli, miksi kaikki suomalaiset ovat juoppoja… 

Minun kysymykseni: miksi päivittelet ulkomaalaisia? Mitä SINÄ olet tehnyt, joka auttaisi heitä yhteiskunnan normaalijäseniksi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti