maanantai 6. joulukuuta 2010

Nikolauksenpäivä

Saksassa oli melko hankalaa viettää Suomen itsenäisyyspäivää joulukuun kuudentena. Toki opetin kaikille kielikoulujen oppilailleni, myös pienille, sen verran historiaa, että tiesivät mitä Suomessa juhlitaan ja miksi, kaikki oppivat Maamme-laulun ja tiesivät kuka on kulloinkin Suomen presidentti. Isompien kanssa käytiin läpi Suomen sodat ja niiden seuraukset ja katsottiin tai luettiin Tuntemattomat sotilaat.

Itsenäisyyspäivää varjostaa pahasti Keski-Euroopassa joulukuun kuudentena vietettävä pyhän Nikolauksen päivä. Nikolauksestahan meidänkin nykyinen joulupukkimme alkunsa sai, vaan pyhä Nikolaushan oli… turkkilainen…!



Nikolaus oli Myran piispa, eli 200-300-luvulla ja on erityisesti lasten suojelija. Myra on nykyisen Turkin alueella, se sijaitsee n. 100 km Anatolista kaakkoon. Legenda kertoo, että hän, syyttömänä kuolemaan tuomittu, pelasti lapsia kuolemalta, sai viljasadot moninkertaistumaan ja auttoi hätään joutuneita merimiehiä.

Lapsille pyhä Nikolaus on tuonut lahjoja 1500-luvulta alkaen. Joulukuun kuudennen aattona pyhä Nikolaus tuo makeisia kilteille lapsille, jotka ovat laittaneet saappaan tai sukan oven eteen tai ikkunalaudalle. Perheissä laitetaan lautaset illalla pöydille ja aamulla niiltä löytyy makeisia, ja aamulla lastentarhassa ja koulussa ja meillä työpaikallakin annoimme toisillemme suklaata ja makeisia, myös mandariineja ja pähkinöitä.



Nikolaus tulee usein yhdessä apulaisensa Ruprechtin kanssa. Ruprecht rankaisee ruoskallaan tuhmia lapsia.



Valkopartainen ja punatakkinen joulupukki on hollantilaisen ”Sinterklaasin” eli pyhän Niilon perua. Coca-Cola mainosti pyhää Nikolausta tällaisella kuvallaan jo edellisen vuosisadan vaihteessa; pukkihan esiintyi firman väreissä.



Pyhä Nikolaus on nykyisin lasten, vanhusten, palokunnan, pyhiinvaeltajien ja matkustajien, vangittujen, liikemiesten, leipurien ja ravintoloitsijoiden, laivurien, merimiesten, kalastajien, maanviljelijöiden suojeluspyhimys, samoin kuin auttaa avioliittoa solmivia ja niitä, jotka pyrkivät löytämään kadonneet tavarat, auttaa veden vaaroja ja varkaita vastaan sekä auttaa merihädässä.

Vanhan kansan sääntö sanoo: ”Jos Nikolauksen päivänä sataa, talvesta tulee ankara.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti