tiistai 17. marraskuuta 2015

Koordinaattorina Saksan ja Suomen välillä

Oli syksy 2006, kun Puuseppa-projekti alkoi. Oli kevät 2008, kun se päättyi. Toimin koordinaattorina Suomen ja Saksan välillä, asuen kohdemaassa Saksassa, Steinburgin piirin alueella Horstin kylässä. Se ei sijaitse kaukana Hampurista. Kesällä 2008 muutin Suomeen.

Kun menin ilmoittautumaan asukkaaksi Horstin kunnantalolle, minua vastassa oli esiteteline ja siinä Leader-esite. Tuumasin virkailijalle: "Tämähän alkaa hyvin, kun omalla kuvalla vastaanotetaan."


Käytännössä asiat sitten kuitenkin olivat aika mutkikkaita. Osapuolet eivät usein oikein osanneet sopia asioista mitenkään, eivätkä suomalaiset yhtä yritystä lukuunottamatta oikein ymmärtäneet, miten Saksassa tulisi toimia. Suomalaiset tuotteet eivät ikävä kyllä ole niin erinomaisia, että ne myisivät itse itsensä... ja saksalaiset ovat lähtökohtaisesti vaativia, suomalaisten kannalta "vaikeita" asiakkaita.





Kauppoja kyllä tehtiin ja kaiketi yhä tehdään. Mutta voi, mitä kaikkea ehti tapahtua! Saksalaisten mielipiteeksi jäi ykskantaan, että suomalaisiin ei oikein voi luottaa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti