maanantai 5. marraskuuta 2012

Talviurheilua Saksassa, pitkiä komeita kuusia, 5000 lamppua ja Frankfurtin keskiaikaista keskustaa



Frankfurtin tämänvuotinen joulukuusi tulee Inzellistä, Baijerista. 5. marraskuuta se kaadetaan ja tuodaan Frankfurtiin. Sillä on pituutta 29 metriä, se on noin 140 vuotta vanha ja painaa noin 80 tonnia. Näin kertoo "Berchtesgadenin sanomat".


Mitäpä Saksan talviurheilukeskuksissa ei olisi? 

Yllä Inzell.
Inzell sijaitsee 693 metrin korkeudella, aivan Tsekin rajalla.
Inzellissä, esimerkiksi, voi harrastaa pikaluistelua, moottorikelkkailua, talvitriatlonia, ampumahiihtoa ja ajaa koiravaljakolla…
Lähes joka viikonloppu on luistelun maailmancupin, Saksan mestaruuden tai maailmanmestaruuden kilpailuja. Moottorikelkkailun maailmanmestaruuskisat vetävät vuosittain parikymmentä tuhatta katsojaa. Ja kaikki ladut ovat erinomaisessa kunnossa.




Inzellissä sijaitseva maailman nykyaikaisin pikaluisteluhalli Max Aicher Arena sai viime vuonna Barcelonassa pidetyssä maailman arvostetuimpiin kuuluvassa arkkitehtuurikilpailussa ensimmäisen palkinnon. 


Joulumarkkinat Frankfurtissa avataan 26. marraskuuta. Kuusi pystytetään Frankfurtin vanhan kaupungin keskustaan, kaupungintalon edessä olevalle aukiolle.   

Frankfurtin kaupunki osti 11.3.1405 kaksi vanhaa keskustan taloa ”Zum Römer” ja ”Zum Goldenen Schwan” ja maksoi niistä 800 guldenia. Siitä asti Römer, suomeksi ”roomalainen” on ollut Frankfurtin kaupungintalo
Se ei ole mikä hyvänsä rakennus, vaan se on ollut tärkeä koko kansakunnan historiassa. Siellä pidettiin Saksan kuninkaiden ja keisarien vaalikokoukset. Vuoden 1848 kansalliskokouksenkin oli tarkoitus kokoontua siellä keisarinsalissa, mutta tila ei riittänyt ja niin kokoonnuttiin Pauluskirkossa.
Frankfurtin vanhaa kaupunkia ja kaupungintaloa voi kolmiulotteisesti käydä katsomassa netissä osoitteessa http://www.domroemer.de/site/startseite/, edelleen siellä klikkaamalla ympyröitä eli eri kortteleita osoitteessa http://www.domroemer.de/site/dom-roemer-areal/?panoramatour=true

Ja kirjoittanut Frankfurtista olenkin jo. http://pipa01.blogspot.fi/2011/06/frankfurt-am-main.html
Minulle varsin tuttu kaupunki, ja poikani asuu siellä…

Ai että Frankfurtissa ei sada lunta? Kyllä sataa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti