Pelikorteista, skat-pelistä

”Hyi, syntiset pelikortit!” Syntiset pelikortit. Miksi? Nehän ovat vain paperinpalasia.

Pelikortteja on syntynyt toisistaan riippumatta monissa kulttuureissa. Kehto lienee Itä-Aasia. Ensimmäiset pelikortit ovat kotoisin Koreasta ja Kiinasta 1100-luvulta. Italiassa niitä tiedetään olleen 1500-luvulla. Intiassa pelattiin pyöreillä korteilla ja Kiinassa pitkähköillä, kapeilla liuskoilla.

Ei tiedetä, miten korttipeli Eurooppaan saapui. Oletetaan, että arabit, egyptiläiset tai joku matkustava kansa toi ne tullessaan; mahdollista on myös että eurooppalaiset ihan itse matkimalla itämaita ja ihan vain ajanvietteeksi ryhtyivät pelaamaan korttia.

Euroopassa ensimmäinen kirjallinen merkintä pelikorteista löytyy ”Paholaisen rukouskirjasta”. kuten korttipakkaa oli nimitetty, vuodelta 1367 Bernin kaupungista Sveitsistä. Oli aiempiakin mainintoja, mutta on vaikeaa todistaa, ovatko ne todenperäisiä.

Kortit levisivät nopeasti, kun niitä ryhdyttiin painamaan puupainotekniikalla, ja näin voitiin tehdä samanlaisia kortteja heti isoja määriä.

Monenlaisia väriyhdistelmiä syntyi, mutta sen kisan voittivat ranskalainen neljän maan järjestelmä hertta, ruutu, pata ja risti, saksalainen hertta, lehvä, tammi ja kulkuset sekä espanjalais-italialainen kolikko, tikku, miekat ja malja. Saksassa yksinkertaistettiin painomenetelmiä, josta syystä niistä tuli Saksalle vientituote. Puupaino kehittyi muutenkin Saksassa aiemmin kuin muualla Euroopassa. Kuitenkin Lyonista tuli painokeskus ja siksi ranskalainen systeemi – sydän (hertta), miekka (pata), apilanlehti (risti) ja neliö (ruutu) vakiintui käyttöön.

Korttipeliä ryhdyttiin verottamaan ja siitä syntyi korttien taloudellinen nousu. Etenkin luterilainen kirkko piti niitä synnin perikuvana. Lopulta onnenpelit kiellettiin kokonaan ja ne siirtyivät kasinoihin ja pelihallein, joissa oli pelivalvonta. Näin kävi pokerille ja black jackille. Saksassa tuli 1900 voimaan laki, joka määräsi, että pelivelat ovat kunniavelkoja, niistä ei voi nostaa haastetta. 

 

 

Saksalaiset pelaavat skat-peliä. Ukot tapaavat ainakin kerran viikossa kantapöydässään ja pelaavat – niin tai eivät, mutta pelaaminen joka tapauksessa on hyvin tavallista. Skat on kehitetty Saksassa 1800-luvun alkupuolella. Enpä taida tietää ketään, joka ei skatia pelaisi tai ainakin sääntöjä tuntisi. Sitä pelataan 32 kortin pakalla, josta on poistettu kaikki kortit arvoiltaan 2–6. Otollisen kirjainjakaumansa ansiosta skat on yleisin sanaristikoissa esiintyvä korttipeli. Skatia voi pelata 2–3 pelaajaa. Jos skatia pelaa kaksi pelaajaa, sitä kutsutaan nimellä Offiziers Skat eli Upseerin skat.

Skatin pelaajilla on oma järjestönsä. Peliä pelataan liigatasolla, mestaruudesta pelattiin toissaviikolla Magdeburgissa. Siihen osallistui 800 pelaajaa. Saksan kaupunkimestaruudesta pelataan tänä vuonna marraskuussa Steinbachissa. 

En osaa oikein sanoa mistä tämä johtuu, mutta sellaista kiihkoa pelikortteja vastaan kuten Suomessa en ole Saksassa havainnut. Korttipelit kuuluvat elämään samalla tavalla kuin mikä muukin ajanvietto, vaikkapa television katselu. Kasinoissa taas pelataan rahasta. Kasinokävijöitä ei kuitenkaan ole määriä.  

En myöskään ole vielä missään nähnyt Saksassa niitä rahapelikoneita, joita on Suomessa jokaisen marketin sisäänkäyntiaulassa. Sellainen rahapeli taas ei ole syntiä? Voihan toki olla, että en ole kiinnittänyt koko asiaan huomiota, sillä minä en pelaa mitään pelejä.