sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Isoäiti - äiti -lapsi - lapsenlapsi

Tuomasmessussa Kalajoen kirkossa eilen oli esillä myös alttari, jonka teema oli äitienpäivä.



Kauniisti oli esille pantu sukupolvien kierto. Ohuilla langoilla yhteen liitetyt helmet tekstinään ”isoiäidin äiti, isoäiti, äiti, lapsi, lapsenlapsi, lapsenlapsenlapsi…” Isoäidin keinutuoli, vanhanaikaisesti kukkia ruukuissa, teksteinä vanhojen tuttujen virsien ja laulujen sanat, otteita kirjoista, joissa kehotetaan rakastamaan, ja myös vanhan katekismuksen aukeama, jossa esillä neljännen käskyn selitys. Siinähän kehotetaan kunnioittamaan vanhempiaan.

Hyvä näin. Omalle äidilleni olen aivan kaikesta äärettömän kiitollinen.

Olen kuitenkin myös tallentanut mieleeni lastenkirjailija Astrid Lindgrenin palkintojakotilaisuudessa sanoman, jotakuinkin näin kuuluneen lauseen: ”Aivan varmasti lasten on kunnioitettava vanhempiaan. Mutta yhtä varmasti vanhempien on kunnioitettava lapsiaan!”

Eikö tähän sisällykin kaikki: Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi.

Khalil Gibranin kuuluisa runo on yhä ajankohtainen:

Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.

Sinä olet jousi
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.


- Kiitän alttarin asettelijaa ja spontaanisti löytynyttä kuvaajaa!

1 kommentti:

  1. Kaunis ja samalla tärkeä viesti! Pani minun hieman haikean mieleen että äitini on ollut kauan poissa mailmasta ja ei ole tavannut lapsenlapsenlapsia jotka antavat meille iloa parastaikaa.

    VastaaPoista