torstai 9. elokuuta 2012

Islamilaista kulttuuria meillä, osa 5: vesihana



Ei, hana ei ole peräisin itämailta. Mutta sen tekniikassa on paljon islamilaista kulttuuriperinnettä, ja myös meidän peseytymisrituaalimme on kopioitu islamilaisesta eikä pahanhajuisesta kristillisestä keskiajan maailmasta. Hamameita, kylpylöitä oli satamäärin jokaisessa vähänkin isommassa itämaiden kaupungissa. Jo yli 1000 vuotta sitten siellä oli saatavilla oliiviöljystä ja potaskasta (al-kalia) tehtyä saippuaa. Puhtaus oli Jumalan käsky. Ja lahjakas insinööri Al-Dschasari keksi 1200-luvulla hienon laitteen, eräänlaisen ”käsienpesukoneen”, joka koostui mekaanisesta linnusta, joka ruiskutti puhdasta vettä astiaan.

Tämän keksijän muut keksinnöt olivat tosin merkittävämpiä. Niitä olivat sellaiset laitteet, joilla vettä voitiin nostaa ylöspäin suuria määriä, lapiorattaiden ja pumppujen avulla. Tähän hän käytti sitä tekniikkaa, joka mullisti Euroopan vasta keskiajan lopulla: jakoakseli, joka muuttaa kierreliikkeen jatkuvaksi liikkeeksi. Sillä tavalla voitiin liikuttaa isoja vesimääriä peltojen kasteluun ja kaupunkien tarpeisiin. Jo roomalaiset ja persialaiset olivat tässä mestareita. Muslimit käyttivät antiikin menetelmiä ja kehittivät niitä edelleen. Mauriaikaisessa Espanjassa kasvoi siksi pian aasialaisia hedelmä- ja vihanneslajeja, jotka meidän mielestämme ovat nykyisin Välimeren satoa, siis esimerkiksi persikoita tai munakoisoja.

2 kommenttia:

  1. Mikä lähde? Keksijän nimi? Sellaista huhua kuullut, että muslimaat ovat lainanneet suuren osan keksinnöistään valloitetuilta naapurikansoilta ja markkinoineet ominaan...

    VastaaPoista
  2. Al-Jazari.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Al-Jazari

    VastaaPoista