torstai 7. marraskuuta 2013

Entisessä elämässäni. Pariisissa. Muistoja monenlaisia.


Asuin nuorena puoli vuotta Pariisissa ja olen käynyt siellä sen jälkeen muutamia kertoja. Olin nuorena liian kokematon ja siksi sinisilmäinen enkä pärjännyt arabien kanssa, joten tulin takaisin Suomeen aiemmin kuin mitä olin ajatellut. Selväähän on, että tummalle tulisilmäiselle arabille blondi maalaistyttö olisi namupala. En osannut silloin pelätä enkä ole senkään jälkeen osannut, eikä minulle mitään pahaa tapahtunut, mutta hölmö mikä hölmö! 




Ranskassa on hyvä jos osaa ranskaa, sillä kohtelu on aivan toista luokkaa kuin jos puhut vain englantia. Suomi on eksoottinen maa ja kaikkien mielenkiinnon kohde. Kyllästymiseen asti olen Suomea vuosien varrella esitellyt.

Pariisista palattua Suomessa töihin kansainväliseen yritykseen Keravalle, siellä esimieheni oli itävaltalainen, ja kielinä käytimme englantia ja saksaa, joten ei se kansainvälisyys heti Suomessakaan siihen loppunut. Sitten opiskelin kieliä ja hush, lähdin maailmalle, töihin kansainväliseen hankkeeseen. Eikä taida montaa kansallisuutta olla, jonka edustajaa en olisi elämäni varrella tavannut ja hänen kanssaan jutellut. Täällä Suomessa ei sellaisesta pidetä. Paras kun pitää suunsa kiinni. 



Mutta Pariisi on upea kaupunki. Vapaa-ajalla kävin katsomassa kaikkea minne vain pääsi. Louvressa on kerran viikossa maksuton päivä – ja totta kai minä silloin olin Louvressa. Siellä voikin viettää viikkoja kyllästymättä lainkaan. Näin minulle on käynyt muutamassa muussakin museossa monessa muussakin maassa. Monta museota olen Pariisissa nähnyt. Suosittelen modernin taiteen museota myös… 

Hienoinen pettymys oli Mona Lisa. Se on totta, että menetpä minne päin vain, aina Mona Lisa katsoo sinua. Mutta se on vain pienen pieni taulu ja korkealla seinällä ja sellaisten aitojen ja esteiden takana, että eipä sitä juuri ihailla voi. On sillä tosin katsojiakin, pilvin pimein… 


Napoleonin hauta piti nähdä. Se oli minusta aivan liian mahtipontinen, mutta kaiketi Napoleon oli suurmies. Pieni sellainen. Hautaan tosin mahtuisi monta kymmentä samanlaista.

Upein rakennus Pariisissa ei mielestäni ole Notre Dame (eli Marian kirkko), katedraali, joskin senkin kokeminen on ihan eri asia tornista katsoen kuin valokuvasta. Ja onhan se komea. Upein kuitenkin on ihan lähistöllä sijaitseva pyhä kappeli, Sainte-Chapelle. Minun mielestäni. 
 

Montmartresta lalulaa Charles Aznavour chansonissaan "La Bohème". Ah... 





Sitten ovat ne monet korttelit ja hyvä ruoka. Ranskassa ruokalistalla on aina jotain fantasianimiä, ja joka kerran saa kysyä, mitä se oikein käytännössä tarkoittaa. Lisäksi pitää muistaa tippi, jonka laskeminen on minulle oikea matemaattinen ongelma. Tosiasiassa vain 10-15 prosenttia hintalisää, vaikka laissa sanotaankin, että tippi sisältyy hintaan. Lisäksi joissakin paikoissa pitää maksaa erikseen ruokailuvälineistä. 



Eiffelin torniin ihan ylös ette saa minua millään nousemaan. Onneksi siellä on väliportaita. Nuorena sitä toki teki mitä huimapäisiä juttuja vaan. Nyt vaan huimaa. 

Kiva kokemus oli vanhanaikainen elokuvateatteri, sellaisena kuin se joskus on aikojen alussa ollut, mustavalkoisine kuvineen ja livemusikkeineen. Ja kaikenmaailman positiivarit, ja puistot, ja taulut.

Pariisin liikenne ei mielestäni ole mitään kauheaa, ei kovin kummallista, pahempaa se on mielestäni Frankfurtissa! Sillä pariisilaiset eivät ole aggressiivisia, autoja on vain paljon eikä valoista niin välitetä. Parkkipaikkoja löytyy kivasti myös ihan keskustasta, kellariparkeista. Olen myös yöpynyt Pariisissa jopa 50 eurolla, kolmistaan… joten kyllä sekin järjestyy… 



Silloin ensimmäisellä kerralla näin ensimmäistä kertaa elämässäni sisustuksena oikeita barokkihuonekaluja. Olo oli kuin olisi siirtynyt suomalaisesta maalaismaisemasta suoraan Ranskan keisariaikaan. Nyt niitä barokkisisustuksia ei tarvitse niin kaukaa hakea, vain ystäväpiiristä. 

Helena Petäistö on ansiokkaasti kirjoittanut Ranskasta ja ranskalaisista. Suomessa ei yleensä tiedetä Ranskasta yhtään mitään – eipä kyllä Saksastakaan. Turisti ei oikeasti näe maasta juuri mitään, näkee lähinnä kolmiulotteisen filmin. Kokemuksenihan olivat alun perin koko tämän blogini kirjoittamisen motiivi. 

Sitten tuli syksy. Suomalaisena suomalaiseen talveen tottuneena ajattelin tietenkin, että olisi pakko hankkia talvitakki, ja ostinkin sitten sellaisen, ihan Printemps-tavaratalosta. En tiennyt, että eihän siellä samanlaista talvea ole kuin Suomessa. Talvi on ja tuulta ja sadetta ja viimaa, mutta varsinaisesti pakkasenpitävää talvivaatetta ei tarvita. Ranskattaret vähät välittävät onko kylmä vai ei, onhan hienoa tepustella turkissa ja pitkävartisissa saappaissa pitkin kaupunkia. 

Miksi ranskattaret ovat elegantteja mutta saksalaiset eivät, on jäänyt minulle arvoitukseksi. Olin joitakin vuosia sitten Ranskassa häissä, joissa morsian oli saksalainen ja sulhanen ranskalainen. Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, totta kai. Mutta saksalaiset olivat kuin varjoja ranskalaisten rinnalla! Eikä saksalaisen mieleen kuitenkaan ikinä tulisi lähteä tuulipuvussa ulos kadulle. 

Silloin kun päätin muuttaa pois Allensbachista, vanhempi poikani toivoi, että jos kerran muutan ulkomaille, niin jospa muuttaisin johonkin maahan, missä en ole ennen asunut. Jouduin kuitenkin pettämään hänen toivonsa, sillä Pariisissahan minä jo olin ollut... Jos joutuisin nyt muuttamaan eikä olisi taloudellisia pakotteita, niin miksipä ei vaikka Pariisiin. Äiti on säästänyt kaikki vuosien varrella lähettämäni postikortit. Pariisi siellä tosiaankin näkyy useamman kerran... 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti