perjantai 16. tammikuuta 2015

Polttarit Saksassa

Polttarit, ”Polterabend” eli saksan kielestä suoraan käännettynä ”meteli-ilta”, juuri ennen häitä, on vanhimpia nykyisinkin juhlittuja tapoja saksankielisissä maissa. Sirpaleet tuovat onnea, sanotaan. Ja jotta nuorella parilla olisi onnea, karkotetaan pahat henget kovalla metelillä, viskomalla katuun posliinia ja keramiikkaa. Sen jälkeen tuleva aviopari siivoaa yhdessä sirpaleet ja sotkut osoittaakseen, että yhdessä vaikeudet voitetaan. 



Muinoin kirkossa kuulutettiin tulevasta avioliitosta. Sanottiin, että tulevan parin nimet ”pudotettiin” saarnatuolista. Polttareita pidettiin jo ennen kristinuskon tuloa Saksaan.  1500-luvulta tiedetään, että tulevan parin ystävät ja naapurit kulkivat kylällä pitäen meteliä ruoskin ja kepein, jotta pahat henget lähtisivät pakoon. Ja jotta pahat henget eivät näkisi, kuka heitä ajaa pois, ajajat laittoivat kasvoilleen naamiot. Ihmiset uskoivat tuolloin oikeasti, että melu karkottaa pahan. Tämä muistuttaakin uuden vuoden yöstä, jolloin ammutaan raketteja, jotka nekin pitävät kovaa meteliä ja joiden tarkoitus on karkottaa pahat henget.

Siis sirpaleet tuovat onnea. Mutta varo! Lasi tekee päinvastaista. Rikki mennyt lasi tai peili tuo seitsemän vuotta epäonnea. Sitähän ei tietenkään tuoreelle parille toivoteta.

Polttareita vietettiin ennen häitä edeltävänä päivänä, ja juhlat loppuivat keskiyöllä. Usein myös tehtiin viimeiset häävalmistelut. Vielä nykyisinkin pari lähtee paikalta ensimmäisenä. Nykyisin polttarit ovat juhla, joka saatetaan pitää jo hyvissä ajoin ennen häitä. Jos pari haluaa pitää pienet häät, he usein kutsuvat monet vieraansa polttareihin.

Sulhasen tai morsiamen viimeistä iltaa ystävien kanssa vietetään joskus kyllä, mutta se ei ole perinteinen juhla, vaan se tuli Amerikan kautta Englannista vasta hiljan. Ero polttareihin on se, että polttarit ovat valmistamista yhteiseen elämään ja juhlitaan siis yhdessä, kun taas viimeinen ilta on todellakin viimeinen ilta naimattomana.

Mutta voi, polttareihin tulee usein enemmän väkeä kuin mitä etukäteen arvioitiin. Juhlaan ei nimittäin lähetetä kutsuja, kuka hyvänsä, joka tuntee sulhasen tai morsiamen, voi tulla. Lahjoja ei yleensä tuolloin tuoda. Tulihan sitä kaikenlaisissa juhlissa käytyä... Saksalaiset ovat hyvin seurallisia ja juhlivat mielellään milloin mitäkin. Polttarit ovat hyvin epävirallinen juhla. Paikaksi kelpaa vaikkapa tyhjä autotalli ja tarjoiluksi melkein mitä vain, usein grillimakkaraa ja salaattipöytä.



Entä mitä sitten? Vihille mennään aina ensin maistraatissa. Monet viettävät sen jälkeen kirkkohäitä, eli heidät siunataan kirkossa. Katolisilla seremonia on pitkä ja harras. Sitten juhlitaan kuten Suomessakin. Kaikkine hassuine ohjelmineen ja tapoineen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti