Lapset ovat saaneet Suomen kansalaisuuden äidin mukaan vasta vuodesta 1984. Tätä ennen suomalaislapset saattoivat olla jopa ilman kansalaisuutta.
Maattoman terveydenhuollon tärkeyden olen nähnyt ihan itse. Asuin Saksassa 1974-2008. Saksassa asuessani suomalainen naapurini, Saksan ydintutkimuslaitoksessa työskennellyt nainen, ydinfyysikko, oli naimisissa ydinfyysikon, lietualaisen miehen mutta Neuvostoliiton kansalaisen kanssa. Kun mies joutui lähtemään Neuvostoliitosta, hänestä tuli maaton eli häneltä otettiin Neuvostoliiton kansalaisuus pois. Samalla heidän molemilta pieniltä lapsiltaan... Silloin tuntui aivan järjettömältä, että lapsilla ei ole kansalaisuutta, vaikka heillä on suomalainen äiti.
Mitä pahaa siis nämä suomalaisen äidin pienet lapset olivat tehneet?
Saksan valtio ei ihmetellyt, vaan hoiti lasten ja vanhempien terveydenhuollon aivan kuin olisivat olleet saksalaisia. Sitten myöhemmin nämä kolme saivat vuosien odottelun jälkeen Suomen kansalaisuuden ja muuttivatkin myöhemmin Suomeen ja ovat tehneet mittavan tiedeuran Suomessa.
Lisäksi tämä - äidinkieleltään ruotsinkielinen! - nainen toimi vuosikausia vapaaehtoisena Karlsruhen suomalaisen kielikoulun puheenjohtajana ja teki näin ollen omalle maalleen eli Suomelle suuren palveluksen.
Milloin Suomi alkaa toimia humaanisti kuten Saksan tulloin teki ja kuten kristityn valtion tulee toimia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti