tiistai 18. elokuuta 2015

Suoraa tietoa Saksasta tuulivoimasta


En oikeastaan ollut sen enempää tuulivoiman vastustaja kuin kannattajakaan, olenhan asunut tuulivoimalan "alla" Schleswig-Holsteinissa kaksi vuotta, enkä havainnut mitään haittoja. Myllyt siellä tosin ovat puolet pienempiä kuin nämä uudet Suomeen rakennetut. Ei haittoja, mitä nyt sen, että sähkön hinta nousi Saksassa kaksinkertaiseksi verrattuna aikaan, kun ei ollut myllyjä - sähkö on siellä kaksi kertaa kallimpaa kuin Suomessa, eikä kenenkään järkeen käynyt siellä, että jollakin voisi olla sähkölämmitys tai ilmalämpöpumppu. Ja esteettinen haittahan on  on mitä suurimmassa määrin makuasia. Yleensä sivuutan Iltalehtien ”hömpötykset” olankohautuksella. Nyt kuitenkin jouduin keskusteluun tuulivoimasta ja jouduin ottamaan siitä perin pohjin selvää. 

 
Ja nyt olen pöyristynyt ja vihainen. Mitä enemmän energiantuotannosta luen - nyt jo sadoista lähteistä eri maista - olen aina vain enemmän vakuuttunut siitä, että tuulivoimaloiden rakentamisessa Suomeen ei ole järjen häivää ja että meitä tavallisia kansalaisia on verisesti petetty. Täällä Suomessa tuulivoimasta on tehty uusi uskonto, eikä keskustelulla ole todellisuuspohjaa. Tilastoista (esim. VTT) kyllä voidaan lukea faktat myös suomeksi, mutta ne on pakattu sinne aika monimutkaisesti.

Tuuli on kyllä ilmaista! Mutta.
Lyhyesti:

-Tuulienergia on sattumaenergiaa. Tuulee tai ei tuule ja kaikkea siltä väliltä. Jos ei tuule tai tuulee liikaa, tuulivoimalat eivät tuota energiaa ollenkaan. 

-Edellisestä johtuen ja fysiikan lakien mukaisesti tuulivoimaloiden teho on (Suomessa viimeisten tilastojen mukaan) alle 20% asennetusta tehosta. 

-Tuulienergiaa ei voi varastoida. 

-Sama määrä tarvitaan ”varaenergiaa” – eli sama energiantuottomäärä kuin jos tuulivoimaloita ei olisi.

-Tuulivoimalat vahingoittavat luontoa ja välillisesti lisäävät CO2-päästöjä. 

-Infraääni aiheuttaa sairastumista n. 20% väestölle, riippuen voimalan sijainnista.

-Tuulivoimalat ovat suhteettoman kalliita ja valmistamisen ja rakentamisen hiilijalanjälki on hyvin merkittävä. 

-Syöttötariffi eli tukimaksut tuulivoimaloille maksetaan verovaroista ja ovat kansantaloudelle rasite, jota emme todennäköisesti pysty kansakuntana kantamaan.

Niin monet "uskonnot" onkin Suomessa jo läpikäyty ja nähty mitä tapahtuu: pankkikriisi, hometalot, laktoosiallergiat, Suomen terveydenhuollon kurjistuminen, byrokratian paisuminen, Suomen yleisurheilun romahtaminen, paperiteollisuuden kaatuminen, Nokian kaatuminen... kaikki oli ennakoitavissa. Muistan hyvin, miten saksalaiset tuttavani tuon kaiken ennakoivat, mutta kukaan ei Suomessa kuunnellut.... ”Ette ymmärrä Suomesta mitään” oli se standardivastaus. Tällä hetkellä samalla tavalla uskonnonomaisia teemoja ovat maahanmuutto ja tuulivoima. Ja kuitenkin tiedetään, että maahanmuutto on aina tuonut vaurautta eikä ”vienyt työpaikkoja” saati pilannut omaa kulttuuria.

Jokaisen tuulimyllyn alta pitää kaataa 200 puuta ja levittää perustaksi laaja betonikakku. Puut ovat maapallomme keuhkot. Jokainen tuulimylly siis hävittää - pysyvästi! - sen ilmaston puhdistamisen, joka tuulivoimalla yritettiin saada aikaan. Tuulivoimalat eivät puhdista ilmaa mitenkään, sillä vaikka tuuli on puhdasta, sitä eivät ole ne voimalat, jotka on pakko ylläpitää siksi, että tuuli tuulee miten sattuu ja siksi tarvitaan varavoimaa. Varavoiman ylös- ja alasajo taas aiheuttaa enemmän päästöjä kuin jos näitä voimaloita käytettäisiin tasaisella voimalla jatkuvasti. Toisaalta tuulivoimaloiden rakentaminen vaatii erittäin paljon resursseja, kuten tonneittain betonia, terästä, hiilikuituja, harvinaisia metalleja eli hiilijalanjälki on raskas. Tuulimyllyjen alta kuolevat eläimet ja kasvit. Tapahtuu siis negatiivinen ilmastonmuutos, eli tuulivoima on siltäkin kannalta mahtavaa elintilamme tärvelemistä. Tätä et tietenkään vihreiltä kuule!

Tapio Pitkäranta kirjoittaa hauskasti tuulimyllyjen rakentamisesta verraten siihen, jos Fennovoima tekisi samalla tavalla rakentaessaan ydinvoimalaa.

Jos asia ei olisi niin kamalan vakava, kuolisin kyllä nauruun. Provosoivasti voisin sanoa, että nyt vain mieheni kuolee. Ei nauruun vaan infraääneen, jonka ei pitäisi tänne asti edes kuulua, mutta pahoinvointi alkoi kun myllyt laitettiin pyörimään, eikä lääkäri löydä hänestä mitään vikaa. Infraäänen negatiivista vaikutusta tuulivoiman kannattajat ja rakentajat pitävät mielikuvituksen tuotteena. Toki tiedetään, että placebo auttaa yhtä hyvin kuin lääkekin ja rukouksella voi parantaa. Mutta eläimet eivät simuloi eivätkä kuvittele olevansa sairaita. Ne vain ovat. Niistä tulee aggressiivisia, maito ehtyy, vasikat syntyvät vammaisina, eläimet tulevat vihaisiksi ja purevat toisiaan hengenvaarallisesti… Se ei ole mielikuvituksen tuotetta. Mieheni on vanha mies, tietty. Mutta terveysongelmat häviävät, kun olemme muualla kuin Kalajoella. Sattumaksi liian selvä asia. Koko kohu alkoi Tanskasta, jossa on Euroopassa eniten tuulivoimaloita, siellä alkoi tulla liikaa negatiivista palautetta ihmisten ja eläinten sairastuttua. Saksassa on syntynyt samanlaisia ongelmia. Saksalaiset säikähtivät ja tekevät nyt laajamittaista tutkimusta matalafrekvenssisen äänen vaikutuksista ihmisiin ja eläimiin. Tämän hetken tieto on, että noin 20% reagoi siihen.

Paikallisten televisiot saivat häiriöitä, mutta meidän televisio saatiin toiminaan lisävahvistimella, suurimmaksi osaksi aikaa. Joskus toimii, jos tuulee, ei toimi.

Syöttötariffin takia olet voittaja tuulilotossa, jos sait luvan tehdä betonikakun metsään ja tilata ulkomaiselta toimittajalta voimalan siihen päälle. Siitä vaan, rakentaa saa. Mutta syöttötariffista verovaroista maksettuna olen tosi  vihainen. Se syö ne rahat, joita tarvitsisimme koulutukseen, vanhustenhoitoon, terveydenhoitoon.

Hampurissa asuva ystäväni, joka on rakennuttanut Schleswig-Holsteinissa sijaitsevat voimalansa jo kahdesti (koska käyttöikä on vain noin 15 vuotta), sanoo ykskantaan: ”Ilman tukia ei kannattaisi".

Sivumennen sanoen: varmaan tasa-arvon vuoksi eläkeläiset maksavat suhteessa enemmän veroa kuin muut työntekijät… ja kuitenkin eläkkeistä Suomeen saatava tulo on ainoa todella merkittävä tulonsiirto Suomen taloudelle. Sitä ei makseta verovaroista. Se tulee eläkeyhtiöiden sijoituksista ulkomaille. Miksi eivät sijoita kotimaahan? Sanopa se! Olisikohan kannattavuuslaskelma?

Voi meitä suomalaisia, sopulilaumaa. Yksi seuraa sokeasti toista, vaikka se johtaisi perikatoon. ”Uskonto” kerrallaan. 




2 kommenttia:

  1. Ihmisille vaarallinen infraääni ja sen vaikutukset on esim. NASA ym. muut perusteellisesti tutkineet 36 vuoden aikajanalla.
    http://cdn.knightlab.com/libs/timeline/latest/embed/index.html?source=0Ak2bgr7C0nhPdGR3S1lEekU3T3p4ZDhUNDdRV2Y2ZkE&font=Bevan-PotanoSans&maptype=toner&lang=en&height=650

    Tämä linkki selvittää lepakoiden kuolemaan tuulivoimalat syylliseksi.
    http://www.academia.edu/227807/Barotrauma_is_a_significant_cause_of_bat_fatalities_at_wind_turbines

    Mutta Suomi on vapaa maa. Jos ihan välttämättä haluat tuhota omaisuutesi, niin tee se omilla rahoillasi ja investoi tuulivoimaan. Veronmaksajien rahojen syytäminen tällaiseen hölmöilyyn pitäisi kaiken järjen mukaan olla rikoslain nojalla rangaistavaa.

    VastaaPoista
  2. Eikö ole vaarallista näiden rakentaminen? Varmasti saa olla kovat koulutukset. Itse lähdin tätä hieman tutkimaan, GWO ART training tuli vastaan. Oli mielenkiintoinen kirjoitus. Itse en usein näitä tuulivoimaloita ole nähnytkään. http://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tuulivoima-alan-turvallisuuskoulutukset

    VastaaPoista