keskiviikko 24. elokuuta 2016

Luulo, tieto ja uskonto


Tapio Pitkäranta kirjoittaa blogissaan "Avointa ajattelua" otsikolla "Historian haamut selittävät Saksan energiapolitiikan" varsin osuvasti Saksan historian kauhuhetkien jälkimainingeista. Monet muutkin asiat kuin vain energiakäänne selittyvät sillä, että Saksassa pelätään totaalidiktatuuria niin paljon, että tehdään mitä vaan, ettei sellaista enää tapahtuisi. Ihmisluonne kuitenkin on sellainen, että näin menetellessä saatetaan päätyä yhdestä diktatuurista toiseen. Tällä kertaa se on energiakäänne, joka on mittasuhteiltaan diktatuuria ja jota vastaan nyt onkin alkanut iso taistelu.

Totta kai ajatus ”vihreästä” energiasta on houkutteleva, ja tuulivoimalobbarit käyttävät tilannetta ja ennen muuta kielellisiä ilmaisuja hyväkseen. Eihän muuten puhuttaisi ”tuulipuistoista”. Nehän ovat juuri sanan ”puisto” vastakohtia, jos ajatellaan saman varsinaista merkitystä. Ja ”vihreästä” ei totisesti hajuakaan: nykyiset tuulimyllyt ovat mitä pahimpaa luonnon ja luonnon resurssien haaskaamista. Myllyt tuhoavat juuri sen vihreyden, mitä luonnonsuojeluliitot haluavat. Jokainen myllyn alta kaadettu puu on pois käyttämästä hiilidioksidia, jota puut tarvitsevat, ja tämä pysyvästi, sillä betonimöykyssä ei mikään kasva.

 
Minä odotan Saksassa uutta energiakäännettä, siksi että nykyinen on fysiikan lakien mukaan mahdotonta ja sen kyllä joku joskus huomaa, ja siksi, että heti, kun yleinen mielipide taas kääntyy, mennään toiseen äärilaitaan, eli alkaa ydinvoiman ihannointi. Josta kakusta sitten puolestaan tietyt tahot hyötyvät ja sitä hehkuttavat.

Sitä en ymmärrä, miten joku voi samalla kertaa sekä vastustaa ydinvoimaa että yrittää estää ilmastokatastrofi. Ei ole mahdollista päästä eteenpäin painamalla jarrua ja kaasua yhtä aikaa.

Mutta ihminen on sellainen: fysiikasta viis, kunhan oma uskonto säilyy. Jos sitten oikeasti huomataankin, että oltiin väärässä, niin koko asia painetaan unohduksiin ja kehutaan, että ainahan olin tätä mieltä… Tätä ihmisen ja etenkin ”aina oikeassa olevan” ominaisuutta käytin Saksassa monesti hyväksi ujuttamalla kyseiselle henkilölle ajatuksia siten, että hän uskoi itse keksineensä kaikki hienot jutut. Etenkin miehet lankeavat tähän ansaan. Jos tämä kerran onnistuu pienessä mittakaavassa, niin toki isommassakin. Hyvä esimerkki: tuulivoimalobbarit...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti