Vastarannan kiiski. Vai edelläkävijä?

Enpä osannut arvata, että kääntyisin näin tuulivoimaa vastaan. Uteliaisuus näköjään tuottaa vaikka mitä tulosta. Luulo ei tosiaankaan ole tiedon väärtti. 

Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen pitää itse ottaa asioista selvää ja faktojen perusteella ihan itse muodostaa asioista mielipide eikä seurailla muiden mielipiteitä. Sen asenteen olen perinyt vanhemmiltani ja puolestani perinyt omille lapsilleni. He eivät siitä ole aina tykänneet, vaan valittaneet, että olisipa mukavaa, jos joskus sanoisin mitä pitää tehdä ja päättäisi heidän puolestaan.  Toki silloin, kun lapset olivat pieniä, asia oli eri, mutta siitä asti, kun itse ovat olleet kykeneväisiä päättämään omista asioistaan, olen kyllä antanut pyydettäessä ohjeita ja kertonut oman näkemykseni, mutta itse ovat saaneet päättää. Menikö syteen vai saveen, on vaikeaa sanoa, mutta sen tiedän, että ihan helposti heitä ei pääse höynäyttämään. 

Minua on pidetty hulluna milloin minkäkin asian takia, nyt on vuorossa tuulivoima. Olen saanut kuulla vaikka minkälaisia solvauksia, tosin vain nimettömänä netissä. Jotkut ystävät ovat kuunnelleet, ja totean, että en ole lainkaan yksin. Kyseessä kun ei ole mielipide, vaan fakta, että tuulivoimasta ei ole muuta kuin vahinkoa, tulos on plusmiinusnolla ja kulut päälle. Monet tuttavat puolestaan ovat vain vaiti.

Olen myös seurannut ydinvoimakeskustelua laidasta laitaan. Keskitietä ei ole ollut olemassa. Olin sitä mieltä ja olen yhä sitä mieltä, että se on yhä turvallisin energiantuotantomuoto. Ei tarvitse muuta kuin katsella tilastoja – mukaan lukien Tsernobylin onnettomuuden, joka ei nykyisin olisi enää edes mahdollinen. 

Muistan oikein hyvin, miten 80-luvulla keskustelimme Saksassa suomalaisesta rakentamisesta ja päivittelimme pullotaloja. Tuolloin kovasti ihmeteltiin tasakattoja ja muovipullotettua rakentamista ja pakollista koneellista ilmastointia, ja saksalaiset olivat sitä mieltä, että seuraa iso maata kattava homeongelma. Myöhemmin ihmettelin suomalaisen rakentamisen alihankintasysteemiä ja sitä, että kukaan ei ota vastuuta mistään. Ja mikä ongelma siitä kaikesta sitten seurasikaan?

Muistan, miten ex-mieheni 80-luvulla ennusti Neuvostoliiton pian kaatuvan. Kaikki pitivät hulluna, varsinkin suomalaiset. 

Muistan myös hyvin, millaisia solvauksia sain kuulla, kun tein poikani kanssa ensimmäisen kotisivun vuonna 1995. Minua pidettiin aivan kahjona, ei sellaista kukaan tule koskaan tarvitsemaan, sanottiin. 

Muistan hyvin, miten projektimme johtaja 70-luvulla neuvoi meitä välttämään teollisesti prosessoitua ruokaa ja ruokajuomana maitoa. Siitä kun hän sanoi seuraavan kaikenlaisia sairauksia… no, Suomessa minua pidettiin joko vanhanaikaisena tai hulluna. Nykyisin tiedetään, että Pekka Puskan ohjeet eivät sittenkään olleet viisaita. 

Ihmisten mielipiteet perustuvat suurelta osin tunteisiin ja pelkoihin. Ei oteta asioista selvää. Mutta selvää on, että ei Hanna Halmeenpää voi muuttaa mielipidettään, vaikka kaikki tosiasiat puhuvat hänen käsityksiään vastaan: pelon lietsominen ja mielipiteethän ovat vieneet hänet eduskuntaan, ja kukapa luopuisi hyvin palkatusta työpaikasta, jossa ei tarvitse osata mitään. Ja kun on kerran päässyt eduskuntaan, on saman tien kaikkien alojen ammattilainen.

Nyt myös saksalaiset ovat höynähtäneet tuulivoimaan, täydellisesti ja vastoin valtakunnan etua. Ja päästöt kasvavat, vaikka tuulivoiman rakentamisen idea oli niitä vähentää. Odotan sitä päivää, kun he kääntävät kelkkansa. Se päivä ei ole kaukana. 

Niin niin ja puhumattakaan niistä monista asioista, joita olen alulle pannut ja jotka yhä vielä toimivat ja voivat hyvin. 

Omakehu on mukavaa. Minähän olen maailman napa enkä siinä mitenkään poikkea kenestäkään muusta. Kysymys lähinnä onkin se, miksi niin monet ihmiset sortuvat täydelliseen itserakkauteen - raha ainakin saa sellaista aikaan. Kuntatasolla ja tuulimyllyjä rakentaessa myllyt omalle maalle ja sorat omasta kuopasta. Jääviydestä ja totuudesta viis. 

Sellaista elämä on.