keskiviikko 11. tammikuuta 2017

"Ronskampissa" / Neitsyt Marian kappeli Ronchampissa


Meillä on suvussa arkkitehti, joka oli kerran vieraillulla luonamme Saksassa. ”Mennäänpäs käymään Ronskampissa”, hän toivoi. 


 
Ronchamp on paikkakunta Ranskassa, eikä sanaa lausuta tuolla tavalla edes suomalaisittain. Ranskahan ei ollut asuinpaikastamme järin kaukana. Ronchampissa on yksi kauneimpia rakennuksia, joita tiedän. Le Corbusier (1887-1965) oli sveitsiläis-ranskalainen arkkitehti. Ronchampiin hän rakensi kappelin. Kappeli on nykyisin yksi UNESCO:n maailmanperintökohteita. Se valmistui vuonna 1954 ja paikaksi valittiin katolisten pyhiinvaelluspaikka - siellä tätä ennen ollut rakennus tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa. 

 
Kappelia pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä rakennuksista. Se edustaa uutta modernismia parhaimmillaan. Rakennuksessa on paksut seinät, jotka ovat kaarevia.  Betoninen katto näyttää simpukankuorelta, ja sitä kannattavat seinissä olevat pilarit. Monenlaiset ikkunat antavat valaistusta sisätiloihin.

Ulkopuolelta rakennus näyttää monimutkaiselta, mutta sisältä se ei sitä ole. Kolme paksua valkoista seinää kaartuu sisäänpäin ja näin on syntynyt pienempiä kappeleita pääkappelin sivustoille. Sisällä yksi kappeli on kirkkaan punainen ja toinen, pohjoisenpuolen kappeli violetti.


 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti