torstai 27. kesäkuuta 2019

Joskus ilmastonsuojelu tekee sairaaksi


Ei päivää ilman myrskysääennusteita, dramaattisia vetoomuksia ja mielenosoituksia tehdä enemmän ilmaston puolesta. 

Samalla on hävinnyt järkevä keskustelu siitä, ovatko aiemmat ilmastonsuojelutoimenpiteet olleet tehokkaita tai mielekkäitä ja onko laitosten lähellä asuville ihmisille tullut minkäänlaisia haittoja.

Mutta halutaanko tällaisia edes ajatella? Rakennetaan lisää ja aina entistä suurempia tuulivoimaloita. Melusta ja infraäänestä vastaa ympäristövirasto, mutta koskaan ei vielä ole paikallisilta asukkailta tai lääkäreiltä kysytty mitään. Ei ole kyselty, ovatko asukkaat sairastuneet. Miljoonabudjetistaan ei ympäristöministeriöltä ole liiennyt senttiäkään kyselylomakkeelle, joita tällaisia asioita olisi tiedusteltu.

Tarkempaa tutkimusta varten Saksassa toimiva lääkäri tri Stephan Kaula on Saksassa toimivan ihmisten ja eläinten terveydestä huolehtivan yhdistyksen nimissä vapaaehtoistyönä vieraillut inframelusta kärsivien asukkaiden luona koko Saksan alueella. Järkyttävän tuloksen hän on julkaissut DSGS: sivustolla. 

Dr.med. Kaula kertomassa tutkimustuloksistaan "Infraääni ja terveys"-tapahtumassa 23.5.2019 Berliinissä.*)

Tuulivoimalat myös siellä, missä ne sijaitsevat viranomaisten sallimilla etäisyyksillä, sairastuttavat asukkaita, osin hyvin vakavasti, näin tutkimuksen tulos. Mutta tämä tutkimustulos on vain yksi monista sadoista, joita on tehty vuosien varrella ja jotka kertovat tästä vakavasta ongelmasta. Myös hiljan Saksan lääkärilehdessä julkaistussa artikkelissa sanotaan näin:
“Mitä terveysriskien tutkimiseen tulee, niin – ei yllätä – juuri ne maat pyrkivät tutkimaan vähiten, jotka eniten tuulivoimaa rakentavat.”

Tuulivoima on innostuneen poliittisen idean lapsi. Sitä politiikot sitten itse jatkuvasti puoltavat ja kehuvat. Ympäristövirasto on läheisesti sidoksissa tuulivoimatoimijoihin, jotka tietenkin “myyvät” tätä poliittista päätöstä kansalaisille. Näin on syntynyt valtava eturistiriita. On siis oikeasti syytä epäillä, että poliitikot eivät halua, että politiikan laiminlyönnit tulisivat julki.

Peter P. Jäger
Puheenjohtaja
Deutsche Schutz-Gemeinschaft-Schall für Mensch und Tier e.V.
(Saksan ihmisiä ja eläimiä melulta suojaava yhdistys ry)


***************

*) Tunnen tri Stephan Kaulan, tri Thomas Carl Stillerin sekä Peter P. Jägerin  henkilökohtaisesti ja olin tapahtumassa paikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti