Serkku soitti ja sanoi, että hänellä on minun äitiäni ikävä. Äiti oli empaattinen, ystävällinen, auttavainen. Minulla on ollut hyvä lapsuus.
Isotätini oli ollut oopperalaulaja. Äitini oli myös halunnut laulajaksi, muttei saanut lähteä opiskelemaan, koska hänen isänsä mukaan jonkun sisaruksista piti jatkaa maatilan toimintaa. Eihän pieni maatila perhettä elättänyt, joten hän ja isäni perustivat leipomon. Kesällä tehtiin perheen voimin enemmän maataloustöitä ja talvella leivottiin enemmän ja käytiin markkinoilla. Siinä ei leipä itsestään pöytään tipahtanut, raskasta työtä aamusta iltaan, minkäänlaisia normaaleja työaikoja ei pienellä yrittäjällä ole (en ymmärrä, miksi joku heitä porvareiksi kutsuu!), mutta kaikista paineista huolimatta äiti jaksoi aina laulaa.
Äiti lauloi aina, lauloi silloinkin kun ei laulanut. Milloin mitäkin, laidasta laitaan, mitä oli sattunut kuulemaan. Virsiä, iskelmiä, lastenlauluja, kaikenlaisia rallatuksia. Kun ei laulanut, puhuikin laulamalla. Vielä korkeassa iässä hänellä oli kirkas sopraanoääni.
Tapahtuipa mitä tahansa, äidin kommentti oli: ”Kyllä se siitä!”
Elämäni matkalle sain mukaan nämä hänen tuhannet kerrat laulamansa iskelmien kertosäkeet (äidin versio):
”Ihminen älä sinä hermostu, ihmettele vaan. Ota sinä vastahan tyynesti, mitä ylhäältä annetaan.”
https://www.youtube.com/watch?v=ptEBLN8Y_3I
”Tää on vain maailmaa, eikä sen kummempaa, paratiisiksi ei tätä saa, ei saa. Ei siis kannata tääl´ tämän maankuoren pääl´ käydä turhista hermoilemaan!”
https://www.youtube.com/watch?v=piojNnFPpWI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti