Eläviä kuvia

Eksän isä aloitti elävien kuvien tekemisen jo nuorena. Säilynyt on muun muassa eksän ensimmäinen koulupäivä vuodelta 1956. Se on oikea tarina siitä, miten poika aamulla herää ja mitä päivän aikana tapahtuu. Lopussa hän soittaa nokkahuilua...

Kun 1974 menimme naimisiin, harrastimme kuvaamista paljon. Filmejä kertyi kymmenittäin. Kaikki filmit ovat juonikkaita… ei kun juonekkaita, eli kaikissa filmeissä on "juoni", ne eivät siis ole vain kuvia, jossa joku kävelee, vaan ne ovat kertomuksia milloin mistäkin. Myös matkafilmimme ovat sellaisia. Teimme siis ennen kuvaamista suunnitelman, millainen filmistä tulisi. Aivan kuten näytelmää tai romaania kirjoittaessa tai esitelmää valmistellessa täytyy tietää, mistä kirjoittaa tai puhuu. 

Kävin jopa kursseja tuolloin, ollen ainoa naispuolinen mukana ollut... Miehinen harrastus. Saksassa vaimon tehtävä oli tehdä ruokaa ja siivota eikä turhia harrastella. Kuvattiin Super8-kameralla, jolla voi tehdä myös animaatiofilmejä, se oli hauskaa. Filmit leikattiin aivan konkreettisesti saksilla ja liimattiin yhteen liimalla. 

Kurssilla opin,
1. että ei pidä nopeasti heiluttaa kameraa laidasta laitaan. Se on useimpien amatöörikuvaajien iso virhe, koska sillä tavalla filmistä tulee levoton eikä sitä kukaan jaksa katsoa, ja
2.että täytyy keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja
3.erityisesti myös yksityiskohtiin.

Vanhoissa filmeissä näkyy, että olin ollut aika hoikka... 

 

Korona-aikana eksällä oli aikaa ja niinpä hän digitalisoi kaikki vanhat filmit ja osin editoi sekä paransi äänenlaatua, ja lähetti sitten minulle.

Opetin pian korona-ajan jälkeen Äänekoskella maahanmuuttajaryhmää ja kerroin heille filmeistä, ja tokihan he halusivat nähdä filmimme Venäjän matkasta vuodelta 1979,  koska sillä kurssilla lähes kaikki olivat ukrainalaisia. Matka kulki omalla autolla reitillä Saksa - Krakova/Auscwitz - Brest - Minsk - Moskova - Tver - Novgorod - Pietari - Suomi. Voi sitä riemua, kun vanhoja paikkoja näkivät! Se oli reissu, jonka jälkeen olisin lähettänyt koko Saksan ja koko Suomen Venäjälle näkemään, mitä kommunismi elävässä elämässä on. Eikä siellä edelleenkään ole asiat juuri paremmin, sen verran paljon olen siellä ennen korona-aikaa ja rajan sulkeutumista kierrellyt. Vain nykyisin ihmiset tulevat ja juttelevat, mutta eivät koskaan politiikasta. 

Nuorena matkusteltiin ympäri maailman, ja jokaisesta matkasta tehtiin filmi, matkakertomus. Kannoin mukanani aina kaiken muun varustuksen lisäksi nauhuria, joka tuohon aikaan oli aikamoinen murjake, mutta äänet sitten ovat alkuperäisiä nekin. Tuli nähtyä paljon Aasiaa. Eurooppaakin kierreltiin aika laajalti, omalla autolla jopa Istanbuliin ja Hammerfestiin asti.

Poikani ja kaverinsa innostuivat filmaamaan 1995-96 ja niitä filmejä on muutama myös. Siis myös juonellisia hauskoja juttuja. Esimerkiksi "Detektive Schwarz & Schwarz"... (Detektiivit Musta & Musta).

Sukulaisteni keskuudessa ihastusta herätti kesälomafilmi vuodelta 1975. Siinä esitellään sukulaisia. Äidin hautajaisissa 2021 näytin kaikille filmin viipurinrinkelin leipomisesta ja markkinoilla myymisestä vuodelta 1981.

Kokemusta siis on.

Tyttären ylioppilasvuonna 1992 Radolzfellin Gymnasiumilla oli joku juhlavuosi ja siksi he esittivät Anatevkan, siis Viulunsoittajan katolla, ja tytär lauloi siinä toisen pääroolin eli Golden roolin. Siitä tehtiin myös filmi. Sitä katsomaan tuli Suomesta vasiten Savonlinnan taidelukion rehtori. Tytär oli ollut puoli vuotta siellä koulussa.

Ehkä noiden monien matkakokemusten takia ei ole sitten ollut niin kamala tarve lähteä jonnekin opastetulle kaukomatkalle, kun tuli tehtyä monta "selkäreppumatkaa" kaukaisiin maihin. Ei, ei elämä ole tylsää ollut. Ei kaukomatkailuun itse asiassa tuhansia tarvita, vain mielikuvitusta ja rohkeutta. Ei pidä pelätä maanjäristyksiä eikä taifuuneja. Viisumi- ja rokotusasiat on hyvä hoitaa kuntoon ennen matkaa. Kuuma voi olla, hyvin kuuma. Herkkäihoisen kannattaa huolehtia ihonhoidostaan. Ruoka on maailmalla mielenkiintoista. Opeteltiin syömään tikuilla ja sormilla. En koskaan sairastunut mihinkään ruoasta johtuvaan vatsatautiin, mutta varautua voisi silti. En lainkaan ymmärrä joidenkin kertomusta siitä, ettei moskeijaan päässyt. Kyllä pääsee, mutta toki täytyy kunnioittaa kunkin maan tapoja.

Kielitaidosta on totisesti ollut hyötyä. En ole koskaan isommin välittänyt ryhmämatkoista, sillä joukkojen siirtyminen paikasta toiseen kestää minusta turhan kauan, ja toisaalta hinta tuppaa olemaan itse suunniteltua matkaa paljonkin kalliimpi. Täytyyhän järjestäjänkin tienata. ”Nouse bussista, ota kuva ja jatketaan matkaa” ei ole minun juttuni. Mutta kuka mistäkin tykkää.

 

Joka paljon tekee, näkee ja kokee paljon. Seikkailuja ei voi mitenkään välttää. Ongelma on vain, että se, joka paljon tietää, pitäköön Suomessa suunsa kiinni.