Pieksämäen uimalan lähellä on nähty tänään täysikasvuinen karhu ja siitä varoitettiin bannerilla televisiossa. Tyttäreni, joka on juuri tullut Saksasta. Berliinistä Riian kautta Lappeenrantaan, naurahti, että tuollaista ei kyllä Saksassa ikinä televisiossa näe… kuin ei karhuja muutenkaan.
Äitini, siis mummi, kysyi, tiedämmekö mikä päivä on lauantaina. Tiedämme: kesäpäivän seisaus. Odotimme kommentiksi, että ihana valoisa vuodenaika. Vaan mummi: ”Päivä alkaa taas pimetä, voi…” Nauroimme niin että vatsat hytkyivät. Juuri nythän on keskikesä, siis vuoden valoisin aika.
Mitä pitää tehdä jos joutuu karhun kanssa kahden? Pitää käydä pitkäkseen, kuuluu neuvo. Missään tapauksessa ei saa lähteä juoksemaan, koska karhu on aina nopeampi. Huh huh! *hikeäpyyhkiiotsaltapelkästäajatuksesta
Vuosia sitten olimme nuoremman pojan kanssa kanavalla, ajatuksena nähdä iltalaiva sululla. Miten vesi lasketaan pois, ja miten sulku taas täyttyy. Lähdimme siis Soskualle sitä katsomaan. Oli sunnuntai, mutta voi – laiva ei juuri sinä sunnuntaina kulkenutkaan.
Ystävällinen sulkuvartija – joita silloin vielä oli – sanoi kuitenkin, että mikäs tässä, lasketaan vesi alas ilman laivaa. Tyhjensi pojalleni sulun ja täytti sen jälleen. Siinä pojalle katsomista!
Tulipa sululle sulkuvartijan tuttava ja miehet alkoivat juttelemaan niitä näitä. Toinen kertoi nähneensä hiljan karhun juuri siinä kohdassa, missä me seisoimme. Toinen vakuuttelemaan, että juu, kyllä se karhu on lähistöllä liikkunut.
Selkämme takana metsä. Poika, joka hyvin myös suomea puhuu, hätäilemään: ”Äiti, lähdetään äkkiä pois!” Totesin, että voidaan lähteäkin, ja palasimme autoon. Lähdin ajelemaan hissukseen pikkutietä kotiin Laivatielle. Yhtäkkiä metsän reunassa liikkuu joku. Iso pää ylös alas.
Poika täysin paniikissa: ”Äiti mennään äkkiä kotiin!” Hidastin vauhtia entisestään. Sanoin: ”Katsopa tarkemmin. Mistä asti karhulla on ollut sarvet?” Kaksi suurta hirveä siinä metsän laidassa laidunsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti