perjantai 8. kesäkuuta 2012

The happy world of Haribo


"The happy world of Haribo" - tämähän on sitä kolmatta kotimaista?!!!

Vuodesta 1935 Haribon mainoslause Saksassa on ollut sama: ”Haribo macht Kinder froh” – ”Haribo tekee lapset onnellisiksi”. 1962 tähän lisättiin ”und Erwachsene ebenso” – ”ja aikuiset myös”. Mikä muu yritys on ikinä pystynyt markkinoimaan tavaraansa aina samalla mainoslauseella?!

Nimi Haribo tulee perustajan nimestä Hans Riegel, Bonn. Hän perusti ensimmäisen tuotantolaitoksensa vuonna 1922. Tuotantolaitoksia on nykyisin Saksassa viisi ja yhteensä 13 Euroopassa. Työntekijöitä on noin 6000, liikevaihtoa noin 100 miljoonaa euroa. Myyntiä on sataan maahan.



Kuka syö nallekarkkeja? Lapset? No toki. Suurimpia makeisten syöjiä ovat kuitenkin aikuiset! Totta kai Pekka Puska ja kumppanit hikeentyvät tästä suuresti ja alkavat pitää saarnaa sokerin epäterveellisyydestä. Mutta makealla on myös toinen puolensa: se on lempeyden mittari. Karkit ovat mielenterveydelle hyväksi…

Värit: tummanpunainen: vaapukka; kirkaanpunainen: mansikka; vihreä: mansikka ja omena; keltainen: sitruuna, oranssi: appelsiini; vaalea oranssi: ananas

Jalkapallon euroopanmestaruusvuoden kunniaksi vuonna 2008 Haribo valmisti Saksan lipun värisiä nallekarkkeja. On myös mustia karkkeja; niiden väriaine on seljanmarja (Holunder).


Thomas Gottschalk kuuluu Saksan tunnetuimpiin TV-juontajiin. Hänen ohjelmansa "Wetten dass" eli "Vedetään vetoa että" oli ja on suosituimpia TV-ohjelmia. Hän juonsi ohjelmaa aina vuoteen 2011, viimeisinä vuosina toisen juontajan kanssa yhdessä. Mitä kummallisimpia vedonlyöntejä, sitä suositumpi... Ojelmassa sitten esiintyi myös Kultanalle, Haribon symboli. Mikäpä sen parempaa mainosta olisikaan!

Minä en ole nallekarkkien ystävä, en välitä isommin Mariannesta enkä Sisuista. . Mutta tunnenpa kokolailla paljon ihmisiä, jotka ovat nallekarkkien himosyöjiä… Ja ihan terveitä ja sutjakoita muodoltaan. Viimeisten tutkimusten mukaan karkkeja syövät ovat jopa hoikempia kuin ne jotka eivät syö… lihavuus siis lieneekin liikunnan puutetta? Autolla työpöydän ääreen vaan, parkkipaikka oven taakse eteiseen?

Mutta hauskoja nallekarkit ovat! Kun lapset olivat pieniä, tein pieniin ja isoihin juhliin usein vain pellillisen sokerikakkutaikinaa ja koristelin sen nallekarkeilla. Se oli se suosituimmista suosituin kakku.

1 kommentti:

  1. 55 vuotta sitten sai erään pienen kirkonkylän kaupasta 3 nallekarkkia 5 pennillä. Jos sattui saamaan ne 5 penniä, oli karkkipäivä. Yhtä hyviltä nuo maistuvat vieläkin, ja niissä on gelatiinia vanhojen polvien nivelrikkoon: 5 päivässä on lääkettä.

    VastaaPoista