Tuntuu siltä, että Suomessa on vasta nyt huomattu, että äidit voivat
huonosti. Hyvin monet tosiaankin taistelevat jaksamisen äärirajoilla. Sitten seuraa pommi
eli lapsiin kohdistunut väkivalta tai peräti murha ja sitten ihmetellään, miksi yhteiskunta ei tarjoa
minkäänlaista apua, vaan käskee kääntymään poliisin puoleen. Ääretötä
itsekkyyttä! Yhteiskunta ei tietenkään voi olla kaikesta vastuussa, mutta kuka
sitten on?
Oli aika, jolloin olin ihan samassa
tilanteessa. Olin paikkakunnalla uusi, kaksi pientä lasta, mies aina menossa,
iso talo, remontti kesken, isovanhemmat ja työmiehet vaatimassa ruokaa ja
palvelua. Muistan itkeneeni itseni uneen.
Eivät kaikki tapa lapsiaan. Ensiksikin: olisiko
aika herätä toimimaan ja palauttaa tuo kotipalvelu? Entä naapuriapu? Kela maksamaan
äidin apulaiselle. Minäkin hoidin aikoinani toisten lapsia tilapäisesti ja sain
siitä Saksassa äidin sairaskassasta pienen korvauksen.
Naamakirja hehkutti hiljan naamakirjan äitien
hätäapupalvelua uutena ja ihmeellisenä asiana. Hienoa! Mitäpä muuta äidit voisivatkaan
tehdä? Kun minulla oli kaikkein surkeaa, apu tuli toisilta naisilta.
Sattumoisin tapasin toisen äidin, joka kertoi kuuluvansa ”itseapuryhmään”,
kuten sitä tänään nimittäisin. Ryhmä äitejä, joilla joko ei ollut sukulaisia paikkakunnalla tai isovanhemmat eivät enää eläneet. Me autoimme toisiamme käytännön asioissa.
Tapasimme sitten osin muuten vaan, mutta etupäässä opimme monenlaista
hyödyllistä toisiltamme, kudoimme, ompelimme, askartelimme, kokkasimme, teimme
savitöitä, hoidimme toistemme lapsia, kierrätimme vaatteet, kävimme yhdessä
kursseja (mm. Thomas Gordonin ”Viisaat vanhemmat”-kurssi, jota yhä tänäänkin
lämpimästi suosittelen), veimme lapsia uimahalliin sekä urheilu- ja
musiikkiharrastuksiin, leikitimme heitä ja järjestimme heille kaikenlaista
mukavaa, ja vietimme juhlia yhdessä. Mitäpä muutakaan, kun kerran yhteiskunta
ei mitään tehnyt? Mukaan tuli myös yksi DDR:stä paennut perhe, joka kertoi,
miten kovia oli kokenut. Mitäpä muuta teimme kuin autoimme heitä?
Herätkää suomalaiset naiset. Ei kaikki
palvelut tule valmiiksi pureskeltuna suoraan suuhun.
”Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette
tehneet minulle.”
«Antakaa lasten tulla tyköni» (n. 1600) Ambrosius Francken I.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti