Maahanmuuton hyödyt ja haitat. Maahanmuutosta Saksassa aiemmin ja nyt

Perussuomalaisen puolueen ohjelmassa mainitaan tasa-arvo. Kuitenkin halla-ahojen yksisilmäisyys mietityttää.

Maahanmuuton kustannuksia taitaa olla mahdotonta laskea. Kukin näes näkee asian aina omien lasiensa läpi. Käytännössä pitäisi vertailla vieläkin laajemmin, esimerkiksi laskea myös se, mitä kantaväestöön syntyneen lapsen kasvattaminen aikuiseksi työikäiseksi maksaa. Eikä edes tiedetä, kenestä tulee yhteiskunnalle hyödyllinen ja kenestä ei...  

Esimerkkejä: Suomessa yhden lapsen päivähoito maksaa (kunnalle) keskimäärin 1.000 € kuukaudessa, tekee vuodessa siis € 12.000. Perusopetus maksaa yhteiskunnalle keskimäärin noin 8.700 € oppilasta kohden vuodessa. Revi siitä. 
 
Varmaa joka tapauksessa on, että niitä lapsia, joita kasvattaa,  ei Saksassa eikä Suomessa yksinkertaisesti ole riittävästi. 

Kuka muuten on päättänyt, miten monta asukasta missäkin maassa pitää olla? Ja kuka on antanut jonkun tietyn maapläntin jollekin kansalle?

Laitetaan siis rajat kiinni. Onhan meillä valmis mallimaakin, josta kukaan ei lähde ja jonne ei  kukaan tule: Pohjois-Korea. Elintasosta viis.

Tämä artikkeli ilmestyi 28.1.2015 yhdessä Saksan arvostetuimmista päivälehdistä, Frankfurter Allgemeinessa. 

.......................................................................

Saksalle maahanmuutosta haittaa vain hyötyä?

Mitä seurauksia maallemme on maahanmuutosta? Monet taloustieteilijät asettavat tämän kysymyksen. Selvää on, että maahanmuutto on muuttanut Saksaa. Mutta miten?

Kirjoittaja: Tillman Neuscheler, Frankfurter Allgemeine Zeitung, 28.01.2015.

Kuva: © Jung, Hannes: Pieni pala Istanbulia Main-joen varrella: Jo 10 vuoden ajan Frankfurtin asukkaat ovat voineet ostaa kebabia tästä „Kebab-veneestä“. Mallin tähän antoivat Istanbulin Galata-sillan ruokapaikat, joissa myydään ruokaa veneistä.

Pediga-mielenosoituksista lähtien Saksa on keskustellut taas enemmän maahanmuuttajistaan. Keskustelua on ylläpitänyt etenkin AfD (Alternative für Deutschland, suomeksi Vaihtoehto Saksalle), joka säikäytti perinteiset puolueet ja vaatii nyt maahanmuuttoa rajoittavia lakeja. Maahanmuuttajien määrä onkin viime vuosina kasvanut paljon; viimeksi nykyisiä määriä maahanmuuttajia tuli Saksaan yli 20 vuotta sitten. Taloustieteilijä Hans-Werner Sinn puhuu ”maahanmuuttomyrskystä”. Se kuulostaa pelottavalta, sillä kun myrsky on tulossa, pitäisi suojautua. Mutta tätäkö hän tarkoitti?

Taloustieteilijät tietenkin katselevat asioita asioina. Ovatko maahanmuuttajat sitten Saksalle talouden kannalta hyödyksi vai haitaksi? Kysymys on toki sallittu, ihan ilman moraalista painoarvoa. Kun katsotaan Länsi-Saksan ”vierastyöläisten” historiaa, nähdään, miten paljon meidän mielipiteemme maahanmuuton haitoista tai hyödyistä on muuttunut. Kuin myös siitä ketä maahamme haluamme.

50-luvulla Saksa rekrytoi työntekijöitä monista maista. Tuolloin maahan tuli väkeä etupäässä köyhemmiltä seuduilta. Italiasta eivät tulleet rikkaat pohjoisitalialaiset, vaan eteläitalialaiset. Turkkilaisia tuli Anatoliasta. Talousihme mahdollisti monille saksalaisille sosiaalisen nousun: kun kuplavolkkari seisoi tallissa, televisio näytti ohjelmiaan olohuoneessa ja pyykki pyöri pesukoneessa, talouskasvu nosti teollisuustuotantoa kaikkien hyväksi. Yritykset etsivät kaikin keinoin kouluttamattomia työntekijöitä. 50-luvun puolivälissä Saksa teki ensimmäisen rekrytointisopimuksen – ja massamaahanmuutto alkoi, ensin vähäisenä, sitten suuremmassa mittakaavassa. Naapurimaiden teollisuudelle kävi samoin. Myös muut maat kuten Ranska, Belgia, Hollanti ja Sveitsi rekrytoivat työvoimaa Etelä-Euroopasta. Kun Saksa teki ensimmäisen rekrytointisopimuksensa, monissa muissa maissa oli menossa sama menettely: maahanmuuttotutkija Jochen Ottmer Osnabrückistä on sitä mieltä, että Saksa oli jo tuolloin enemmänkin myöhässä: ”Oli oikea kilpailu siitä, kuka saa eniten maahanmuuttajia esimerkiksi Italiasta.”

Tämä aika vaikuttaa Saksaan aina nykypäivään asti. Vuodesta 1971 turkkilaiset ovat suurin maahanmuuttajaryhmä, joskin heidän määränsä on viime vuosina vähentynyt, osin siksi, että he ovat saaneet Saksan kansalaisuuden, osin siksi, että ovat muuttaneet pois. 60-luvun lopulla suurin ulkomaalaisryhmä olivat italialaiset. Ensimmäisen rekrytointisopimuksen Saksa teki Italian kanssa 1955, sitten seurasi Kreikka (1960), Turkki (1961), Marokko (1963), Portugali (1964), Tunisia (1965) ja Jugoslavia (1968).

Tuolloin ei juurikaan välitetty kotouttamisesta: ”Kotoutumaton vierastyöläinen, jolla oli matala elintaso, ei juuri kuluja aiheuttanut”, kirjoitti Handelsblatt (Taloussanomat) 70-luvun alkupuolella. Kulut nousivat sitten vasta, kun alettiin toteuttaa täydellistä kotouttamista. Työnantajat puolsivat nk. ”kiertojärjestelmää”, eli että vierastyöläisen työlupa olisi päättynyt automaattisesti muutaman vuoden kuluttua, vierastyöläinen palaisi kotimaahansa ja tulisi uusi vierastyöläinen. Sellainen ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin, sillä eihän yrityksen kannattanut luopua juuri opetetusta työvoimasta, joka teki työnsä hyvin, jotta saisi kouluttaa uusia työntekijöitä. 

Mitä Saksa sai maahanmuutolta?

Saksaan tullut miljoonas vierastyöläinen sai tullessaan 1964 mopon sekä  kukkia Köln-Deutzin asemalla - vaikka ei osannut sanaakaan saksaa. Hän teki töitä puuseppänä Etelä-Saksassa ja palasi muutaman vuoden kuluttua kotimaahansa.

Useimmat vierastyöläiset kuitenkin todellakin ovat lähteneet takaisin kotimaihinsa. ”Vuosina 1955-73 Saksaan tuli yhteensä 14 miljoonaa rekrytoitua muista maista, 11 miljoona on palannut kotimaahansa“, sanoo Jochen Oltmer.

70-luvun alkupuolella Saksan väestön suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui. Willy Brandt lopetti rekrytoinnin. Öljykriisit vauhdittivat muutosta. Kun työttömyys nousi tuolloin korkealle, uusia työntekijöitä ei enää maahan haluttu. Hyöty-haitta-suhde joutui koetukselle. Maahanmuutto loppui. Tulijoiden määrä kuitenkin kasvoi seuraavien vuosien aikana, sillä maahan tuli Saksaan jääneiden vierastyöläisten perheenjäseniä. Helmut Kohlin ensimmäisessa hallitussopimuksessa sanottiin: ”Saksa ei ole maahanmuuttomaa.” Hänen hallituksensa pyrki saamaan maahan muuttaneet ulkomaalaiset pois maasta, heille jopa tarjottiin ”paluumuuttoapuna” 10.500 Saksan markkaa, jota oppositio tuolloin ”poispotkimispolitiikkana” kritisoi.

Turkkilaisten määrä – suurin muslimiväestö Saksassa – oli suurimmillaan 90-luvulla. Sen jälkeen heidän määränsä on jatkuvasti laskenut. Nykyisin useimmat maahanmuuttajat tulevat Saksaan kristityistä maista. Suurin osa heistä tulee katolisesta Puolasta ja ortodoksisesta Romaniasta. Vuonna 2013 maahan tuli yli 70.000 puolalaista ja vajaa 50.000 romanialaista. Luku tulee siitä, kun tulijoiden määrästä vähennetään palanneiden määrä.

Turkkilaiset ovat suurin maahanmuuttajaryhmä yhä tänään. Itä-Saksassa, minne ei ennen itäblokin kaatumista ketään tullut, suurin ryhmä ovat puolalaiset. Näin tosin myös Pohjois-Saksassa ja osassa Baijeria ja Rheinland-Pfalzia.

Itä-Saksassa ei kuitenkaan ulkomaalaisia edelleenkään juuri ole. Maahanmuuttajat tulevat niille seuduille, joilla menee taloudellisesti parhaiten, siis etelään Stuttgartin, Münchenin ja Rhein-Mainin seudulle Frankfurtin ympäristöön. Lisäksi Ruhrin alueelle, jossa hiili- ja terästeollisuus vielä muutaman vuoden kukoisti, kun suuri muuttoaalto 50-luvulla alkoi. Sinne, minne oli syntynyt maahanmuuttajien verkosto, tuli lisää maahanmuuttajia, sillä uudet tulokkaat tarvitsivat maanmiestensä apua.

Entä tänään, miten hyöty-haitta-suhteen arvioidaan olevan? Bertelsman-säätiölle toimeksiannettu tutkimus valottaa tätä asiaa. Mannheimilainen taloustieteilijä Holger Bonin analysoi kaikki rahasiirrot yksityishenkilöiden ja julkisten kassojen välillä. Kuka maksaa mitä veroja? Kuka maksaa mitä sairausvakuutus- ja eläkekassaan? Ja kuka tarvitse julkista apua, työttömyysavustuksia, esimerkiksi asuntotukea tai eläkettä?

On selvää, että vierasmaalaiset tarvitsevat keskimäärin useammin työttömyysavustuksia ja muita sosiaalitukia. Saksalaiset ovat useimmin paremmin koulutettuja, ansaitsevat siksi enemmän ja maksavat enemmän veroja. He saavat myös myöhemmin enemmän eläkettä. Kun Bonin oli tämän kaiken laskenut, hän tuli siihen tulokseen, että nykyisin Saksassa asuvat maahanmuuttajat vuonna 2012 maksoivat enemmän veroja ja sosiaalimaksuja kuin mitä saivat.  Hän laski, että ulkomaalaiset hyödyttävät maata keskimäärin 3.300 euroa per maahanmuuttaja.

Se kuulostaa hyvältä. Mutta kun otetaan huomioon, että valtiohan ei anna rahaa suoraan asukkailleen (esimerkiksi siirtoina kuten työttömyysavustukset, asumistuet, eläkkeet), vaan työllistää myös poliiseja, julkista tienrakentamista, armeijaa ja muuta vastaavaa, niin laskennan tulos on toinen, koska kuluthan on jaettava kaikkien asukkaiden kesken. Kun tämä on otettu huomioon, Bonin tulee siihen lopputulokseen, että jokainen maahanmuuttaja maksaa valtiolle 79.100 euroa. Saksalaiset itse tosin myös maksavat valtiolle 3.100 euroa per asukas enemmän kuin tuottavat.

Taloustieteilija Hans-Werner Sinn valitti hiljan kirjoituksessaan tähän lehteen, että Saksan sosiaalisysteemi vetää kuin magneetti puoleensa vähän koulutettuja, ja samalla pelottaa korkeasti koulutettuja: ”Nykyinen maahanmuutto toimii väärin, sillä sosiaalivaltion edut väärentävät maahanmuuttajien laatua.”

Mutta että rajat suljettaisiin ei ole hänen mielestään oikea vallinta. Hän ehdottaa, että muista EU-maista tulevien etuja karsittaisiin, esimerkiksi asettamalla sosiaalietuuksille aikaraja. Jolta jotain puuttuu, kysyköön sitä ensin omasta maastaan.

Saksassa saa nykyisin 4,3 miljoonaa (väestöstä 5,2%, Suomessa 7%, kääntäjän huom.) ihmistä toimeentulotukea, näistä noin miljoona on ulkomaalaista. Muista EU-maista tulevat eivät enää ensimmäisen kolmen kuukauden aikana saa sosiaaliapua Saksasta. Tämän myös vahvisti Euroopan Tuomioistuin marraskuussa 2014.

Tuleeko Saksaan sitten vain huonosti koulutettuja? Puoltajat ja vastustajat käyttävät eri lukuja. Asiaa voidaan katsella monelta puolelta. Sinn valittaa huonoa koulutustasoa ja viittaa hiljan julkaistuun OECD-tutkimukseen, jossa vain noin viidennes Saksan maahanmuuttajista on saavuttanut korkeakoulututkinnon, kun USA:ssa, Kanadassa ja Isossa Britanniassa luku on noin puolet. Toiset taas argumentoivat Työmarkkina- ja ammattitutkimusinstituutin luvuilla. Sen mukaan akateemikkojen määrä on kasvussa. Vuonna 2000 oli uusien 25-63-vuotiaiden maahanmuuttajien korkeakoulutustaso 23 %, vuonna 2013 jo 39%.

Maahanmuuttotutkija Oltmer pitää tilastoja epätyydyttävinä: ”On monenlaisia lukuja.” Lisäksi hän pitää Sinnin kritiikkia yliammuttuna: ”Mielellään puhutaan hyvästä koulutuksesta”, hän sanoo. ”Oikeasti on olemassa tarve myös vähemmän koulutetuille.”

Nykyisin maahanmuuttajat löytävät töitä etupäässä huonommin palkatuilta aloita: ravintola-alalta ja teurastamoista, kotiavusta, maataloudesta ja rakennusalalta. Vaikka valitetaan korkeakoulutettujen puutetta, tarvitaan myös näitä muita. Ne ovat usein töitä, joissa on epäsäännölliset työajat, huonot työolosuhteet ja matalat palkat: ”Eihän meillä ole saksalaisia tekemään näitä töitä, koska saksalaisten palkkavaatimukset ovat liian korkeita.”

Lisäksi, sanoo Oltmer, on matalapalkkasektori, jossa monet maahanmuuttajat työskentelevät, poliittisesti haluttu. Esimerkiksi rakennusalan alihankkijat: ”Monesti ei kunnolla edes tarkasteta, täytetäänkö työaika-, minimipalkka- ja sosiaalivakuutuslait.” Jos näitä tarkastettaisiin paremmin, moni tehdas joutuisi sulkemaan ovensa. Se taas aiheuttaisi tuotteiden hinnannousun loppuasiakkaalle.

Teollisuus vaatii edelleenkin vapaata maahanmuuttoa. Eniten kuuluu tarvetta koulutetulle työvoimalle. IT-alan ”vihreä kortti” ja akateemikoille tarkoitettu ”sininen kortti” eivät tuottaneet tulosta. Paljon puhutut ”tietokone-intialaiset” eivät tule Saksaan, vaan menevät mieluummin Lontooseen tai New Yorkiin.

Saksan eläkejärjelmälle nämä olisivat todella tervetulleita. Taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että saksalainen yhteiskunta tarvitsee nuoria maahanmuuttajia, jotta nykyinen eläkejärjestelmä edes suurin piirtein pystyttäisiin pitämään pystyssä. Sillä 15 vuoden kuluttua ne suuret ikäluokat, jotka syntyivät vuoden 1965 tienoilla, jäävät eläkkeelle. Kun näillä ikäluokilla itsellään on vain vähän lapsia, puuttuu maksajia. Koska maahanmuuttajat ovat etupäässä nuoria, he voivat olla suureksi avuksi. Tosin maahanmuutto yksin ei ratkaise ongelmaa, sillä heitä pitäisi tulla maahan käsittämättömän paljon enemmän, mikä ei ole realistista. Mutta he voivat kuitenkin helpottaa tilannetta. Ikäpyramidi puhuu selvää kieltään.

Tummansinininen: ulkomaalaiset
Vaaleansinininen: maahanmuuttajataustaiset saksalaiset
Violetti: kantaväestö
© F.A.Z. 

Tärkeämpää kuin eläkkeet lienee maan henkisen ilmapiirin uudistaminen. Maahanmuutto on tehnyt Saksasta värikkäämmän ja nuoremman. Toki tämän kehityksen myötä on sekä voittajia että häviäjiä. Häviäjiä ovat ne saksalaiset, joilla on heikko koulutus, joiden palkat ovat paineen alla, sillä niistä kilpailevat maahanmuuttajat. Voittajia eivät puolestaan ole vain korkeakoulutetut, jotka pystyvät maksamaan itselleen kotiinsa siivoojan, vaan myös työnantajat, jotka saavat työvoimaa tehtaisiinsa, teurastamoihinsa ja parsanpoimintaansa. Kaikki hyötyvät, sillä näin palvelujen hinnat pysyvät kurissa. Monien perheiden huoltoapu olisi ilman puolalaisia apuvoimia mahdotonta toteuttaa. Caritas ilmoittaa, että hoivatarpeen hoitavat lähes yksinomaan ulkomaalaiset. Usein laittomasti, ja ollen aina käytettävissä. Näitä on Saksassa Caritaksen mukaan 150.000-200.000 tapausta.

Myös rakennusala hyötyy, sillä työvoima ei ole kallista. Taksilla ei pääsisi ilman turkkilaisia juuri mihinkään. Ja maaseudun ainoa ravintola on useimmiten ulkomaalaisen pitämä.

Teknisellä kielellä sanottuna: ylimääräinen työvoima työmarkkinoilla mahdollistaa alemmat palkat monilla aloilla ja siten myös halvemmat kuluttajahinnat. Kuluttajat hyötyvät näin viime kädessä nk. ”kuluttajaeläkkeestä” eli halvemmista hinnoista. Ja kaikki tämä on laskettava mukaan, kun lasketaan maahanmuuton hyötyjä ja haittoja.