lauantai 5. syyskuuta 2015

Byrokratiasta



Pieni muurahainen tuli joka päivä varhain töihin ja aloitti työt. Se oli ahkera, sai paljon aikaan ja oli onnellinen.

Sen johtaja, leijona, ihmetteli, että muurahainen teki niin hyvää työtä ihan ilman valvontaa. Se ajatteli, että jos olisi valvonta, muurahainen tekisi työtä vieläkin enemmän. Niinpä se otti töihin paskakuoriaisen, joka oli tottunut työnjohtaja. Työnjohtaja puolestaan tarvitsi sihteerin tekemään kirjalliset työt. Lisäksi se palkkasi hämähäkin hoitamaan puhelinta ja arkistoa. 

Leijona oli oikein tyytyväinen paskakuoriaisen toimintaan ja pyysi tekemään tuotantokäyriä ja analysoimaan suuntauksia, jotta näitä voitaisiin käsitellä johtoryhmän kokouksissa. Siihen paskakuoriainen osti uuden tietokoneen ja lasertulostimen ja palkkasi kärpäsen johtamaan tiedotusosastoa.

Muurahainen, joka oli aiemmin ollut tyytyväinen ja tuottelias, inhosi näitä paperimääriä, joita joka päivä piti täyttää samoin kuin niitä kokouksia, jotka haittasivat työntekoa. Leijona puolestaan päätti, että oli aika ottaa töihin joku muukin muurahaisen osastolle.

Valittiin heinäsirkka, joka ensimmäiseksi työkseen osti toimistoonsa uuden maton ja ergonomisen tuolin. Totta kai se tarvitsi myös tietokoneen ja henkilökohtaisen assistentin, jonka tehtävä oli laatia budjetti ja optimointisuunnitelma. Muurahaisen osastosta kuitenkin tuli surkea. Kukaan ei enää nauranut, ja monet kontrollit ja raportit estivät työnteon lähes kokonaan.

Leijonalle ilmoitettiin, että tilastojen ja raporttien mukaan muurahainen ei enää ollutkaan niin tuottelias kuin aiemmin. Niinpä leijona kutsui paikalle pöllön asiantuntijaksi löytämään ongelmalle ratkaisun.

Pöllö vietti osastolla kolme kuukautta ja esitti sitten raporttinsa. Yhteenvetona se sanoi: ”Osastolla on liikaa työntekijöitä.”

Ja kuka joutuisi lähtemään? Tietenkin muurahainen, koska sillä ei ollut motivaatiota ja koska sillä oli kielteinen asenne.


Tuntuiko yläoleva tutulta? Ihmeteletkö yhä, miksi Suomen talous on kuralla?
ELY-keskus kävi lopputarkastuksessa tsasounalla "katsomassa, onko rakennus oikeasti olemassa"! Kun hanke aloitettiin, puut seisovat metsässä. Yksi ELY-keskuksen kysymyksiä oli: "Mihin on tarvittu metsäkonetta?" Vastasin totuudenmukaisesti, että koska tukit painavat tonnin kappale, en jaksanut kantaa. Kysymys "mihin on tarvittu postimerkkejä" sai kyllä sekin aika sanattomaksi... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti