lauantai 14. marraskuuta 2015

Eikö meillä muita huolia ole kuin maahanmuuttajat?


Muslimivastainen kampanja somessa kasvaa

„Naisten halveksiminen on muslimien geneettinen ominaisuus.” Esimerkiksi näin sanovat muutamat „maahanmuuttokriittiset“.

„Varoitus! Muslimit raiskaavat!“ Siinä yhteiskuntamme ainoa ongelma. Kaikki muut ongelmat on jo selvitetty. Kreikka ja pankit, koulutus, rajat kiinni, sote, konsensus, yhteiskuntasopimus, energiapolitiikka. Kaikki selvää. Ukraina, Turkki, Kiina, Venäjä, Iran, Syyria, Irak, Afganistan. Ne muutamat pakolaiset, jotka näistä maista tulevat, ovat meille kauhea katastrofi. Mikään muu ei ole tärkeää.

Viime aikoina kuulemme etupäässä pakolaisista ja siitä, miten iso ongelma he meille ovat. Se, että he tulevat sodan ja vainon keskeltä, ei meitä kosketa, meitä ei kosketa, että he ovat ihmisiä kuten sinä ja minä, meitä koskettaa vain se, että he kuulemma vievät meidän rahamme, meidän asuntomme, meidän työpaikkamme, meidän naisemme.

Jos me olisimme kristitty maa, me yrittäisimme auttaa siinä missä pystymme. Antaisimme enemmän, emme sulkisi ovea tarvitsevalta.

Saksassa asia ei ole toisin, vaikkakaan suurin osa kansalaisista ei ole muukalaisvastainen. Sielläkin on ne, jotka jakavat somessa pelkoaan ja valheellisia tietoja. Parastaikaa somessa kiertää saksalaisen poliisin kauhukuvat siitä, miten kaikki muslimit ovat pahoja, samantekevää missä ovat syntyneet. Kysyttäessä kyseinen poliisi ei kuitenkaan pysty sanomaan, mistä hänen tietonsa ovat peräisin. Aivan kuten meillä mv-kanava, jota monet luulevat mtv-kanavaksi ja luultavasti siksi uskovat varmaksi tiedonlähteeksi. Toisin sanoen: voisimmehan yhtä hyvin jakaa somessa tietoa siitä, miten ihania ihmisiä kaikki muslimit ovat. Juuri kristitythän ovat vuosien varrella tehneet hirvittävän julmia tekoja ja yhä tänään juuri Suomi kuuluu maailman välivaltaisimpien maiden joukkoon.

Selasin vanhoja kuvia ja muistoja niistä ihmisistä, jotka ovat olleet kotoisin muista kuin Euroopan maista. Niitä on paljon. En vielä ole tavannut muslimia, joka olisi geneettisesti raiskaaja. Olen tavannut -  tavallisia ihmisiä eri maista. Tässä tulee lähinnä mieleen ne suomalaiset, joiden olen nähnyt rellestävän Venäjällä, Espanjassa ja Ranskassa. Sikäläisten paikallisten mielipide oli, että ”kaikki” suomalaiset ovat juoppoja ja väkivaltaisia…

Hieman enemmän tietoa ja paljon enemmän itsekritiikkiä, hyvät halla-aholaiset!  Eikö olisi parempi tehdä pakolaisista mahdollisimman pian kansantuotetta kasvattavia kansalaisia sen sijaan, että vauhkomme ympäriinsä ja häiritsemme ja jarrutamme omaa hyvinvointiamme?

Ja kyllä kyllä, olen kukkahattutäti. Koska olen Perussuomalaisten Naisten jäsen, tässä Perussuomalaisten Naisten minulle viime jouluna lahjoittama hattu. 



Aiheesta lisää: "Toisella katsomalla. Maahanmuuttajista maahan muuttajiin."
https://asiakas.kotisivukone.com/files/kulttuurikameleontit.kotisivukone.com/toisellakatsomalla_kirja2.pdf



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti