keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Syöpä nimeltä energiakäänne ja sen yhdeksän etäpesäkettä


Julkaistu: 11.06.2016 | kirjoittaja tri Klaus-Peter Krause
Käännös
http://www.freiewelt.net/blog/das-krebsgeschwuer-energiewende-und-seine-neun-metastasen-10067327/

Poliitikot puhuvat vain „tuista“. Se on kaunistelevaa naamiointia. Ja toimittajat käyttävät samaa kauniiksi värjättyä sanastoa mitään ajattelematta kuin aivottomat mantran toistajat. Oikeasti on kyse valtion määräämästä avustuksesta, joka on sekä mieletöntä että vaarallista. Niinpä saimme taas kerran lukea Frankfurter Allgemein Zeitungista 8.6.2016 sivulta 16: „Aurinkokennoja tuetaan kauemmin kuin tähän asti oli suunniteltu.” Samoin saimme lukea samasta artikkelista:

„Tärkeät voimajohdot, jotka tulevat viemään tuulisähkön pohjoisesta etelään Baden-Württembergiin ja Baijeriin, voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan 2025.“ ”Uusiutuvan” hulluus siis jatkuu. Mitä lehdistö sitten ei kerro, ovat tämän energiakäännepolitiikan tuhoisat seuraukset. Niihin harvoihin, jotka kutsuvat asioita niiden oikeilla nimillä, kuuluu sähkönkuluttajien yhdistys NAEB – taas kerran, viimeisimmässä tiedotteessaan. Sen mukaan energiakäänne on Saksan taloudelle syöpäkasvain, joka levittää etäpesäkkeitään kaikkialle kansantalouteen ja johtaa Saksan talouden tuhoon. Lukekaapa tämä. 



Ensin vain huomaamaton alku

 „Aivan kuten syövällä on tapana, alku oli huomaamaton. Sähkön tuulella ja auringolla tuottamisen kokeilemiseksi ja tukemiseksi laadittiin uusiutuvan energian laki EEG. Uusiutuvan energian tuottolaitos sai kahdeksikymmeneksi vuodeksi kiinteän korvauksen. Korvaus kattoi tuotantokulut ja takasi toimijalle lisäksi keskimääräistä paremman tuoton. Ilmeisesti lakia laatineet poliitikot uskoivat ekosähkön saarnaajan Franz Altin sanoja, kun hän kiersi Saksaa sanoen ”Aurinko ei lähetä meille laskua.” ja puhui halvasta ja loppumattomasta sähkön tuotannosta. 

”Lisäkuluja ei tule enempää kuin yhden jäätelöpallon verran” 

„Koska aluksi rakennettiin vain muutama laitos, saattoi tuolloinen vihreä ympäristöministeri Jürgen Trittin lohdutella saksalaisia sanomalla, että eihän energiakäänne maksa keskivertokuluttajalle kuin ehkä yhden jäätelöpallon verran kuukaudessa enemmän kuin ennen. Niinpä ensimmäinen EEG-maksu, jolla tuki maksettiin, ei ollut mitenkään pelottava, sehän oli vain 0,5 senttiä kilowattitunnilta.“ 

Tuottoisten valtion takaamien tukien vetovoima 

„Tuottoisat tuet vetivät kuitenkin puoleensa paljon sijoittajia. Pankit näkivät, että lakisääteiset korkeat 20 vuoden tuet olivat hyvä sijoituskohde. Kaupungit ja kunnat uskoivat, että ne saisivat uusia verotuloja. Kunnanvaltuustot hyväksyivät uudet voimalat, etenkin kun niiden sanottiin pelastavan ilmastonkin. Missään ei kysytty eikä sanottu, kuka sitten kaiken tämän loppujen lopuksi maksaisi.“

Ei säästetä luonnonsuojelualueita, metsiä eikä asukkaita 

„Niin nousivat jopa 200 metriä korkeat tuulivoimalat. Ne ovat paljon korkeampia kuin Kölnin tuomiokirkko. Talojen katot ja joka kirkkojen katot, joutomaat mutta myös pellot peitetään aurinkokennoilla. Arvokkaalle maanviljelysmaalla kasvatetaan energiakasveja biokaasun, etanolin ja biodieselin tuottamista varten. Luonnonsuojelualueita, metsiä eikä näistä laitoksista kärsiviä asukkaita ei ole säästelty. Niinpä Saksassa pyörii nyt yli 30.000 tuulivoimalaa, joiden teho on yli 45.000 megawattia (MW) nimellistehoa. Vasta neuvoteltu sopimus hallituspuolueiden kesken vaatii tuulivoiman määrän kasvavan vuosittain 2800 megawatilla nimellistehoa. Se tarkoittaa 1000 – 1500 uutta tuulivoimalaa. Tarkoitus on kaksinkertaistaa tuulivoiman määrä. 
Aurinkokennojen nykyisen nimellistehon 40.000 MW on senkin määrä kasvaa. 

Ylikuormitus ja sähkökatkos

„Saksassa tarvitaan kellonajasta ja tarpeen heilahteluista johtuen vain 40.000 - 75.000 MW:n kapasiteetti. Viikonpäivinä työaikaan on tarve tietenkin suurin, yöllä tarve laskee selvästi. Jokaisena hetkenä on oltava sekunnin tarkkuudella juuri tarvittava määrä sähköä. Mikäli ei ole, verkko joko ylikuormittuu ja ylikuormitussuojat menevät päälle tai vaihtovirran taajuus häiriytyy. Se tarkoittaa: kummassakin tapauksessa seuraa sähkökatkos. 

Liikaa uusiutuvaa – mihin se laitetaan?

„Nämä luvut osoittavat epäsäännöllisen, ei ennustettavissa olevan tuuli- ja aurinkoenergian ongelman. Jos tuulee kovin tai aurinko paistaa, meillä on liikaa uusiutuvaa energiaa. Se on kuitenkin käytettävä, ettei verkko vahingoittuisi. Helpointa on viedä se Euroopan verkoston kautta naapurimaihin. Sillä tavalla kuitenkin viemme oman ongelmamme, liikasähkön, naapureillemme. Samoin kuin syövässä, kasvaa etäpesäkkeitä, joita lainsäätäjät eivät ilmeisesti ole ajatelleet.”

Etäpesäke 1: Naaapurimaiden on suojauduttava Saksan liialliselta ekoenergialta 

”Meidän naapurimaamme suojautuvat Saksasta tulevalta liikaenergialta asettamalle rajoille esteitä. Sitä varten tarvitaan isoja vaihesiirtomuuntajia. Niihin tarvitaan sijoituksia, jotka maksavat miljoonia. Ne on jo osin tehty tai suunniteltu. Vain siten voivat naapurit suojella omia verkkojaan. Siitä seuraa, että liiasta uusiutuvasta ei päästä eroon viemällä se naapurimaihin.” 

Etäpesäke 2: Liiallisen energian hävittäminen on hyvin kallista

„Epäluotettavaa ja ennalta arvaamatonta uusiutuvaa ei kukaan halua, jos siitä pitää maksaa iso korvaus. Jotta se kuitenkin voidaan syöttää verkkoon, energiakäännelakia laajennettiin. Kallis uusiutuva energia tarjotaan energiapörssissä hintaan mihin hyvänsä. Niin tapahtui, että vuonna 2015 tuettiin uusiutuvaa energiaa 25 miljardilla eurolla ja pörssissä siitä saatiin kaksi miljardia euroa. Jos sitä oli lisäksi yli tarpeen, siitä jopa maksetaan (eli hinta menee negatiiviseksi). Tänä vuonna pääsiäisenä ja äitienpäivänä siitä piti maksaa yli 20 miljoonaa euroa. Jokainen tuleva uusiutuvan energian tuotantolaitos lisää tätä trendiä ja vain lisää kuluja. Etäpesäke kasvaa.” 

Etäpesäke 3: Perinteisten energiatuotantomuotojen kulut kasvavat 

„Energiakäännelain mukaan uusiutuva energia on syötettävä verkkoon ennen muita energiantuotantomuotoja. Jotta se olisi mahdollista, on perinteisten laitosten eli ydinvoimaloiden, hiilivoimaloiden ja kaasuvoimaloiden tuotantoa rajoitettava. Niiden vuosituotanto pienenee, mutta kulut eli poistot, henkilöstökulut ja huoltokulut eivät vähene. Tuotetun sähkön hinta siis pakostakin nousee. Kuitenkaan näitä laitoksia ei voi sulkea. Ne on pidettävä käyttövalmiina, jos ei tuule ja aurinko ei paista. Vuosittain niiden ylläpidosta arvellaan aiheutuvan yli 4 miljardin kustannukset.”

Etäpesäke 4: Uusiutuvan polkumyynti vie perinteiset tuotantolaitokset perikatoon 

„Energiakäännelain vaatimus myydä uusiutuva energia pörssissä millä hinnalla hyvänsä, siis paljon alle tuotantohinnan, on polkumyyntiä. Polkumyynti vie heikommat vastapuolet konkurssiin. Siis perinteiset laitokset. Ja kaikkien on maksettava sähkön tuulivoiman ja aurinkovoiman lisämaksuna tuo polkumyynti. Siksi jopa edullisimmin tuottavat ydinvoimalat ja ruskohiilivoimalat tulevat menemään konkurssiin, vaikka ne tuottavat sähkön vain viidesosalla siitä hinnasta, millä uusiutuvat energian tuottavat. On täysin absurdi väite poliitikoilta ja lehdistöltä, että isot voimalaitokset olisivat myöhästyneet energiakäänteessä. Tappioiden syy ei ole myöhästymisessä, vaan ihan muualla: syy on lain vaatima polkumyynti. Valtion politiikka vie hiilivoimalat konkurssiin. Tämä on totisesti päivänselvää, ei siihen tarvita lisäargumentteja. Ja kuitenkin: ilman hiilivoimaloita tai ydinvoimaloita ei sähkön tuotantoa voida taata. Siksi ne on ylläpidettävä verovaroin tai laittamalla sähkölle lisämaksu.”

Etäpesäke 5: Naapurien tuotantolaitoksia ei kannata ylläpitää

„Naapurimaiden sähköntoimittajat ostavat halpaa saksalaista sähköä sähköpörssistä. Se on halvempaa kuin tuottaa sähköä itse. Myös naapurimaiden sähköntuottajat kärsivät tappioita. Sveitsin suuret sähköntuottajat ovat siksi ilmoittaneet, että sijoittajille ei makseta osinkoja seuraavina vuosina. Jopa Ranskan valtion energiantuottaja EDF on taloudellisissa vaikeuksissa.”

Etäpesäke 6: Sähkön tuhlaus, ei sähkön säästö

„Politiikka on ymmärtänyt, että sellaiset yritykset, jotka tarvitsevat paljon sähköä, ovat energiakäännelain takia taloudellisesti kannattamattomia. Siksi niiden ei tarvitse maksaa sähkön lisähintaa. Paljon sähköä tarvitseviksi yrityksiksi ymmärretään sellaiset yritykset, jotka tarvitsevat enemmän kuin lain määräämän energiantarpeen (kWh) tuottaakseen yli 1000 euron arvonlisäyksen. Niinpä yritykset, jotka ovat tämän rajan alapuolella, eivät tietenkään säästä sähköä, vaan käyttävät sitä mahdollisimman paljon. On halvempaa päästä maksamasta sähkön lisähintaa kuin käyttää paljon sähköä. Tämän sitten maksavat kaikki ne, jotka joutuvat tuon sähkön lisämaksun maksamaan – eli me!”

Etäpesäke 7: Teollisuus jättää Saksan 

„Korkea sähkön hinta ja Saksan ennalta arvaamaton energiapolitiikka on saanut monet yritykset etsimään tulevaisuutta halvemmista ja energiapoliittisesti luotettavimmista maista. Yrityksiä ei siirretä ulkomaille, vaan sinne rakennetaan uudet modernit tuotantolaitokset. Saksaan investoidaan vähemmän tai ei lainkaan ja poistoilla rahoitetaan ulkomaille rakennetut laitokset. Uudet tuotantolaitokset ulkomaita varten tehdään Saksassa, mistä on seurannut tilapäinen sijoitusbuumi. Kun vanhoissa paljon huoltoa tarvitsevissa laitoksissa huoltokulut nousevat liian korkeiksi, ne annetaan yksityisille pääomasijoittajille, jotka sitten vievät ne konkurssiin. Tätä on tapahtunut jo yli kymmenen vuoden ajan. Se tapahtuu varkain, eikä politiikka ole sitä juurikaan huomannut. Meidän on hyvä tietää: lähteneet yritykset tuskin palaavat, ja vasta sitten, kun sähkön tuotanto on Saksassa taas varmalla pohjalla.” 

Etäpesäke 8: Rahansiirto alhaalta ylös

„Saksan energiapolitiikan takia sijoitukset uusiutuviin tuottavat hyvin. Sen tuoton me maksamme lisämaksuna sähkölaskussamme. Yksityiset taloudet, köyhät tai rikkaat, tarvitsevat suurin piirtein saman verran sähköä. Me laitamme ruokaa ja pesemme sähköllä. Jääkaappi, pakastin, televisio, tietokone ja muut kodin koneet käyvät sähköllä. Valaistusta unohtamatta. Köyhät tarvitsevat usein enemmän sähköä, koska niillä ei ole rahaa ostaa sähköä säästäviä koneita. Köyhät siis kantavat keskimääräistä suuremman osan sähkön lisämaksusta, mutta tuotto tulee kuitenkin vain rikkaille. Köyhillä nimittäin ei ole sitä rahaa, mitä investoida. Niin energiakäännelaki siirtää rahaa köyhiltä rikkaille, alhaalta ylös. Se puolestaan aiheuttaa sosiaalisia paineita. Nyt jo vajaa miljoona taloutta on tilanteessa, jossa ne eivät enää pysty maksamaan sähkölaskuaan.”

Etäpesäke 9: Sähköverkon kallis ja tarpeeton rakentaminen

„Saksan sähköverkko on tehty perinteisellä tavalla tuotettavalle sähkölle. Se ei kovin hyvin sovellu ympäri maata sijaitsevan uusiutuvan sähkön kokoamiseen, synkronoimiseen ja muuntamiseen. Aina ei nykyisin pystytä siirtämään tuotettua uusiutuvaa energiaa verkkoon verkon pullonkaulojen takia. Tuottajia asia ei häiritse, sillä heille maksetaan joka tapauksessa. Sama koskee meressä sijaitsevia tuulivoimaloita, jos yhteyttä maalle ei saada ajoissa valmiiksi tai jos se pettää. Tämä kaiken maksaa sähkön kuluttaja kalliimpana sähkömaksuna.”

„On rakennettava uusia sähköjohtoja uusiutuvan sähkön syöttämiseksi jakoverkkoihin, ja se maksaa valtion energia- ja vesitalousliiton (BDEW) mukaan viisikymmentä miljardia eroa. Lisäksi on rakennettava voimalinjoja Pohjois-Saksasta Etelä-Saksaan. Sellainen voimalinja maksaa yli miljoona euroa kilometriltä. Jos verkot rakennetaan maan alle, kulut nousevat verkkoyhtiö Tennetin mukaan seitsenkertaisiksi. Koska maan päällä kulkevia voimajohtoja vastaan on erittäin paljon vastustusta, poliitikot aikovat rakentaa verkot hinnasta huolimatta maan alle saadakseen kansan hyväksynnän. Rahasta ei väliä. Kulut maksaa sähkön kuluttaja. Myös se tosiasia hiljaisesti hyväksyvään, että pitkistä linjoista aiheutuu yli 10 prosentin hävikki. Energiakäänteen on jatkuttava, maksakoon mitä hyvänsä.”

Energiakäännelaki on syöpä, joka kokonaisvaltaisesti heikentää kansantaloutta 

„Aivan kuten biologinen syöpä heikentää ihmistä, heikentävät energiakäännelait koko Saksan taloutta. Sähkön hinta, joka on perustavanlaatuinen asia kansantaloudelle, nousee koko ajan. Työpaikat siirtyvät ulkomaille. Korkeasti tuetut työpaikat uusiutuvan energian tuotannossa eivät niitä korvaa. Sähköä myydään polkuhintaan ja tuhlataan, sen sijaan että sitä käytettäisiin taloudellisesti. Sosiaaliset paineet lisääntyvät lakisääteisen alhaalta ylöspäin suuntautuvan tulonsiirron takia. Ympäristö tuhoutuu yhä uusien uusiutuvan energian tuotantolaitosten takia.”

Tarvitaan täydellinen operaatio poistamaan tämä pahanlaatuinen kasvain 

„Entä miten tulevaisuudessa? Jos energiakäännettä jatketaan, maan talous kaatuu. Saksasta tulee kehitysmaa. Uskaltavatko poliitikot ja puolueet vastustaa sitä ja lopettaa suunnitelmatalouden lakinsa? Vai eivätkö saa otetta energiakäänteestä hyötyviä vastaan – siksi että monet heistä ovat itse hyödynsaajia? Nouseeko kansa, siis äänestäjät, vihdoinkin energiakäännettä vastaan? Ryhtyvätkö poliittiset puolueet taistelemaan nykyistä aivopesua vastaan, joka alkaa jo kouluissa? Nyt olisi vielä aikaa peruuttaa. Vain todellinen täydellinen energiakäänne-nimisen syöpäkasvaimen leikkaus voi pelastaa meidät kauhealta lopputulokselta.” 

Näin siis NAEB-sähkönkuluttajasuoja tuoreimmassa tiedotteessaan. Tähän haluaisin vielä lisätä osan Wilfried Limbachin artikkelista (Huomautuksia energiakäänteestä). Limbach on sähkötekniikan diplomi-insinööri ja oli neljäkymmentä vuotta toimessa suuressa energiahuoltoyhtiössä; hän tietää, mistä hän puhuu. Hän kirjoittaa muun muassa: 

Mitä kaikista keskusteluista jätetään pois: tekniset rajoitteet 

„Sähköverkko on herkkä fysikaalinen systeemi, jolle eivät tee oikeutta vihreät fantasiat, kaupalliset näkökulmat eivätkä mahdollisimman suuri määrä aurinko- ja tuulivoimaloita, tarvitaan enemmän. Uusiutuvien energioiden periaatteella toimivat tuotantolaitokset voivat vain huonosti täyttää fysikaaliset ja sähkötekniset vaatimukset, joita asetetaan sähköverkon toimivuudelle. Saksan siirtoverkkojen operaattorien verkko- ja järjestelmäsääntöjen puitteissa on tuotettava verkon toimivuutta varten paljon erilaisia järjestelmäpalveluja, joita ovat, lyhyesti: oikosulkuteho, kylmäkäynnistysominaisuus, taajuuskontrolli, hetkellinen varanto, staattinen ja tilapäinen vakaus, loisteho, off-grid –toiminta jne. Näistä pakollisista tarpeista sähköverkoissa ei yleensä keskustella ollenkaan.”

Hillitön uusiutuvan rakentaminen ilman järjen häivää 

Limbach jatkaa: „Liiallinen tuotanto. Aiemmin riitti luotettava perinteinen 120.000 megawatin tuotanto täyttämään Saksan korkein tarve, noin 80.000 megawattia. Vuodesta 2022 on hallituksen tähänastisten suunnitelmien mukaisesti oltava 230.000 megawatin vara, koska aurinkoa ja tuulta on harvemmin käytettävässä kuin perinteisiä voimalaitoksia. Kaikissa 16 osavaltiossa, Pohjanmerellä ja Itämerellä rakennetaan uusiutuvaa ilman mitään järkeä. Kun asiat olivat Saksassa vielä järjestyksessä ja sähköntuotantolaitoksia suunnittelivat sähkönhuoltoyhtiöt, piti valtiovarainministeriölle osoittaa, että rakennettava laitos ei tuottaisi ylikapasiteettia.”

Saksalla on varaa ylläpitää kahta täydellistä sähköjärjestelmää rinnakkain 

Limbachin yhteenveto: „Saksalla on ainoana maana maailmassa varaa ylellisyyteen ylläpitää kahta täydellistä sähköntuotantojärjestelmää rinnakkain. Tulos: sähköstä, jonka hinta on pörssissä 3 miljardia eroa, kuluttajien on maksettava 24 miljardia lisämaksua. Se on jättiläismäinen summa, joka puuttuu kansantalouden ostovoimasta. Energiakäänne on pohjaton tynnyri.” 

Katastrofi tulossa 

NAEB ja Limbachin väki edustavat sähköntuotannossa ja sähkötekniikassa järjen ääntä, jota kyllä olisi Saksassa riittävästi. Mutta poliittiset älykääpiöt uskovat olevansa energiakäänteenllään ja sen järjettömyydellä kokonaan järjen äänen yläpuolella. Myös sellaisten asiantuntijaekonomien kuin professori Hans-Werner Sinn. Tulossa on katastrofi, kaikkien saksalaisten tuhoksi, jos ei tehdä loppua tälle kaikelle hulluudelle. Vielä voit äänestää ja jättää sellaisia äänestämättä, jotka tuottavat sinulle vahinkoa.

Energiakäänteen seuraukset ovat paljon pahempia kuin verorahojen tuhlaus

AfD, Vaihtiehto Saksalle –puolue on periaateohjelmassaan kääntynyt verorahojen tuhlaamista vastaan ja haluaa talouden väärinkäytökselle rangaistuksen. Heidän uusien sääntöjensä on tarkoitus suojella veronmaksajien oikeuksia ja mahdollistaa valtion virkamiesten ja muiden valtion palveluksessa olevien rankaisemisen, jos he tuhlaavat veronmaksajien rahoja. Energiakäänne johtaa paljon suurempiin kansalaisten taloudellisiin pakotteisiin ja valtion järjestämään rahan tuhlaukseen. Sellaisesta pitäisi syyttää ja rangaista vastuussa olevia poliitikkoja. Olisi aivan liian pieni tuomio jättää heidät valitsematta.  


2 kommenttia:

  1. Järkevää tekstiä, kiitokset hyvästä käännöksestä ja toivottavasti tämä kirjoitus tuulivoiman sairaasta puolesta löytää suomalaiset päättäjät. Ensiapu on aloitettava välittömästi ettei "potilas" kuole!

    VastaaPoista
  2. Niin, hiili- ja ydinvoimalat ovat todella kauniita eikä niiden rakentamiseen tarvita mitään "alkuaineita" tai muutakaan materiaa. Eikä tietenkään mitään puita kaadeta niiden tieltä...
    Energian kulutus tulee maailmassa vain kasvamaan, joten mm. aurinkopaneelit ovat todella hyvä ratkaisu. Ihmettelen oikeasti, ketä ne muka katoilla häiritsisivät. Ei se aaltopelti sen esteettisempää ole. :D
    Parasta tietysti olisi jos energiaa säästettäisiin - mutta se vaatisi sitä, että ihmisiltä kiellettäisiin sähkösyöpöt kännykät, tietokoneet ja muut härvelit sekä yksityisautoilu kokonaisuudessaan.

    Mitä muuten luonnon tuhoutumiseen tulee, kannattaisi enemmänkin vastustaa golfkenttien rakentelua. Pahempia turhakkeita ei ole.
    Ja eniten työpaikkoja tulee katoamaan palvelualoilta tekniikan kehittymisen myötä, mm. itsepalvelukassat. Jos siis ihan oikeasti halutaan olla huolissaan työttömyydestä...

    VastaaPoista