sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Miksi äärioikeisto on Itä-Saksassa niin suosittu?


Kysymyksiä Markus Nierthille, Tröglitzin entiselle pormestarille

Käännös; teksti julkaistu Publik Forum –lehdessä 19/2017.
Haastattelu: Thomas Gerlach
Narkus Nierth (48) oli Tröglitzin pormestari. Hän luopui virastaan 2015, koska piirihallitus ei suojellut häntä muukalaisvihamielisiltä hyökkäyksiltä.

Publik-Forum: AfD:n valinneet väittävät usein: muut poliitikot eivät kuuntele meitä, siksi valitsemme oikeistopopulistit. Ovatko he oikeassa?

Markus Nierth: Kokonaisarviona väärin. Väite tuon väitteen takana on usein myös toinen: ”Poliitikot eivät tee sitä, mitä me haluamme!” Sellainen muistuttaa pikkulasten käytöstä: haluan sen mitä mieleeni sattuu juolahtamaan, ja jos en sitä saa, poljen jalalla lattiaan ja ylitän rajat. Ei näin! Demokratia perustuu enemmistön päätöksiin.

P-F: Siis ei ymmärretty demokratian sääntöjä?

Nierth: Monet ihmiset ympärilläni eivät ole vieläkään, 27 vuoden jälkeen, päässeet vastuullisina kansalaisina perille demokratiaan. He eivät vielä ole sisäistäneet demokratian kulttuuria, esimerkiksi että on löydettävä kompromisseja, keskusteltava yhdessä asioista, joita aikuiset ihmiset tuovat esille. Vuonna 1990 kelpasivat kyllä D-markka ja vapaa matkustaminen ja länsiautot. Mutta että demokratia tarkoittaa, että on itse osallistuttava, että on annettava ja saatava, että jokainen tuo kykynsä mukaan, että uutta vapautta on myös itsekin muokattava – sitä ei edelleenkään moni ymmärrä.

P-F: Länsi häivyttää vakavat vauriot, joita Saksojen yhdistyminen toi monille mukanaan.

Nierth: Ymmärrän oikein hyvin, mitä rikkomuksia ja loukkauksia itäsaksalaiset saivat kärsiä, kun heiltä vuoden 1990 jälkeen meni työpaikka tai heidän oli lopettava yrityksensä. Se sai aikaan pelkoja ja nöyryytyksiä. Sydämestäni käsitän tämän. Silti huomaan, että joskus sekin ymmärrys loppuu.

P-F: Miksi?

Nierth: Monilla AfD:n valinneilla menee aineellisesti ihan hyvin. Sain kuulla Pegida-mielenosoituksissa, miten hyvin toimeentulevat ihmiset, eläkeläiset, insinöörit puhuttelivat minua ja valittivat koko ajan rahasta, ja että Merkel käyttää kaikki rahat vain pakolaisiin. Kun kysyin, onko heillä huono taloudellinen tilanne, monet sanoivat, että heillä menee hyvin. Taustalla oleva turhautuminen ei johdu rahasta vaan kulttuurista.

P-F: Mitä tarkoitatte?

Nierth: He haluavat säilyttää vanhan ”hyvän” maailmansa. He haluavat globaalin ja liberaalin maailman hyvät puolet. Mutta he kieltäytyvät avautumasta maailmalle, he kieltäytyvät hyväksymästä muita kulttuureja ja pitävät kiinni pikkuporvarillisuudestaan ja ahdasmielisyydestään. Taustalla on myös usein henkinen turhautuminen itsestä sekä tietynlainen kovasydämisyys. Kovasydämiset etsivät vikoja aina vain toisista.

P-F: Eikö pikkuporvarillisuutta voisi selittää DDR:n perinnöllä?

Nierth: Kyllä tuon käyttäytymisen taustalla voisi olla myös DDR:n perintö. DDR:ssä poliittinen kypsymättömyys palkittiin. Mutta minusta on asiatonta ottaa vastaan poliittinen aikuistuminen valittamalla jatkuvasti ja rikkoa sillä tavalla demokratia. Hehän tietävät, ketä äänestävät. He tuntevat vaalipuheet. Ja sillä tavalla he vahvistavat holocaustin kieltäjiä, historian vääristelijöitä ja sellaisia, jotka haluavat palauttaa saksalaisten sotilaiden ”kunnian”. He vahvistavat juuri sitä, mikä DDR:ssä melkein mantranomaisesti tuomittiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti