maanantai 22. lokakuuta 2018

Liekkipiirakka / Flammkuchen

Toissa viikolla Saksassa piti tietenkin paikallisilla toripäivillä maistella sikäläisiä herkkuja. Ostin liekkipiirakan, alunperin elsassilaisen herkun. Alla oleva resepti on Irmeli Kopisto-Menzelin erinomaisesta vuonna 1984 julkaistusta kirjasta ”Saksalainen keittiö, herkkuja Badenista ja Elsassista”. Siis alemannien asuinalueilta.

Liekkipiirakkaa kokoonnutaan Etelä-Saksassa usein syömään seurassa, ryhminä. Varataan pöytä. Uunissa kapakanpitäjä paistaa niin monta piirasta kuin mitä väki jaksaa syödä, viimeisenä kuin jälkiruuaksi piirakan omenalla täytettynä. Juomana omenaviini tai syksyllä uusi viini. Ole varovainen: uudesta viinistä humallut helposti! 





1 annos tummista vehnäjauhoista tehtyä hiivataikinaa

Täyte:
1 iso silputtu sipuli
50 g voita
80 g pekonia pieninä kuutioina
1 rkl öljyä
1,5 dl kuohukermaa
2,5 dl smetanaa
hiven muskottipähkinää
vähän suolaa

Älä nostata hiivataikinaa, vaan kauli se ohueksi ja levitä leivinpellille. Peitä taikina liinalla ja anna sen nyt nousta sen aikaa, kun valmistat täytteen. Ruskista sipuli kevyesti voissa, samoin pekonikuutiot öljyssä. Vatkaa kerma ja smetana keskenään ja mausta seos muskottipähkinällä ja suolalla. Lisää vielä hiukan lämmin sipuli-voipaistos. Siten kermaseos sakenee sopivasti ja on helpompi levittä taikinalle, minkä tehtyäsi voitkin ripotella päälle pekonipalaset ja tiputella lusikalla pekonista sulanutta rasvaa. Paista hyvin kuumassa uunissa (250 astetta) mahdollisimman alhaalla. 

Parhaiten tämä ihana vaikkakin yksikertainen piirakka onnisuu, jos käytössä on oikea kunnon puilla lämmitettävä leivinuuni, jossa voi paistaa piirakan kuuman uunin pohjalla ilman peltiä. Tällöin piirakan pohja on vain kaulittava leipälapion kokoiseksi. Näin perinnäisesti valmistettua liekkipiirakkaa saa vielä Stasbourgin pohjoispuolella monissa ruokapaikoissa, ja kyllä eron huomaan sähkö- ja puu-uunin välillä. Piirakan oikea nimikin, Elsassin murteella Flammeküeche, johtuu siitä, etä palavat hiilet työnnettiin sivuun uunissa, jossa ne sitten edelleenkin paloivat piirakoiden paistuessa. Niin korkeassa lämpötilassa piirakat tarvitsevat kypsyäkseen vain 2,5 minuuttia. Myös sähköuunissa paistettu liekkipiirakka on kuitenkin niin makoisaa, että sitä välttämättä kannattaa kokeilla.  – Me juomme sen painikkeeksi, kuinkas muuten, elsassilaista Sylvanerviiniä (Suomessa on saatavilla kuivia italialaisia valkoviinejä, jotka nekin sopiva tarkoitukseen mainiosti, esimerkiksi Soavea).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti