Saksan kuuluisimpiin johtajakouluttajiin kuului aikoinaan Jürgen Höller. Hän oli järjestänyt motivaatiokoulutuksen toiseen Stuttgartin suurista konferenssitiloista, Hanns-Martin-Schleyer-Halleen. Tilaisuudessa puhui muistaakseni myös Bodo Schäfer, Nikolaus Enkelmann ... en muista ketä vielä. Siis näitä Saksan kuuluisia. No, siellä ei kukaan kävellyt tulisilla hiilillä. Silläkään ei ole sinänsä mitään väliä, sillä ystäväpiirissäni on yksi, joka osaa levitoida, yksi, joka osaa väännellä lusikoita ja yksi, joka on noussut kuolleista, ja useita jotka ovat kävelleet tulisilla hiilillä polttamatta jalkapohjiaan. Kaikki ihan normaaleja täysjärkisiä ihmisiä normaaleissa, erilaisissa, ammateissa. En mitenkään sen takia hämmästy mistään kielilläpuhumisista. Yleensä se, joka uskoo, saa mitä vaan...
Seuraava tapahtui muutama vuosi eroni jälkeen. Sain kutsun lähteä mukaan tilaisuuteen rahoitusneuvojani Sylvia Riedmüllerin ja hänen muutaman tuttunsa kanssa; pääsymaksua sata euroa. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut neljätuhatta ihmistä ja liputkin olivat lähes lopussa.
Ei kuitenkaan mitään mahdollisuutta, ensinnäkään ei ollut tuolloin yhtään "ylimääräistä" rahaa ja toisekseen, oli minun vuoroni pitää poikaani tuo viikonvaihde luonani.
Laitan "ylimääräisen" lainausmerkkeihin, sillä on hyvin suhteellista, mikä on ylimääräistä, mikä ei. Ainakin useimmista ihmisistä tällaiset koulutukset ovat täyttä huuhaata ja että niistä pitää maksaa ja paljon, ei mene perille. Ihan kuin koululaitoskin pyörisi itsestään...
"Tilasin" siis ratkaisun, kun en kerran muutakaan voinut, ja kovasti teki mieleni mennä juuri tuohon tilaisuuteen.
Aivan yllättäen pojan isä oli keksinyt erikoisen mukavan tapahtuman pojalle, joka oli vain tuona nimenomaisena viikonvaihteena mahdollista, ja niin vaihdettiin viikonvaihteita. Pääsin lähtemään. Soitin Sylvialle, että tapaisimme siellä hallin edessä juuri ennen tilaisuuden alkua, jotta ehtisin ostaa lipun.
Ajoin ne 140 kilometriä Stuttgartiin, Liederhallelle... jaa-a, hupsista, siellä ei ollut ketään. Tajusin että olin ajanut väärälle hallille. Stuttgartissa on 600.000 asukasta, toiselle, Hanns-Martin-Schleyer-Hallelle menisi ainakin puoli tuntia. Kävin soittamaan Sylvialle, että myöhästyisin, ja silloin totesin harmikseni, että olin unohtanut Sylvian puhelinnumeron kotiin. Ajattelin kuitenkin, että pääsenhän minä silti jotenkin sisälle, vaikka myöhästynkin.
Ajan parkkiin ja kävelen ovelle. Siellä seisoo Sylvia ja ilahtuu minut nähdessään. "Tulitpa sopivaan aikaan", hän sanoo, "olimme juuri menossa sisään. Oletko jo ostanut lipun?" En ollut, lähden siis lippuluukulle. Samalla hetkellä tuhatpäisen väkijoukon keskeltä astuu esiin minulle täysin tuntematon mies ja ojentaa minulle paperipalan ja häviää saman tien väkijoukkoon. Käyn katsomaan mikä se paperi on. "Sehän on pääsylippu", sanoo Sylvia. "Selvästikin olet tehnyt jotain hyvää jollekin, koska sinua näin palkitaan." Olin niin hölmistynyt, että en osannut sanoa mitään. Joku ojentaa minulle sadan euron arvoisen pääsylipun, enkä edes ehtinyt kiittää!
Sylvia naurahtaa. "Se menee niin, että se mitä lähetämme maailmaan, tulee aina samalla mitalla takaisin. Siksi meidän ei ikinä tarvitse kostaa kenellekään mitään, Luoja huolehtii puolestamme kaikista asioista."
Menemme sisään halliin, ja näemme, että numeroidut paikkamme ovat tyhjät, mutta että ihan edessä on kaksi tyhjää paikkaa. Sylvia ohjaa minut sinne, koska sanookin yllättäen tuntevansa Enkelmannin oikein hyvin. Sillä minuutilla, kun istumme paikoillemme, ohjelma alkaa... En siis ollut menettänyt sekuntiakaan!
Väliajalla katselen kirjapöytää. Kaikenlaista, paljon motivaatiokirjoja. Yksi ainoa kirja yksinään pöydän nurkassa ja sitä vain yksi kappale oli muuta lajia... juuri se, jonka yksi ystäväni oli neuvonut ostamaan. Se kirja on Coelhon Alkemisti. Olin näes ajatellut, että kyllä se kirja vastaan tulee, jos minun on hyvä se lukea... Ja siinähän se oli. Suosittelen!
Sylvia neuvoi ja auttoi minua talousasioissa oikein ja hyvin auttoikin, sijoitusneuvoja kun on, kunnes sitten yksi pankinjohtaja teki kaiken tyhjäksi neuvottomilla neuvoillaan. Näin voi käydä. Omaisuus tulee ja menee ja tulee taas... Omaisuuteen ei sydäntään kannata ripustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti