sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Sternsinger - tiernapojat


Joulu ei ole aina ollut joulukuussa. Roomalais-katolinen kirkko päätti 300-luvulla, että joulu on 25. joulukuuta. Sitä ennen joulua vietettiin tammikuun kuudentena; nyt se on ”kolmen kuninkaan päivä” (Heilige Drei Könige). Ne kuninkaat ovat Caspar, Melchior ja Balthasar. Katolisilla seuduilla he kiertävät talosta taloon ja siunaavat talot juuri loppiaispäivänä, ja kirjoittavat talojen ovenkarmiin liidulla kirjaimet C+M+B sekä vuosiluvun. Tämä oli tarinan mukaan päivä, jolloin idän kuninkaat saapuivat Betlehemiin. 

Kuvassa laulajia entiseltä kotiseudultani Bodenjärveltä. 


”Sternsinger” (tähtilaulajat, Suomessa tunnetaan Saksasta lainatut tiernapojat) ovat nykyisin lapsia ja nuoria, jotka keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen kehitysmaihin. He laulavat ja siunaavat talon asukkaat. Kuvassa  alla Adelsdorfin laulajia.


”Kolmen kuninkaan lalulut” olivat tapana  aiemmin loppiaispäivänä koko saksankielisellä alueella. Hyvin monilla seuduilla tehdään näin nykyisinkin.  Samalla köyhät laulajat tienaavat muutaman pennosen. Ikivanhoja tekstejä ja lauluja on säilynyt meidänkin päiviimme. Esittäjät kantavat tähteä ja kiertävät kuninkaiksi pukeutuneina talosta taloon.  Pieni musiikkinäytelmä päättyy talon omistajien siunaamiseen. 


Dinkelsbühlin kaupungissa pidetään loppiaispäivänä kolmen kuninkaan kulkue: pieniä pyhäinjäännöksiä kannetaan kulkueessa kappelista tuomiokirkkoon.

Kirkko täynnä kuninkaita. 
 


 

2 kommenttia:

  1. C+M+B tarkoittaa Christus mansionem benedicat. (lähde: Wikipedia>Sternsinger)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Oikein, sillä nuo kolme kirjainta eivät johdu noiden kolmen itämaan tietäjän etunimen kirjaimista, vaan tuosta latinankielisestä lauseesta.
    Suomeksi "Kristus talon siunatkoon".

    VastaaPoista