sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kansallispukuja ja kansantanssia. Allensbachin kansallispuku- ja kansantanssiryhmä





Kansantanssi on Saksassa harvinainen harrastus, eikä varsinkaan suosiossa nuorison parissa. Yleensä Suomessa tunnetaan vain baijerilaiset nahkahousut ja ehkä vielä baijeritytön piukkayläosainen mekko tai Schwarzwaldin naisten pompulapäähineet. Mutta on paljon muutakin, eri puolilla Saksaa. Yleisempää kansantanssi on Alppimaissa.  Itse asiassa - en ole koskaan nähnyt Saksassa kenenkään päällä noita nahkahousuja, siitäkin huolimatta, että niitä pidetään hyvin saksalaisina ja että ammattini puolesta kävin usein Baijerissa.

Kiinnostus kansallispukuihin heräsi Saksassa 1800-luvulla, aivan kuten Suomessakin. Kansallispukuhan oli tietyn paikkakunnan ja tietyn kylän puku, eikä keskipisteessä ole sen kantaja, vaan puku itse. Sen tehtävä on kertoa kantajansa statuksesta ja varallisuudesta. Mitä enemmän kangasta, nappeja ja pitsejä, sitä rikkaampi on kantaja tai kantajan kylä. Siksi monin paikoin ommeltiin nappeja niin vieri viereen tai lisättiin kangasta niin paljon, että puvun pukeminen oli äärettömän hankalaa… Nykyisin kansallispuku kertoo rakkaudesta kotiseutuun. 

Saksassa vietettiin kaikenlaisia suomalaistapahtumia ja usein niissä vieraina oli kansantanssiryhmiä kansallispukuineen. Vanhempi poikani aivan pienestä asti seisoi aina mahdollisimman lähellä esiintymislavaa ja selvästi piti tanhuista. Hän ilmoitti minulle varsin nuorena, että hän haluaa tanhuamaan. 

Siihen tuli tilaisuus, kun muutimme Allensbachiin, Bodenjärvelle. Poika oli tuolloin seitsenvuotias. Allensbachissa oli ja on yhä hyvin elävä kansantanssiryhmä kansallispukuineen, Trachtengruppe Allensbach e.V.


Bildbeschreibung






 
Pojan puku on polvihousut ja vihreä verkatakki sekä kolmikulmahattu, tytöillä koristellut esiliinat ja käsinvirkatut kultaiset pyöreät päähineet.  Naisten päähine on tyypillinen koko Bodenjärven alueelle. 

Trachtengruppe Allensbach e.V auf der Insel Mainau 

Poika tanssi ryhmässä monta vuotta. Asiaa helpotti toki, ettei hän siellä yksin ollut, oli muitakin poikia ja tyttöjä jopa omalta koululuokalta. Tanhuaminen yksinkertaisesti kuului paikallisiin harrastuksiin. Joskus hän jopa esiintyi soololaulajana paikkakuntalaisen tytön kanssa, ja hyvin sujui häneltä paikallinen murre...! Muistan tapauksen, jossa lapset jossain joulujuhlassa vetivät samaan hengenvetoon vielä paikallisen joululaulunkin ihan käskemättä, ja yleisö hurrasi.



Aikuis- ja lapsiryhmät esiintyivät erilaisissa kunnan ja seurakuntien juhlissa ja tilaisuuksissa pitkin vuotta ja vähän väliä, kaikkialla missä tarvittiin paikallista väriä.  Pukua ei tarvinnut itse hankkia, vaan seura lainasi niitä tarpeen mukaan. Ainoa vaatimus oli pitää puvusta hyvää huolta.

Koulu ei pojalta aina sujunut niin hyvin kuin toivottavaa olisi ollut. Kymnaasiaikana luokan opettaja haukkui minut kahdestakin asiasta: ensiksi siitä, kuinka olinkaan pakottanut pojan sellaiseen epämiehiseen harrastukseen kuin kansantanssi! Menin hämmästyksestä hölmöksi. En koskaan ollut käskenyt poikaa tanhuryhmään, ihan itse hän sinne oli halunnut ja siinä pysynyt. 

Sitten sain kuulla kunniani, miten olinkaan vahingoittanut poikaa puhumalla hänelle suomea. Poika itse hämmästeli suuresti tuollaista kommenttia ja tuumasi, että miten opettaja tuollaisia puhuu, eihän hän muuten voisi keskustella Suomen mumminsa kanssa, jos ei osaisi suomea. Minä puolestani kysyin opettajalta, mitä kieltä hän lapsilleen puhuu. Hän vastasi, että tietenkin saksaa… johon minä, että niin minäkin puhun lapsilleni omaa äidinkieltäni… 

Surullisena palautin viimeisen kansallispuvun, kun poika meni rippikouluun ja oli samalla jäänyt ryhmän ainoaksi pojaksi omassa ikäluokassaan… Siihen jäi tanhuaminen. Musiikkia hän sen sijaan kyllä harrasti intensiivisesti, jopa julkisesti, soittamalla kosketinsoittimilla boogia (viimeksi meidän häissä talvella 2010) sekä rumpuja kouluaikana omassa bändissään. Mihin täytyy kommentoida, että äidinkielen opetuksen täytyy olla Saksassa varsin yksipuolista, sillä silloin kun poika ei erityisen hyvin pärjännyt saksassa eli äidinkielessään, hän teki kyllä räppiä runomuodossa ja omiin sävelmiinsä lonkalta miten paljon vaan... (Saksassa muuten ei ole sellaista kouluainetta kuin "äidinkieli", se oppiaine on aina "saksa".) 

Allensbachin kansanpuku- ja tanhuryhmän kuvat seuran kotisivulta.  


J.K. kesällä 2015. Poika tekee yhä räppiä. 

https://www.youtube.com/watch?v=d4M7h-hT1fQ

2 kommenttia:

  1. No siihen oli sattunut harvinaisen tökerö oppikoulunopettaja, ja taisi sattua tälle vielä huono päiväkin, kun hermot olivat noin kireällä niin että tapahtui tuollainen moka. Nykyään tiedetään jo enemmän kaksi- ja monikielisyydestä kuin siihen maailmanaikaan. Kansankulttuurin arvostus kohenee - murteet mukaan lukien. Yhteen aikaan oppikoulu oli olevinaan niin kovin elitääritä, mutta ajat ja tavat muuttuvat.

    VastaaPoista
  2. 80-luvulla olin täällä suomessa mukana tanhuissa ja meillä oli vastavuoroisesti vierailuja pohjoissaksan Norden-nimisen paikan kansantanssiryhmän kanssa. Ryhmällä oli komeat kansallispuvut. Ryhmä varmaan tanssii vieläkin.

    VastaaPoista