maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ydinenergiaa ja pelkoa?


Kirjoitanpa muutaman asian lisää Kallan kuvernöörin ydinvoimaa käsittelevän blogin johdosta.

En osaa löytää yhtäkään syytä siihen, miksi ydinenergiaa pitäisi vastustaa. Paitsi pelon siitä, mitä emme näe emmekä ymmärrä. Asuin kahdeksan vuotta kahden ydinvoimalan vieressä, olihan työpaikkani Saksan valtion ydintutkimuskeskuksen alueella. Myöhemmin ex-mieheni kävi säännöllisesti lujuuslaskijana silloisen Philippsburgin voimalan alueella. Tulos oli aina sama: säteilyä oli aina enemmän laitoksen ulkopuolella kuin sisäpuolella.

Eikä Saksa suinkaan ole luopunut ydinvoimastaan. Sitä se ei voikaan tehdä, sillä vielä ei ole keksitty sitä energiaa, joka pyörittäisi minkään maan taloutta halvemmalla kuin ydinenergia. Saksassa koulutetaan edelleen ydinvoima-asiantuntijoita kaikilla tarvittavilla aloilla. Ja uraani saadaan maasta! Jonne se myös palaa. Mistäkö tämän tiedän? Suoraan tekijöiltä, onhan minulla sentään olemassa kaikki kansainväliset kontaktini, sillä paitsi yrittäjänä ja konsulttina toimin myös useitten kielten tulkkina mitä erilaisimmilla aloilla.

Energiantuotannon hintaa on tutkittu Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa. Tulos on yksioikoisesti sama, miettiipä energiaa miltä kannalta hyvänsä: ydinvoima on sekä halvin että myös turvallisin energian tuotantomuoto. Kallein on tuulivoima. Tuuli ei tosin maksa mitään, mutta tuulivoimalaitos maksaa ja paljon. Lisäksi tuuli tuulee miten haluaa, ei miten me haluamme, jolloin on joka tapauksessa pakko käyttää jotain varavoimaa.

Jotkut pelkäävät kuolemaa, jotkut ydinvoimaa. Pelkoa ei voi poistaa millään, vaikka millaisia järkisyitä esittäisi. Varmin tapa kuolla on ajaa omalla autolla. Sitä emme pelkää, koska näemme auton. Siksi oikeasti on vaarallista mennä ydinvoimalaa vastustavaan mielenosoitukseen autolla… 

Tämä mitä kirjoitin, ei ole kannanotto yhtään mihinkään. Onpahan vain faktojen luettelointia. En nimittäin myöskään näe mitään pelkäämistä saati meluhaittoja tuulivoimaloissa, asuinhan myöhemmin Pohjois-Saksassa tuulimyllyjen lähellä. Tiedän vain, että tuulivoiman tuki Suomessa maksaa 75 euroa / MWh ja biopolttoaineen 13 euroa... Ja totta kai sitten vihreät toteavat, että polttaminen aiheuttaa ympäristöhaittoja...  





Uusien voimaloiden energiantuotannon kustannukset eurosentteinä / kWH. Lähde: Wikipedia, Saksa

Energialähde tutkimus 2008 julkaisu 2009 julkaisu 2011 tutkimus 2012 tutkimus 2013 ajankohtaiset tiedot
Ydinenergia 2,7-4,4 5,0 6–10 7,0–9,0; 10,0; 11,2
Ruskohiili 2,4-3,4 4,6–6,5 4,5–10 3,8–5,3
Kivihiili 3,0-3,8 4,9–6,8 4,5–10 6,3–8,0
Maakaasu 4,1-4,4 5,7–6,7 4–7,5 7,5–9,8
Vesi 10,2
Tuuli, maalla 9,6–14,4 9,3 5–13 6,5–8,1 4,5–10,7 6,35–11,1
Tuuli, merellä 12,1–18,0 12–18 11,2–18,3 11,9–19,4
Biomassa 9,6 13,5–21,5
Aurinkoenergia, aurinkopaneeli (DE) 52,0–62,0 13,7–20,3 9,8–14,2
Aurinkoenergia, voimalaitos (DE) 52,0–62,0 32 10,7–16,7 7,9–11,6



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti