tiistai 1. huhtikuuta 2014

Aprillia

Kyllä, aprillipäivä tunnetaan myös Saksassa, kuten myös lähes kaikissa länsimaissa. 

Ensimmäinen juttu tunnetaan Saksassa Baijerista vuodelta 1618. Aprillipäivän alkuperää ei tiedetä - se saattaa olla joka antiikin ajoilta. Suomen wikipedia kertoo ihan eri asioita alkuperästä kuin Saksan wikipedia. Suomessa aprillia on vain yhtenä päivänä, saksan kielessä "April" on kokonainen kuukausi, huhtikuu.

Tavallisia ovat esimerkiksi pilat Englannin siirtymisestä oikeanpuoleiseen liikenteeseen, tai kaikenlaiset keksinnöt, jotka eivät mitenkään voi olla mahdollisia.

File:Conti echo 26 aprilausgabe bus.jpg 

Tällainen hieno keksintö esiteltiin vuonna 1926 hannoverilaisen Continental-kumitehtaan lehdessä. Koska liikennettä suurkaupungeissa oli niin runsaasti, tarvittiin tilava bussi. 

Kuuluisin aprillipila on varmaan BBC:n lyhytfilmi vuodelta 1957, jonka näki kahdeksan miljoonaa katsojaa. Siinä näytettiin, miten spagetti kasvaa puissa Sveitsissä ja Itävallassa ja miten spagetintuholaiskuoriainen on tuhonnut vuoden sadon. Seurauksena oli satoja puheluja BBC:lle, joissa tosiaankin kysyttiin, kasvaako makaroni puussa, ja miten spagettia voisi itse kasvattaa! Täytyy tosin tietää, että tuolloin spagetti ei ollut mitenkään tavallista, vaan Englannisa varsin eksoottinen asia. 

Kyllä minutkin monet kerrat "lähetettiin huhtikuuhun". Olin muka tilannut kanarialinnun ja sitä rataa. Pitää tietää, että sanonta "omistaa lintu" (Vogel haben) tarkoittaa, että on päästään vialla. Paras juttu oli, kun kollegani soitti pseudonyyminä instituutin johtajalle ja kertoi hänelle sitä sun tätä ja kun johtaja vastasi: "Kyllä rouva ...." eli sano tämän kollegani oman nimen. Mutta naurua toki riitti molemmin puolin puhelinlinjaa. Pahin oli sen sijaan, kun yhdessä päätimme puijata yhtä tuttavaamme kertomalla hänelle uudesta yllättävästä työpaikasta; ikävä kyllä, emme olleet tienneet, että hän olikin juuri menettänyt työpaikkansa, ja siksi pila oli kaikille osapuolille nolo paikka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti