lauantai 27. syyskuuta 2014

Berliini. Matkatoimisto mainostaa.

Olen käynyt Berliinissä lukemattomia kertoja, työasioissa ja turistina, ennen ja jälkeen muurin kaatumisen. Viimeksi tammikuussa. 

Olen Berliinistä aina yhtä innoissani. Olen nähnyt sen muutoksen, mikä tapahtui muurin kaatumisen jälkeen. Ennen muurin kaatumista Itä-Berliini oli eri kaupunki kuin nykyisin, ja saksalaisen ex-mieheni piti mennä eri rajanylityspaikasta kuin minun.
 

Berliinissä hotellit ovat halpoja - maksoimme tammikuussa kahden hengen huoneesta kaikilla mukavuuksilla € 29 (A&O-hotel). Tekemistä on runsaasti ja jokaisen makuun. Museot ovat maailman huippua. Sainpa Berliinissä kerran kuulla Berliinin filharmonikkojen konserttia Leif Segerstamin johtamana, samoin kuin Olli Mustosen pianokonsertin - joka onkin paitsi pianisti, myös melkoinen voimistelija samalla kun soittaa.. :-)

Berliinistä olen kirjoittanut muutamankin kerran aiemminkin. Koskettava on muurille kuolleesta Peter Fechteristä kirjoitettu lehtiartikkeli.  

Alla kuvia TravelBird-matkatoimiston uutiskirjeen sivustoilta. Matkatoimisto tarjoaa edullisia matkoja eri kohteisiin, esimerkiksi kaupunkilomia ja edullisia hotelleja. 












Berliinissä oli vuoden 2013 lopussa 3.419.623 asukasta. Heistä 14,5 prosentilla on ulkomaan passi.  Puolalaisia eli naapurimaasta on noin 40.000 ja turkkilaisia noin 100.000. Turkkilaisia on siis noin 3% Berliinin väestöstä. Luvuissa eivät ole mukana Saksan passin saaneet turkkilaiset, joita on suurin piirtein sama määrä.

Berliinin väestöstä 50% ei kuulu mihinkään uskonnolliseen järjestöön, katolilaisia on 8%, evankelisia 23% ja muslimeja 8%. Väestötiheys 3.834 asukasta per neliökilometri. (Vertailun vuoksi Helsinki: 2741.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti