Vaikka palasin Saksasta jo viisi vuotta sitten ja olen
jotakuinkin sopeutunut Suomeen, yhä vielä nousee muistista monenlaista. Jos
asuu jossain vuosikymmeniä, se jättää jälkensä. Aivan kuin ne, jotka eivät
koskaan ole asuneet ulkomailla, eivät voi keskustella maahanmuutosta
asiantuntevasti, koska heiltä puuttuu kokemus. Eihän kukaan mies voi koskaan
keskustella synnnytyskokemuksestakaan. Tässä pätee se toteamus, että vasta se
joka paljon tietää, huomaa miten vähän tietää.
Eilinen tuomasmessu Kalajoen kirkossa herätti tunteita. Oli
raskaan liikenteen päivä. Paljon erilaista ohjelmaa. Yksi rahtari esitteli
ajokiekkoa. Minulla oli Lothar-myrskyn jälkeen asiakkaina kuorma-autoilijoita
monia monia. Myrsky oli kaatanut valtavia metsä-alueita Saksassa ja etenkin Ranskassa. Monet sopimukset tehtiin, virastot koluttiin, puut ajettiin, autot
huollettiin. Yhteen aikaan toimitin puuta Euroopan suurimmalle
lastulevytehtaalle Ranskasta Luxemburgiin. Yhteen aikaan myin metsäkoneitakin. Moni kontakti on
säilynyt, yhä vielä pitävät yhteyttä.
Saarnassa pappi kertoi, miten hänen jouduttuaan kolariin se
oli juuri rahtari, joka pysäytti ja tuli kysymään: ”Tarvitsetko sinä apua?”
Eikä hän koskaan saanut tietää kuka tuo kysyjä oli, kun itse oli shokissa. Ei
siis tiedä ketä kiittää.
Sama kokemus on minullakin. Pitkän työpäivän päätteeksi
helmikuun 16. vuonna 2000 ajoin kolarin, uuden auton lunastuskuntoon. Tämä
tapahtui Schwarzwaldissa, pitkän suoran jälkeen alkoi jyrkkä lasku ja tietyömaa,
oli sateista ja pimeää. Olin tulossa Ranskasta asiakkaani luota, joka oli juuri tehnyt sopimuksen ranskalaisen toimeksiantajan kanssa. En sinänsä ajanut ylinopeutta, mutta silti aliarvioin
nopeuteni tietyömaalle tullessani. Autoni – pikkuinen ketterä Mitsubishi Colt -
kiepsahti kerran ympäri ja päätyi penkkaan. Monta henkilöautoa ajoi ohi.
Molemmista suunnista tuli rekka, toisenkuljettaja ryhtyi ohjaamaan liikennettä
ja toinen tuli minua auttamaan. Tämä toinen tilasi ambulanssin ja pääsin aivotärähdyksen
takia sairaalaan tarkkailuun.
Asiakkaani oli antanut minulle Ranskasta lähtiessäni shekin,
joka minun piti hoitaa tilille ja josta hänen toimeentulonsa tuolloin riippui.
Pidin sairaalassakin koko ajan kiinni kansioistani, jossa tuo shekki oli. Sitä
lääkäri kyllä kovin ihmetteli, mutta hyväksyi asian. Ilmeisesti olin sitten
kuitenkin hyvin tolkussani. Tämä silloinen asiakkaani toimii edelleenkin
Ranskassa…
Minulle ei käynyt sen kummemmin. Minulla oli lähes uusi auto
ja sillä täykaskovakuutus. Koska kolarissa ei ollut toista osapuolta,
kaskovakuutus kieltäytyi maksamasta. Vein vakuutusyhtiön oikeuteen – ja voitin
asianajajani avulla oikeudenkäynnin.
En koskaan kysynyt tai saanut tietää ketä nämä auttajat olivat
enkä niin ollen voinut heitä koskaan kiittää. Niinpä päädyin lähettämään
kiitoksen Jumalalle.
Ammatikseen rahtia ajajista minulla on vain hyvää
kerrottavaa. Tunarit liikenteessä ovat aivan muita kuljettajia. Joka ikinen henkilöauton
kuljettaja kuvittelee olevansa keskivertoa parempi kuljettaja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti