Me emme halua, että he hukkuvat.
Me emme halua, että he tulevat.
Mitä meidän pitäisi tehdä?
Emmehän voi käännyttää ketään pois. Hehän ovat ihmisiä kuin
sinä ja minä, nuo pakolaiset, joita Eurooppa ei halua. On pelkkä sattuma, että he
ovat syntyneet pahassa paikassa maailmaa. Miten me perustelemme sen, että
jotkut saavat olla täällä ja jotkut eivät saa? Etenkin kun ne, jotka tulevat,
ovat todellisessa hädässä. Eiväthän he muuten tulisikaan.
Me olemme tottuneet leimaamaan hädän erilaisilla etiketeillä:
turvapaikanhakijat, sotapakolaiset, elintasopakolaiset. Mutta nämä leimat ovat
vain meidän päässämme, ja Euroopan lainsäädännössä. Niillä ei ole mitään
tekemistä itse pakolaisten kanssa. Pakolaisia on vainottu ja pahoinpidelty, ei
ole työtä, löytyy kroonisia sairauksia, joita kukaan ei ole hoitanut, on
naisten diskriminointia ja homovihaa.
Jokainen, joka kuulee näitä heidän elämänkokemuksiaan, tietää,
että meidän antamamme leimat ovat vain tekosyitä. Tekosyyt helpottavat
erottelemaan lailliset ja laittomat pakolaiset toisistaan, tekosyiden tehtävä on vähentää pelkojamme ja antaa
sydämettömyydellemme argumentteja. Ja silti tiedämme: se joka tulee Libyasta,
ei poliittisesti vainottuna, vaan väärästä suvusta, ja jonka lapset eivät
koskaan saa mahdollisuutta mihinkään - jos tämä ihminen perheineen seisoisi
edessäni, en voisikaan sanoa: et sinä. Moraalin kannalta asia on siis selvä.
Kukaan ei tule ilman syytä. Jolla on hätä, tulkoon.
Mutta kestämmekö tämän kaiken? Jos annamme kaikkien tulla,
niin hehän tulevat kaikki, tai ainakin aivan liian moni?
Nälkäpakolaisia on aina ollut, miljoonia. Siihen verrattuna
nykyiset määrät ovat pieniä. Koska rajat ovat kiinni? No eivät ole. Ja
toisaalta on ihan tarpeeksi kokemuksia avoimista rajoista: Euroopan epätasainen
vaurauden jakaantuminen ei johtanut siihen, että kaikki portugalilaiset tai
kreikkalaiset olisivat menneet Saksaan. Me emme ilmeisesti ymmärrä, mitä on
menettää kotimaa ja perhe. Olemme unohtaneet oman pakolaishistoriamme.
Verrattuna niihin muihin suuriin rattaisiin, joita pyöritämme
– esimerkiksi energiakäänteeseen – tämän ei pitäisi meitä pelästyttää. Saksan
taloudenhoito on vakaalla pohjalla ja varoittaa meitä, jos sattuisimme olemaan
liian anteliaita. Siihen on vielä pitkä matka. Jokainen yritys rajoittaa
maahanmuuttoa sanookin jotain meistä itsestämme. Juuri maahanmuuttopolitiikka
on se, joka tuottaa noita ongelmia, ja se on se, mikä on selvitettävä. Miksi
näin?
Ensinnäkin, maahanmuuttopolitiikka on kuin sosialismi: hyvin
monissa maissa sitä kokeiltiin, mutta missään se ei toiminut. USA esimerkiksi
sulki rajat Meksikoon, rakensi 1125 kilometriä pitkän aidan kameroineen,
sensoreineen ja piikkeineen, ja rajalla kuolee vuosittain 500 ihmistä. Ja silti
USA:han tulee vuosittain 350.000 latinoa, laittomasti. Ei, maahanmuuton
kontrolloiminen ei ole onnistunut: se ei ole inhimillistä eikä realistista.
Toisekseen, Euroopan maahanmuuttopolitiikan myrkyttää
pelottelu. EU lähettää enemmän ja vähemmän laivoja Välimerelle, koska ei osaa
päättää, pitäisikö pakolaiset pelotella hukkumisella vaiko humanitäärisistä
syistä pelastaa. Kontrolloitu maahanmuutto on pettämistä. Siihen kuuluu kuvitelma
pelottelusta – ja kuolemasta rajalla. Tästä logiikasta ei pääsyä ole. Jäljelle
jää puhe inhimillisyydestä.
Myös matalien avustusmäärärahojen on tarkoitus pelotella,
samoin kielto tehdä työtä, lääketieteellisen avun kieltäminen,
sosiaalityöntekijöiden ja poliisien puute. Tässä on sitten se ongelma:
pelottelun takia koko Euroopassa huolehditaan siitä, että olosuhteet
pakolaisille ovat hirveät, ja siitä eivät kärsi vain pakolaiset, vaan myös
kantaväestö. Hankaluudet, kehnot asuinolosuhteet väärissä paikoissa – saavat
aikaan vihaa, ja tunteen siitä, että nämä ihmiset ovat yhteiskunnalle
roskakansaa. Meidän maahanmuuttopolitiikkamme aiheuttaa sen, että
maahanmuuttajat pelottavat meitä.
Realistinen maahanmuuttopolitiikka ei asettaisi pakolaisten
tilaa eikä yhteiskuntamme inhimillisyyttä kyseenalaiseksi, ei keskittäisi
voimia pelotteluun, joka ei kuitenkaan toimi, vaan toisi kaikille niille järkevän
infrastruktuurin, jotka maahan tulevat. Tähän eivät kuulu vain asuinolosuhteet,
vaan myös lääkärit, sosiaalityöntekijät, opettajat, kouluttajat , ja - koska
maahan tulee myös pahoja ihmisiä – poliisit.
Se maksaa, se on selvää. Mutta mitä maksaakaan vähenevä
kantaväestö? Entä sen myötä kuoleva kulttuurimme ja moraalimme? Eiväthän
eurooppalaiset mitenkään voi elää pysyvästi rauhassa afrikkalaisten tai arabien
kanssa, jotka jo ovat täällä, jos me kiellämme heidän sukulaisiltaan kaiken
avun.
Yksi argumentti sanoo: meidän on tartuttava ongelmaan paikan
päällä,niissä maissa, missä on sotaa ja köyhyyttä. Ehkä se on joskus myös
mahdollista. Ehkä ei koskaan. Ja siihen asti maahanmuuttajien on kuoltava
rajoillamme?
Eurooppaan tarvitaan vihdoinkin realistinen
maahanmuuttopolitiikka, joka on kaukana kontrollihaaveista. Tehdään sitä mihin
pystytään, nimittäin tehdään Euroopasta moderni maahanmuuttoyhteiskunta.
Artikkelikokoelmasta Die Zeit -lehdessä 23.4.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti